MITÄ ON KANSAINVÄLINEN VAPAAEHTOISTYÖ
Vapaaehtoistyöohjelmien tarkoituksena on luoda ruohonjuuritason kontakteja ja ymmärtämystä eri kansallisuuksiin, kulttuureihin ja uskontoihin kuuluvien ihmisten välille. Periaatteena on pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja vastuuseen niin yksilöllisellä kuin kansainväliselläkin tasolla.
ICYEn vapaaehtoiset työskentelevät voittoa tavoittelemattomissa yhteisöissä tai järjestöissä. Vapaaehtoistyöpaikkoja on esimerkiksi sosiaalialla, ympäristö- tai rauhanliikkeissä, naisjärjestöissä ja erilaisissa kulttuuri- ja kehityshankkeissa. Työaika noudattaa kohdemaan normaalia työaikaa, joka on korkeintaan 40 h viikossa.
Vapaaehtoisilta edellytetään sopeutumiskykyä, joustavuutta, avoimuutta ja aitoa kiinnostusta toisia kulttuureja ja elämäntapoja kohtaan. Kohdemaan kielen osaaminen ennen lähtöä on etu, mutta ei edellytys vapaaehtoistyöohjelmaan osallistumiselle. Myöskään mitään erillisiä opintoja tai valmistavaa ammattikoulutusta ei hakijalta vaadita.
|
- Hyviä syitä lähteä Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön
- Maailmanvaihdon vaihto-ohjelma on luotettava ja osallistujalle vaivaton.Vapaaehtoisen työpaikka, asuminen ja täysi ylläpito järjestetään ICYEn toimesta. Ohjelmaan sisältyvät myös valmennukset, kattava vakuutus, ammattitaitoisen toimiston palvelut ja tukiverkostot sekä lähettävässä että vastaanottavassa maassa, pieni taskuraha sekä leirejä ja seminaareja.
- Valmennuksien ja leirien kautta vapaaehtoiset ympäri maailmaa tutustuvat toisiinsa ja muodostavat kiinteän ryhmän, jonka vertaistuesta on apua ja iloa maailmalla.
- Maailmanvaihto ei ainoastaan lähetä vapaaehtoisia maailmalle vaan pitää heistä huolta kohdemaassa ja järjestää toimintaa Suomessa vapaaehtoistyöjakson jälkeenkin.
- Vapaaehtoistyössä vietetty aika ei ole pelkkiä tähtihetkiä vaan myös erilaisen arjen jakamista ja kulttuurien välistä oppimista käytännön kontakteissa.
- Vapaaehtoistyöjakso on mahdollisuus paikallisen kielen oppimiseen ja kulttuuriin tutustumiseen ja ennen kaikkea tutkimusmatka omaan itseensä.
- Vapaaehtoistyöjakso on jokaisen ikioma selviytymistarina.
- Maailmanvaihdon toiminta perustuu vastavuoroisuuden periaatteelle. Lähettämisen lisäksi vastaanotamme vuosittain ulkomaalaisia vapaaehtoisia Suomeen ja näin vapaaehtoistyön kautta saadut oppimiskokemukset eivät rajoitu vain suomalaisiin lähtijöihin.
- Maailmanvaihto järjestää vapaaehtoisilleen toimintaa myös kotimaahan paluun jälkeen.
VAPAAEHTOISTYÖMAHDOLLISUUDET ULKOMAILLA
Maailmanvaihdon kautta on mahdollista lähteä vapaaehtoiseksi Maailmanvaihdon omaan ICYE-ohjelmaan, joka on keskittynyt Euroopan ulkopuolelle suuntautuvaan vaihtoon ja EU:n rahoittamaan EVS-vapaaehtoistyöhön, jota tehdään EU- ja ETA-maissa.
ICYE-VAPAAEHTOISEKSI
- Mitä?
Pitkäkestoinen vapaaehtoistyöohjelma (6–12 kk), jonka aikana
vapaaehtoiset asuvat joko paikallisissa isäntäperheissä tai
vapaaehtoistyöpaikkansa yhteydessä asuntolassa tai soluasunnossa. Suurin osa ohjelmista on kestoltaan 12kk, mutta joihinkin maihin on mahdollista lähteä myös 6 kuukaudeksi.
- Minne?
| Aasia ja Oseania | Etelä-Korea, Intia, Japani, Nepal, Taiwan, Uusi-Seelanti |
| Afrikka | Ghana, Kenia, Nigeria, Marokko, Mosambik, Uganda |
| Latinalainen Amerikka | Bolivia, Brasilia, Costa Rica, Honduras, Kolumbia, Meksiko |
Tarkat tiedot eri maiden vapaaehtoistyöprojekteista löydät
täältä
Vapaaehtoistyössä olleiden kokemuksia löytyy myös newsletter linkin kautta.
- Kuka voi lähteä?
Pääasiassa 18–30-vuotias. Ikärajat vaihtelevat kuitenkin kohdemaittain. Yli 30-vuotiaat vapaaehtoiset voivat lähteä kauttamme mm.
Nepaliin ja Mosambikiin sekä erillissopimuksin Boliviaan, Hondurasiin,
Intiaan, Keniaan ja Ugandaan.
Lue lisää ”usein kysytyistä kysymyksistä”
Miksi vain alle 30-vuotiaille?
|
- Ohjelman hinta ja mitä siihen sisältyy?
Ohjelmaan sisältyy:
- Maailmanvaihdon tuki ja yhteydenpito
- 4 vrk:n valmennuskoulutus kotimaassa
- vähintään 5 vrk:n tulovalmennus kohdemaassa ja lisäksi vähintään 30 tunnin mittainen kielikurssi kohdemaassa pätevän opettajan johdolla
- minimissään 2 vrk:n mittainen puolivuotisleiri
- vähintään 2 vrk:n loppuarviointileiri kohdemaassa vapaaehtoistyöjakson lopussa
- vähintään 2 vrk:n pituinen palanneiden leiri Suomessa kotiinpaluun jälkeen
- matkakulut Maailmanvaihdon leireille koti- ja kohdemaassa
- täysi ylläpito kohdemaassa
- pieni taskuraha
- päivittäiset työmatkat vapaaehtoistyöpaikalle
- kattava sairaus- ja tapaturmavakuutus sekä vastuuvakuutus
- viisumikulut
- paikallisen ICYE-toimiston palvelut ja tuki
- toimintaa ja tukipalveluja kotimaahan sopeutumiseksi vapaaehtoisjakson jälkeen
Ohjelman hinta:
koko vuosi 4300 e
puoli vuotta 3500 e
Huom! Matkat kohdemaahan eivät sisälly ohjelman hintaan.
Lue lisää "usein kysytyistä kysymyksistä"
- Mihin osallistumismaksun raha käytetään?
Osallistumismaksulla katetaan vapaaehtoisvuodesta ja sen järjestelystä
koituvia kustannuksia kuten vakuutuksia, leirejä, kielikursseja jne. ICYE ei ylläpidä raskasta kansainvälistä hallintokoneistoa eikä kansalaisjärjestönä tavoittele taloudellista voittoa ohjelmasta.
Lue lisää ”usein kysytyistä kysymyksistä”
- Milloin lähdöt?
Ohjelmat alkavat vuosittain elokuussa. Ohjelman tarkat alkamispäivämäärät
vaihtelevat kohdemaittain. Joidenkin maiden ohjelmiin voi lähteä 6 kuukaudeksi myös tammi–helmikuussa.
Lue lisää "usein kysytyistä kysymyksistä"
Miksi ICYE-ohjelmaa ei voi aloittaa milloin vaan?
- Milloin hakuajat?
Ensimmäinen hakuaika päättyy vuosittain 1.11. ja toinen hakuaika umpeutuu
1.2. Ensimmäisellä hakukierroksella pyritään täyttämään mahdollisimman suuri osa vapaaehtoistyöpaikoista ja toisella haulla täytetään mahdollisesti avoimiksi jääneet paikat.
ICYE Hakuohje
, koko: 701 kb, tyyppi: other (pdf)
Hakulomake
, koko: 50 kb, tyyppi: other (doc)
EVS – VAPAAEHTOISEKSI
- Mitä?
EU:n nuorisotoimintaohjelman EVS-vapaaehtoispalvelu (engl. European
Voluntary Service) on Euroopan Unionin rahoittamaa vapaaehtoistyötä. EVS:n puitteissa tehdään vaihtoa lähinnä vain EU- ja ETA- maissa. Maailmanvaihto ry on yksi EVS:n suurimmista lähettävistä ja vastaanottavista järjestöistä Suomessa. Maailmanvaihto lähettää EVS-vapaaehtoistyöntekijöitä 6-12 kk kestäville jaksoille. Vapaaehtoiset asuvat yleensä vapaaehtoistyöpaikkansa yhteydessä asuntolassa tai soluasunnossa tai paikallisissa isäntäperheissä.
- Minne?
EU- ja ETA-maihin.
Belgia, Bulgaria, Espanja, Hollanti, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia,
Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua,
Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa,
Slovakia, Slovenia, Tanska, Tshekin tasavalta, Turkki, Unkari, Viro.
Erillisprojekteja järjestetään myös Itä-Eurooppaan, Kaukasuksen, Välimeren
ja Balkanin maihin.
EVS vapaaehtoisten kokemuksia ja ICYE jäsenjärjestöjen EVS ohjelmat
- Kuka voi lähteä?
18–30-vuotias nuori. EVS-vapaaehtoispalveluun toivotaan osallistujiksi ensisijaisesti nuoria kenellä ei ole muita mahdollisuuksia saada kansainvälistä kokemusta.
- EVS-vapaaehtoispalvelujakson hinta ja mitä siihen sisältyy?
EVS-vapaaehtoispalvelun rahoituksesta vastaa EU ja se on lähtijälleen
maksuton.
Vapaaehtoispalvelujaksoon sisältyy:
- matkat kohdemaahan
- lähettävän järjestön tuki ja yhteydenpito
- valmennuskoulutus koti- ja kohdemaassa, puolivuotisleiri sekä palanneiden leiri kotiinpaluun jälkeen. (EVS-ohjelman koulutuksista vastaa Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO)
- täysi ylläpito kohdemaassa
- taskuraha
- päivittäiset työmatkat vapaaehtoistyöpaikalle
- kattava sairaus- ja tapaturmavakuutus sekä vastuuvakuutus
- mahdolliset viisumikulut
- paikallisen kielen opintoja
- Milloin lähdöt
Lähtöjä on ympäri vuoden.
- Milloin hakuajat
Vapaaehtoinen voi itse etsiä vapaaehtoistyöpaikan EU:n Internet-tietokannasta http://ec.europa.eu/youth/evs/aod/hei_en.cfm
EVS-vapaaehtoistyöhön voi hakea ympäri vuoden, kuintekin vähintään 5 kk
ennen suunniteltua vapaaehtoistyöjakson alkamista.
EVS Hakuohje
, koko: 567 kb, tyyppi: other (pdf)
Hakulomake
, koko: 50 kb, tyyppi: other (doc)
USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ
- Miksi vapaaehtoistyö maksaa?
Vapaaehtoistyö vieraassa kulttuurissa on vaativa kokemus. Jotta se olisi
onnistunut ja antoisa sekä vapaaehtoistyöntekijälle että hänen
vapaaehtoistyöpaikalleen, valitaan ja valmennetaan sekä vapaaehtoiset että
vastaanottavat vapaaehtoistyöpaikat ja isäntäperheet.
Vapaaehtoistyöntekijöille järjestetään valmennuskoulutus ja
arviointitapaamisia sekä Suomessa että kohdemaassa. Ennen
vapaaehtoistyöjaksoa, sen aikana ja sen jälkeen vapaaehtoistyöohjelmiin
erikoistuneet ICYE –toimistot Suomessa ja kohdemaassa tukevat
vapaaehtoisia käytännön asioiden hoitamisessa, vieraaseen kulttuuriin
sopeutumisessa ja vapaaehtoisten mahdollisesti kohtaamien ongelmatilanteiden ratkaisussa. Toimistojen ylläpidosta aiheutuu kuluja. Kuluja aiheutuu myös vapaaehtoisille järjestettävistä koulutuksista, valintaprosessista, tiedotuksesta, vakuutuksista, viisumeista, työpaikan ja asunnon välisistä matkoista jne. Toimintamme turvallisuuden varmistamiseksi ICYEllä onkansainvälinen toimisto ja kansainvälinen hallitus, jotka kehittävät ja valvovat toimintaa eri kohdemaissa. Näihin kansainvälisen hallinnon kuluihin menee myös pieni osa osallistumismaksusta.
Vapaaehtoisen maksamalla osallistumismaksulla katetaan vain osa kuluista.
Maailmanvaihto saa avustuksia mm. opetusministeriöiltä, jonka turvin
osallistumismaksut pidetään mahdollisimman alhaisina. Sekä Suomen että
kohdemaan ICYEn toiminnasta suuri osa toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Nämä
vapaaehtoisesti toimivat aktiivit mahdollistavat ohjelman hyvän laadun
ylläpitämisen mahdollisimman vähäisin resurssein.
- Mitä tukia voin saada?
Maailmanvaihto myöntää ICYE ohjelmaan osallistujille stipendejä. Stipendit
myönnetään taloudellisen perustein. Stipendin suuruus on enintään 500 euroa/osallistuja.
Jotkut työvoimatoimistot myöntävät työttömälle hakijalle työharjoittelu- tai työelämävalmennustukea ulkomailla tapahtuvaan työharjoitteluun. Suomalaisten kansalaisjärjestöjen toteuttamien vapaaehtoistyöohjelmien on katsottu täyttävän harjoittelun kriteerit. Tuki on kuitenkin harkinnanvarainen ja sitä myönnetään vain harvoille hakijoille.
Eri oppilaitokset myöntävät opiskelijoilleen stipendejä
vapaaehtoistyöohjelmiin osallistumiseen. Myös eri säätiöilta voi anoa avustuksia. Lisätietoja säätiöistä saa SYL:n julkaisemasta ”Apurahat ja opintotuki” –kirjasta. Monet lehdet maksavat juttupalkkiota kohdemaasta kirjoitetuista laadukkaista artikkeleista.
- Voiko lähteä yli 30-vuotiaana?
Useimmissa Aasian ja Afrikan kohdemaissa otetaan mielellään vastaan myös yli kolmekymppisiä vapaaehtoisia. Monissa vapaaehtoistyöpaikoissa heidän panostaan arvostetaan. Yli 30-vuotiaiden osallistujien määrä on kansainvälisesti ICYEn sisällä kasvamassa, mutta edelleen kysymys on hyvin pienistä määristä.
Ohjelma on suunniteltu 18-30-vuotiaille. Jokaiseen ICYEn kohdemaahan saapuu vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa. Vapaaehtoisten ryhmälle järjestetään tulovalmennuskoulutus, puolivuotisarviointitapaaminen ja loppuarviointitapaaminen, joissa pohditaan ja arvioidaan kulunutta vapaaehtoistyöjaksoa. Nämä vapaaehtoiset ovat pääasiassa 18 – 30-vuotiaita, useimmat alle 25-vuotiaita. Monissa kohdemaissa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa vapaaehtoiset asuvat isäntäperheissä.
Jo työelämässä toimineet koulutetut aikuiset vapaaehtoiset odottavat
usein saavansa vapaaehtoistyöpaikassaan vastuullisia,
ammattitaitoaan vastaavia tehtäviä. Tämä on joissakin tapauksissa
mahdollista järjestää kielitaitoiselle ja kohdemaan kulttuuriympäristöön
helposti sopeutuvalle vapaaehtoiselle. Jos vapaaehtoinen ei osaa ennen
lähtöä sujuvasti kohdemaan kieltä, ovat hänen tehtävänsä ainakin vapaaehtoistyöjakson alkuvaiheessa avustusluontoisia.
- Miksi ei voi lähteä alle 6 kuukaudeksi?
Painotamme ohjelmissamme kulttuurien välistä oppimista, mikä on pitkällinen
prosessi. Suosittelemme kaikille ohjelmaamme hakeneille osallistumista 12 kk ohjelmaan. Vuoden työskentelyn ja oleskelun aikana voi päästä syvällisemmin tutustumaan kohdemaan kulttuuriin. Alle 6 kk oleskelussa kokemuksemme mukaan tutustuminen kohdemaan kulttuuriin jää pintapuolisemmaksi.
- Miksi ICYE-ohjelmaa ei voi aloittaa milloin vaan?
Kohdemaassa järjestettävä tulovalmennuskoulutus on tärkeä osa vapaaehtoistyöohjelmaa. Tulovalmennuskoulutuksessa saa lisätietoa kohdemaan
kulttuurista, vapaaehtoistyöstä kohdemaassa sekä tärkeitä tietoja käytännön
asioista. Tulovalmennuksen yhteydessä järjestetään myös paikalliskielen
opintoja. Koulutuksen aikana vapaaehtoinen tutustuu muista maista tulleisiin vapaaehtoisiin sekä paikallisen ICYEn henkilökuntaan ja muihin aktiiveihin.
Tulovalmennus järjestetään eri kohdemaissamme pääsääntöisesti elokuussa.
Joissakin maissa järjestetään tulovalmennuskoulutus myös tammikuussa.
- Miksi sosiaalityötä?
Kokemuksemme mukaan vapaaehtoistyö sosiaalialalla on ollut hyvä kanava
kohdemaan kulttuurin oppimiseen. Sosiaalityössä myös kielitaidottomalle
vapaaehtoiselle on mahdollista tarjota mielekkäitä tehtäviä. Sosiaalityössä
vapaaehtoisista on paljon iloa esim. lapsille, vanhuksille ja vammaisille.
Vapaaehtoiset ovat pystyneet järjestämään vapaa-ajan aktiviteettejä ja
olemaan seurana tai tukena, kun vakituisen henkilökunnan aika ei ole
riittänyt. Useimmat vapaaehtoiset sijoittuvat sosiaalialan tehtäviin,
tarjolla myös opetusalan tehtäviä, käytännön ympäristönsuojelutyötä,
ihmisoikeustyötä ja maataloustyötä.
- Milloin ja miten maksetaan?
Kun ICYE -vapaaehtoistyöohjelman hakija varmistaa osallistumisensa ohjelmaan, tulee hänen samalla maksaa 350 euron varausmaksu. Hakijalle lähetetään maksusopimus, jonka mukaisesti hän saa valita maksaako
osallistumismaksun yhdessä, kahdessa vai useammassa erässä.
Osallistumismaksu tulee olla maksettuna kokonaisuudessaan ennen lähtöä.
- Voiko lähteä pariskuntana?
Pariskuntana osallistuminen on mahdollista joissakin kohdemaissa.
Esimerkiksi Nepalin ICYE on kertonut ottavansa mielellään vastaan myös
pariskuntia. Varmistamme kuitenkin joka kerta erikseen kohdemaan ICYE-
järjestöltä, ennen kuin voimme lähettää pariskunnan matkaan.
- Miten vapaaehtoistyöpaikkaan valinta tapahtuu
Vastaanottava ICYE-järjestö saa vapaaehtoistyöntekijöiden hakemuksia eri
maiden ICYE järjestöjen kautta. Vastanottava ICYE pyrkii sijoittamaan
vapaaehtoistyöntekijät mahdollisimman sopiviin vapaaehtoistyöpaikkoihin oman ohjelmansa puitteissa. Hakuvaiheessa voimme tiedustella vastaanottavalta ICYEltä hakijan mahdollisuuksista päästä tietyn tyyppiseen vapaaehtoisyöhön. Emme kuitenkaan voi luvata pääsyä juuri tiettyyn paikkaan.
Kuinka vapaaehtoistyö vaikutti tulevaisuuteeni
Voi kuitenkin olla hyvä muistaa mainita esim. epäileville vanhemmille, että
kyseessä ei ole lomamatka eikä kielikurssi, jonka merkittävimmät jäljet
jäävät valokuva-albumiin. Kyseessä on usein myös vuosi, jonka aikana oman
elämän tavoitteet kirkastuvat, arvot asettuvat kohdalleen ja joka kyllä
puhuu vuosienkin päästä selvää kieltään siitä, että tämä mattimeikäläinen
pärjää vaikka olisikin joskus vähän kuumat paikat.
etusivu |
ICYE-Maailmanvaihto
ry |
vapaaehtoiseksi
| isäntäperheeksi
| työpaikaksi
|
newsletter |
kuvagalleria
Aasia ja Oseania |
Afrikka |
Latinalainen Amerikka |
Eurooppa
© Maailmanvaihto ry 2000

på svenska
in english