Perehdytys ja tuki isäntäperheille

Taiwanilainen Yi-Li kalastusreissullaTaiwanilainen Yi-Li kalastusreissullaMaailmanvaihto tarjoaa asiantuntevan tukiverkoston isäntäperheille sekä vapaaehtoisille kaikissa vapaaehtoisvuoden vaiheissa.

Ennen isäntäperheeksi ryhtymistä perhe tapaa Maailmanvaihdon järjestösihteerin, joka haastattelee perhettä ja kertoo tarkemmin Maailmanvaihdosta sekä isäntäperheenä toimimisesta. Tarvittaessa järjestösihteeri voi myös järjestää perheelle mahdollisuuden tavata muita isäntäperheitä.

Vapaaehtoisen vaihtojakson aikana Maailmanvaihto on säännöllisessä yhteydessä isäntäperheeseen. Ulkomaalaisen vapaaehtoisen tukiverkosto Suomessa koostuu Maailmanvaihdon suomalaisista vapaaehtoisista ja työntekijöistä, erityisesti järjestösihteeristä, vapaaehtoistyöpaikan työntekijöistä ja tukihenkilöstä, isäntäperheestä sekä vapaaehtoisen omista kavereista ja muista vapaaehtoisista.

Maailmanvaihto myös järjestää isäntäperheille ja vapaaehtoistyöpaikoille tapaamisia, joissa osallistujat vaihtavat kokemuksia isäntäperheenä tai vapaaehtoistyöpaikkana toimimisesta. Lisäksi Maailmanvaihto järjestää toisinaan koulutuksia, joissa käsitellään vapaaehtoistyöhön ja kulttuuriin sopeutumiseen liittyviä asioita sekä esitellään Maailmanvaihdon toimintaa.

Alejandro Boliviasta isäntäperheensä kanssa.Alejandro Boliviasta isäntäperheensä kanssa.

Kaikilla Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuvilla vapaaehtoisilla on kattava vakuutus sairauksien ja tapaturmien varalle. Nuoret saavat pientä taskurahaa ja heidän työmatkansa korvataan. Kaikki vapaaehtoiset työskentelevät yleishyödyllisissä työpaikoissa noin 6–8 tuntia päivässä ja työpaikka tarjoaa heille lounaan työpäivinä. Suurin osa nuorista työskentelee sosiaalialalla: päiväkodeissa, kouluissa tai kehitysvammaisten parissa.

Perheellä on mahdollisuus jakson päätyttyäkin pitää yhteyttä muihin isäntäperheisiin ja osallistua Maailmanvaihdon toimintaan. Maailmanvaihto tarjoaa myös mahdollisuuden ottaa uuden vapaaehtoisen seuraavana vuonna tai myöhemmin.

LiiteKoko
Isäntäperheopas.pdf6.69 Mt