AASIA JA OSEANIA
|
- Etelä-Korea
(Seoul YMCA International Fellowship Project, perustettu 1986)
Koreassa ICYEn ohjelma toimii kiinteänä osana Seoulin NMKY:tä. Korean ohjelma on 18–26-vuotiaille, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan Korean kulttuuriin ja oppimaan korean kieltä.
Vapaaehtoiset työskentelevät sosiaalialan järjestöissä ja joskus myös apuna englannin opetuksessa. Vapaaehtoistyöpaikat liittyvät lasten ja nuorten parissa työskentelyyn lastentarhoissa, kouluissa ja kerhoissa.
Vuoden pituisen jakson aikana suurin osa vapaaehtoisista asuu kahdessa tai kolmessa isäntäperheessä (perhe vaihtuu noin puolen vuoden välein), mutta jotkut majoittuvat myös työpaikan yhteydessä.
- Intia
Minulla ei ollut kovin tarkkaa kuvaa Intiasta ennen lähtöäni. Kaikki oli kuitenkin HYVIN erilaista niihin harvoihin ennakkokäsityksiin nähden, joita olin hankkinut lähinnä kirjoista ja televisiosta.
(International Cultural Youth Exchange & Volunteer Service, perustettu 1983)
Intian ICYE toimii pääasiassa Etelä-Intiassa Kamatakan alueella ja sen toimisto on Bangaloressa. Intian ohjelma on avoin 18–30+ -vuotiaille.
Intiassa vapaaehtoistyö voi olla opettamista normaali- ja erityiskouluissa (esim. näkövammaisille) tai työskentelyä orpokodissa, lastenkodissa, mielenterveyspotilaiden yhteydessä, sairaalassa tai maaseudun kehittämisprojekteissa. Vapaaehtoisia sijoittuu myös naisten asemaa parantaviin hankkeisiin, HIV/AIDSia sairastavien avustushankkeisiin, katulapsihankkeisiin, entisiä lapsityöntekijöitä tukeviin hankkeisiin ja kastittomien yhteydessä tapahtuvaan työhön. Joissakin hankkeissa on myös mahdollista osallistua maataloustöihin. Vapaaehtoiset työskentelevät pääasiassa maaseudulla tai pienissä taajamissa.
Vapaaehtoiset asuvat useimmiten työpaikan yhteydessä vaatimattomissa olosuhteissa, mutta majoitus perheissä on myös mahdollista. Joissakin työpaikoissa tarjotaan vain kasvisruokaa.
- Japani
Ihmismeri puskee päälle. Henki salpautuu, on niin kuuma. Kello on 8 aamulla, ja Tokion ruuhkajunat ovat juuri sellaisia kuin TV:ssä.
(Kokosaji Kiristuokuo seinen Kookan Nippon Jinkaji KKSNI, perustettu 1959)
Japanin ICYE ei tällä hetkellä ota vastaan vapaaehtoistyöntekijöitä.
- Taiwan
Temppeliin kurkistaessa voi nähdä vilahduksen kiireisestä liikemiehestä, joka heittää ennustuspalikoita.
(ICYE Taiwan, perustettu 1991)
Taiwanin ohjelma on avoin 18–28-vuotiaille.
Taiwanissa vapaaehtoistyö on pääasiassa työtä lasten ja nuorten parissa. Vapaaehtoistyömahdollisuuksiin kuuluvat esim. sosiaalityö NMKY:ssä, kirkon organisaatiossa, paikallisyhteisöissä, vammaisten hoitokodeissa ja päiväkodeissa. Työhön voi liittyä myös englannin kielen opettamista tai käytännön työtä työpajassa.
Vapaaehtoiset asuvat joko isäntäperheissä tai vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä.
- Nepal
(RCDP Rural Community Development Programme -järjestö on toiminut vuodesta 1999. Vuonna 2001 järjestö aloitti yhteistyön ICYEn kanssa.)
Nepalin ohjelma on avoin yli 18-35+ -vuotiaille. Nepaliin voi lähteä viideksi kuukaudeksi tammikuussa tai kuudeksi/kymmeneksi kuukaudeksi elokuussa.
Vapaaehtoiset työskentelevät hoitajina ja ohjaajina orpokodeissa sekä englannin kielen opettajina peruskouluikäisille lapsille. Vapaaehtoiset ovat työskennelleet myös esimerkiksi taimitarhoissa.
Vapaaehtoiset asuvat pääasiassa isäntäperheissä.
- Uusi-Seelanti
Uusi Seelanti on kaunis ja kiinnostava maa, josta löytyy jokaiselle jotain.
(ICYE New Zealand, perustettu 1964)
Uuden-Seelannin ohjelma on tarkoitettu 18–25+ -vuotiaille.
Uuden-Seelannin ICYE toimii pääasiassa maan pohjoissaarella. Järjestön toimisto sijaitsee Taurangassa. Vuoden aikana vapaaehtoiset asuvat 2–3 eri paikassa isäntäperheessä tai työpaikan yhteydessä.
Uudessa-Seelannissa vapaaehtoistyöntekijät sijoittuvat yhteen neljästä työalueesta. Suurin osa sijoittuu sosiaalityöhön sosiaalisesti heikompiosaisten lasten ja nuorten pariin, tai vammaisten hoitokoteihin. Vapaaehtoisia sijoittuu myös töihin erilaisiin leirikeskuksiin leiriavustajaksi. Osa menee maatiloille tai perheyrityksiin. Ympäristönsuojelu ja ylläpitohankkeet, joiden osana on myös ympäristökasvatus paikallisissa yhteisöissä, ovat kolmas mahdollisuus.
Maatiloilla ja perheyrityksissä asutaan isäntäperheessä, sosiaalialan, leirikeskuksien ja ympäristöalan töissä työpaikan yhteydessä.
etusivu |
ICYE-Maailmanvaihto
ry |
vapaaehtoiseksi
| isäntäperheeksi
| työpaikaksi
|
newsletter |
kuvagalleria
Aasia ja Oseania |
Afrikka |
Latinalainen Amerikka |
Eurooppa
© Maailmanvaihto ry 2000

på svenska
in english