Historia

Rauhan ja sopusoinnun ohjelmaMaailmanvaihtolaisia 1970-luvullaMaailmanvaihtolaisia 1970-luvulla

Toisen maailmansodan päätyttyä yhdysvaltalainen kirkkokunta The Church of the Brethren järjesti yhteistyössä Yhdysvaltojen ulkoasiainministeriön kanssa saksalaisille nuorille mahdollisuuden viettää kouluvuosi Yhdysvalloissa paikallisessa isäntäperheessä. Päämääränä oli parantaa nuoren sukupolven kautta luottamusta sodan vihollisvaltioiden välillä.

International Cultural Youth Exchangen syntyy

The Church of the Brethren huomasi pian, että sen aloittama ohjelma oli kasvanut liian laajaksi yksin hoidettavaksi.

Vuonna 1957 kirkko liittyi yhteen neljän muun kirkkokunnan kanssa muodostaen itsenäisen yhdistyksen nimeltä International Christian Youth Exchange (ICYE). ICYEn aloittaessa toimintansa ohjelma oli vahvasti yhdysvaltalainen ja toimi yhteistyössä useiden eurooppalaisten valtioiden kanssa. ICYEn jäsenjärjestöjen toiminnan muututtua yhä moniarvoisemmaksi federaation nimi muutettiin vuonna 2001 International Cultural Youth Exchangeksi.

ICYE laajenee

Ensimmäiset kansalliset ICYEn jäsenjärjestöt perustettiin Saksassa ja Itävallassa 1958 ja pian tämän jälkeen useissa muissa maissa, kuten Suomessa. Alkoi vilkas ICYE-toiminta kansallisilla tasoilla. Vuonna 1965 yleiskokouksessa oli ensimmäistä kertaa mukana edustajia Aasiasta, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Syntyi idea kansainvälisestä hallituksesta, joka perustettiin 1969.

ICYEn oli laajennettava näkökulmaansa yhä kansainvälisemmäksi. Olennaisin kysymys oli tasa-arvon ja demokratian lisääminen maailmassa. Ohjelman päätavoitteeksi kulttuurivaihdon ohella vahvistui työ rauhan ja oikeudenmukaisuuden hyväksi.


Suomen ICYE –
Maailmanvaihto ry

Suomen ICYE on perustettu 1958. Ensimmäisinä vuosikymmeninä ICYE toimi läheisessä yhteydessä kirkkoon ja seurakuntaan. Toiminta oli pääasiassa oppilasvaihtoa. Asteittain Suomen ICYE keskittyi yhä enemmän vapaaehtoistyöhön ja nykyisin vaihto-oppilastoimintaa ei enää ole, vaan Suomen ICYE lähettää nuoria ainoastaan vapaaehtoistyöhön.

Vuonna 1998 Suomen ICYEn yleiskokous muutti järjestön nimen Kansainvälinen Kristillinen Nuorisovaihto ry:stä Maailmanvaihto ry:ksi. Uuden nimen katsottiin kuvastavan paremmin ICYEn nykyistä toimintaa poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomana nuorisovaihtojärjestönä, jonka toiminta on kaikille avointa kansalaisjärjestötoimintaa. Suomessa sijoituspaikkojen joukossa on kuitenkin myös kristillisen vakaumuksen pohjalta toimivia perheitä ja työyhteisöjä.

Toimintansa Maailmanvaihto ry rahoittaa pääosin vaihto-ohjelmiin osallistuvien suomalaisten osallistumismaksuilla ja Opetusministeriön, Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston sekä Kirkkohallituksen myöntämillä avustuksilla.

 

Tilaa Maailmanvaihdon juhlajulkaisu! 

Vuonna 2008 Maailmanvaihto juhli 50-vuotismerkkipäiväänsä Helsingin Mustasaaressa. Viiden vuosikymmenen aikana Suomen ICYE on muuttunut kristillisestä vaihto-oppilasjärjestöstä yleishumaaniksi vapaaehtoistyöohjelmia järjestäväksi Maailmanvaihdoksi. Silti toiminnan ydinajatus on pysynyt samana: sillat kulttuurien välille rakentuvat arjen kohtaamisissa. Juhlajulkaisu kertoo näistä kohtaamisista.

Juhlajulkaisu on luettavissa tämän sivun alareunasta (pdf). Voit myös saada painetun kappaleen julkaisusta:
- Postitse saat julkaisun postikulujen hinnalla.
Lähetä sähköpostiviesti osoitteeseen juhlajulkaisu@maailmanvaihto.fi. Kirjoita viestiin nimesi ja osoitteesi. Maksuohjeet saat kirjalähetyksen yhteydessä.
- Saat teoksen ilmaiseksi, jos noudat sen Maailmanvaihdon toimistolta. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, osoitteessa Oikokatu 3.

Maailmanvaihdon 50-vuotisjuhlatMaailmanvaihdon 50-vuotisjuhlat

Julkaisusta löytyy tarinoita koko 50-vuoden taipaleelta.
Kirjoittajina mm.
- Anni Koskela: ”Viisikymppisenä yhä ajankohtaisempi”
- Mikko Lipsanen: ”Suomen ICYEn 70-luku: kasvun ja aatteellisen keskustelun vuosikymmen”
- Virpi Harilahti-Juola: ”Kuinka naiivista maailmanparantajasta tuli realistinen idealisti”
- Salvatore Romagna: ”30 years after!”

 

 

LiiteKoko
Suomen ICYE_juhlajulkaisu.pdf7.03 Mt