Maailmanvaihdon hallitus

Maailmanvaihdon hallinto toimii paljolti samalla tavalla kuin ICYEn kansainvälinen hallinto. Ylin päättävä elin on kaksi kertaa vuodessa kokoontuva yleiskokous, jossa voivat äänestää kaikki järjestön jäsenet. Jäseniä Suomen ICYEllä on noin 500.

Maailmanvaihdolla on puheenjohtajan luotsaama kymmenhenkinen hallitus, joka koostuu vapaaehtoisista aktiiveista ja jonka valitsee yleiskokous. Maailmanvaihdon toiminnan lisäksi hallitus vastaa yhteistyöstä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Maailmanvaihto ry on jäsenenä Kepassa eli Kehitysyhteistyön palvelukeskuksessa sekä Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:ssä.

Toimistossa työskentelee vakituisesti kaksi henkilöä: pääsihteeri Anni Koskela, joka vastaa yleishallinnosta ja Suomesta ulkomaille vapaaehtoistyöhön lähtevien nuorten ohjelmista sekä järjestösihteeri Mari Takalo, joka vastaa kansainvälisistä vapaaehtoistyöntekijöistä Suomessa sekä vapaaehtoistyöpaikoista ja isäntäperheistä. Lisäksi toimistossa työskentelee tiedottaja Minna Räisänen. Työyhteisöön kuuluuu usein myös siviilipalvelusmies tai harjoittelija.

Vuoden 2012 hallituslaisia toimistolla. Takana (vas.) Salla, Mikko, Emilia, Hanna ja Aino. Edessä (vas.) Liisa, Mirjami ja Henna-Riikka.Vuoden 2012 hallituslaisia toimistolla. Takana (vas.) Salla, Mikko, Emilia, Hanna ja Aino. Edessä (vas.) Liisa, Mirjami ja Henna-Riikka.

Maailmanvaihdon hallituksen jäsenet ja vastuualueet 2012

  • Liisa Veikkolainen, puheenjohtaja
  • Anna Anttila, tiedotus (Suomesta vapaaehtoistyöhön ulkomaille lähtevien ohjelmista tiedottaminen)
  • Henna-Riikka Halonen, Suomesta lähtevien vapaaehtoisten ohjelmat
  • Salla Hyppönen, ulkomaalaisten vapaaehtoisten ohjelmat (tukihenkilötoiminta)
  • Jaakko Hyytiä, tiedotus (kouluvierailutoiminta)
  • Aino Itkonen, Suomesta vapaaehtoistyöhön ulkomaille lähtevien ohjelmat
  • Mikko Lipsanen, ulkomaalaisten vapaaehtoisten ohjelmat (leiritoiminta)
  • Emilia Niemi, Suomesta vapaaehtoistyöhön ulkomaille lähtevien ohjelmat
  • Hanna Rajala, ulkomaalaisten vapaaehtoisten ohjelmat (isäntäperhe- ja vapaaehtoistyöpaikkatoiminta)
  • Mirjami Ylinen, tiedotus (MaailmanVaihtoa-lehden päätoimittaja)