Maailmanvaihto: Ella Keniassa

Terveisiä Keniasta!

Tulin Kenian kesään keskeltä Suomen tammikuista talvea. Alkuun pääseminen ei uudessa ympäristössä tuntunutkaan vaikealta, mutta nyt kun muutama kuukausi on jo takana, olen huomannut, että sopeutumisprosessi vei totta kai aikansa; kaikki vaan on niin uutta ja erilaista, että sitä ei voi hetkessä sulattaa.

Nairobi on iso, täynnä elämää iloineen ja suruineen. Havaintoja tehdessäni muistutan koko ajan itselleni, että Nairobi ei ole koko Kenia, eikä Kenia ole koko Afrikka. Tämä kaupunki on oma ainutlaatuinen itsensä, eikä kokemuksia voi yleistää koko maata, saati koko maanosaa koskeviksi. Arkielämä täällä on samanlaista tasapainoilua työn, vapaa-ajan, sosiaalisen elämän ja oman rauhan välillä kuin Suomessakin, mutta ympäristö tuo siihen toki uuden, eksoottisemman säväyksen. Ja vaikka Nairobi poikkeaakin tyypillisestä afrikkalaisesta stereotypiasta, on katukuva ja elämä joistakin tutuista asioista huolimatta ihan erilaista ja juuri sen takia kiehtovaa.

Työni paikallisessa nais- ja kehitysjärjestössä on lähtenyt alun totuttelun jälkeen hyvin käyntiin. Toisinaan tekemistä ei ole paljon, jotkut päivät ovat yllättävän kiireisiä. Alkuun oman tilan löytäminen toimistossa oli työlästä ja kyseenalaistin oman, vapaaehtoistyöläisen osani kokonaisuudessaan. Nyt kun olen tutustunut työtovereihin ja saanut mahdollisuuksia näyttää miten voin kantaa oman, vaikkakin pienen, korteni kekoon, sekä ennen kaikkea ollut kärsivällinen, on oma tila jo löytynyt ja viihdyn siinä hyvin. Vähässä ajassa olen jo kuullut, nähnyt ja oppinut paljon ja lisää on tiedossa.

Kokemuksia tulee myös työn ulkopuolelta, itse asiassa jokainen päivä tuo tullessaan jotain kivaa tai vähemmän kivaa, jännää, uuttaa ja mielenkiintoista. Välillä tuntuu, että elämän erilaisuus vyöryy yli oman sietokyvyn ja turhautumisen, surun sekä ärsyyntymisen kyyneleet ovat jo valuneet pitkin poskiani. Nairobi on turvaton ja rankka paikka elää, pimeän tullen ei ole mitään asiaa lahtea yksin ulos, keskustan kadut ovat täynnä katulapsia – liimapullot kädessään – tarttuen ranteeseen pyytäen paria shillinkiä, liikenne on yhtä puuroa ja saastemäärä ihan uskomaton, korruptio kukoistaa ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on suunnaton.

Ihme olisi, jos nämä makrotason ongelmat eivät välillä ahdistaisi, mutta onneksi päivittäinen elämä on täynnä myös positiivisia asioita, jotka nostavat hymyn huulille. Ja niiden ei tarvitse olla isoja juttuja; nautin siitä, että voin ostaa työmatkalla evääksi ison, mehevän ja makean mangon, täyteen ahdetussa paikallisbussissa soi swahilinkielinen rap ylittäen konserttien sallitut desibelirajat, näen nairobilaisen klubin tanssilattialla upeampia koreografioita kuin MTV:n musiikkivideoissa, saan ihailla illalla Afrikan tähtitaivasta kuunnellen sirkkojen siritystä ja sammakoiden kurnutusta, tai slummin kurjuuden keskellä pieni lastenkodin asukki tarttuu käteeni, hymyilee kilpaa auringon kanssa ja haluaa kiivetä syliin. Ja jos suurkaupungin hektisyys käy joskus liikaa voimille, voin ottaa bussin ja matkustaa pienelle päiväretkelle maaseudulle tai pidemmälle matkalle vaikka Intian Valtameren rannalle, jossa voi viettää mökkielämää kenialaisittain. Voin lähteä vaeltamaan Victoria-järvelle tai Mt Kenyalle, tai luonnonpuistoon ihmettelemään luonnon ja eläinten kauneutta.

Oma mottoni vapaaehtoisena on "pieni on kaunista", niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Kaiken kaikkiaan nautin suunnattomasti siitä että elän juuri tässä hetkessä suunnittelematta seuraavaa päivää. Jos suunnitelmia jostain syystä tekisinkin, muuttuisivat ne kuitenkin. Vaikka Kenia ei olekaan koko Afrikka, pitävät sanonnat "African time" ja "there is no hurry in Africa" täällä paikkansa.

Ella Kinnunen, Kenia