Maailmanvaihto: Helka Intiassa

Bangalore 8.3.2000

Ensimmäisen kuukauden olin pienessä kylässä englantilaisen koulun opettajana. Sen jälkeen olin pari viikkoa matkalla Keralan osavaltiossa. Alueella on runsaasti vesistöä, muun muuassa pieniä kanaaleja. Ikimuistoisin oli ehkä vuorokausi "houseboatilla". Se on puuvene, jonka seinät ja katto ovat bambua, sisällä makuuhuone kylppäreineen. Tein matkan ylellisesti yksin, kolmen hengen miehistön kuljettaessa venettä pitkillä bambukepeillä ja laittaessa minulle ruokaa.

Nyt olen Bangaloressa, kuuden miljoonan asukkaan kaupungissa. Työpaikkani järjestää terveysprojekteja vammaisille lapsille slummialueilla sekä ohjelmia aliravituille lapsille. Aluksi seurasin erityisopettajien ja sosiaalityöntekijöiden kotikäyntejä. Olen ollut työssä fysioterapiaosastolla ja slummien vammaisten lasten kesäleirillä. Täällä puhutaan montaa kieltä - kannadaa, telegua, hindiä, tamilia - mikä on hieman vaikeaa. Slummien ihmiset eivät yleensä puhu englantia. Olen opetellut hieman kannadaa.

Slummeissa näen köyhimpien elämää, Peresandran kylässä erittäin perinteistä intialaista elämää ja täällä Bangaloressa varakkaampien nuorten aikuisten elämää, joka on melko länsimaalaista.

Nuorten naisten elämä on yleensä hyvin suojattua, varakkaissakin perheissä tyttäret asuvat kotonaan naimisiin menoon saakka. Suurin osa avioliitoista on järjestettyjä eli vanhemmat etsivät lapsilleen sopivan puolison ja nuoripari näkee toisiaan puolen tunnin ajan kerran tai pari ennen häitä. Yläluokan perheissä nuoret valitsevat useimmiten itse puolisonsa mutta sielläkin naisia suojellaan. Työtoverini kertoi, ettei aikaisemmin saanut mennä yksin linja-autoasemalle. Pelätään, että joku mies ahdistelee eli esimerkiksi nipistää...

Ihmiset ovat olleet hyvin avuliaita. Täällä kuuden miljoonan ihmisen kaupungissa jotkut bussikuskit tuntevat minut ja vinkkaavat oikeaan bussiin!

Helka Lassila, Intia 2000