Kaukana kaukana kotoa
|
Taiwan tuntuu olevan täynnä vastakohtaisuuksia, jotka kuin yin ja yang sulautuvat toisiinsa muodostaen harmonisen kokonaisuuden. Ensisilmäyksellä paikka vaikuttaa ylikansoitetulta, saasteiden, roskien ja melun täyttämältä kaaokselta, mutta saari näyttää etsijälle myös edelleen olevansa vehreä ja huikaisevan kaunis "Ilha Formosa". Temppelit sulautuvat kerrostaloviidakkoon ja vanhat sekatavarakaupat elävät sovussa modernien Seven Elevenien kanssa. Temppeliin kurkistaessa voi nähdä vilahduksen kiireisestä liikemiehestä, joka heittää ennustuspalikoilta kysyäkseen jumalilta neuvoja. Iltaisin taloista kajastaa kaduille punainen hehku alttarien lampuista.
|
Vapaaehtoistyö vammaisten lasten koulussa palkitsee tekijänsä. Mikä voisi olla upeampi palkinto kuin lasten innosta hehkuvat kasvot ja iloiset tervehdykset askartelu- ja terapiatunnin alkaessa. Todellinen henkilökohtainen voitto vaihtarin elämässä on kuitenkin se, kun huomaa kummallisen ja oudon muuttuneen tutuksi ja kotoisaksi ja voi matkan varrella sattuneista ongelmista huolimatta nauttia elämästä täysillä. Vuodessa ehtii raottaa vieraan kulttuurin portteja vain jonkin verran, mutta jo se saa aikaan uusia, huikaisevia näkymiä ihmiselämään.
Eeva Suominen, Taiwan 1998-1999
etusivu |
ICYE-Maailmanvaihto
ry |
vapaaehtoiseksi
| isäntäperheeksi
| työpaikaksi
|
newsletter |
kuvagalleria
Aasia ja Oseania |
Afrikka |
Latinalainen Amerikka |
Eurooppa
© Maailmanvaihto ry 2000

på svenska
in english