Maailmanvaihto: Riina Costa Ricassa

Riina Costa Ricassa

Riina ekoturismimessuilla San Hosessa.

Täällä maailman laidalla, kahden ison veden välissä, piskuisessa Costa Ricassa kaikki alkavat olla ihan kesän, joulun, lomien ja varsinaisen rantakauden odotustunnelmissa. Ja totta tosiaan päivittäiset sateet ovat tauonneet ja minäkin saavun töihin päivä päivältä vähemmän mutaisena. Vieläkin tuottaa kuitenkin hieman vaikeuksia sisäistää tätä alituista saapuvillaan olevasta kesästä höpötystä, kun aurinko paahtaa ja päivälämpötilat heiluvat jo nyt 35 tietämissä.

Tänään on minun toimistopäivä, eli työskentelen täällä ASEPALECO:n (Asociación Ecológica Paquera Lepanto y Cóbano) toimistolla. Salsan rytmit hytkyttävät koko kehoa tässä tietokoneen ääressä istuessa, alati pörräävät tuulettimet puhaltavat tukkaa silmille, kaksi lehmää tuijottaa suurin silmin ikkunan takana ja suussa maistuvat vielä lounaaksi syödyt mansikat, ananas, ja papaija. Paljon on käännöstyötä liittyen Ekoturismiprojektiin, jota täällä vasta aloitellaan, Reserva Karen Mogensenin kanssa. Ekoturismiprojektin puitteissa matkaan myös tuon tuostakin erilaisille ekoturismimessuille San Joseseen laittamaan standin pystyyn ja esittelemään meidän luonnonsuojelualuetta muhkeine metsineen, jokineen, perhosineen, lintuineen, apinoineen, lepakoineen ja huimine vesiputouksineen. Costa Rica on todella eko- ja muun vaihtoehtoturismin luvattu maa, pullollaan luonnonsuojelualueita, joiden ansiosta on siis myös jäljellä paljon upeaa trooppista luontoa. Vaikka näillä niin kutsutuilla ekoturismihankkeilla ollaankin totisesti jo saatu paljon hyvää aikaan ja kehitystä yritetään luotsata yhä kestävämpään suuntaan, eivät turismi ja ekologisuus silti taida koskaan tulla kulkemaan käsikädessä ja täällä Costa Ricassakin kamppaillaan parhaillaan mm. räjähtävän jäteongelman kanssa.

Mutta takaisin tänne toimistolle, jossa ryhdyn seuraavaksi valmistelemaan huomisia koulutuntejani, aiheena jätteiden käsittely. Yksi ASEPALECO:n käynnissä olevista projekteista on nimittäin ympäristökasvatus, jota toteutetaan kouluissa ala-asteelta lukioon sekä lapsille suunnatuilla luontoleireillä. Pääteemana on nimenomaan jätteiden käsittely ja kierrätys. Kotikyläni Lepanto ja lähialueet, kuten tämän Jicaral, jossa ASEPALECO:n toimisto sijaitsee, ovat ainutlaatuista aluetta koko Costa Ricassa, koska täällä on ASEPALECO:n ansiosta edes jonkinlainen jätteidenkierrätysjärjestelmä, lähes ainoa sellainen koko maassa. Ja huomenaamulla minä taas ampaisen kukonlaulun aikaan edistämään lasten ympäristötietoisuutta, pyöränkori luultavasti täynnä tyhjiä kalja- ja limutölkkejä, ja maaleja ja pensseleitä repussani. Ajattelin, että iltapäivällä askartelisimme kierrätyslepakoita ja -perhosia.

Näin kahden kuukauden jälkeen opetustyökin luistaa jo mutkattomammin, alkuun olin kyllä suorastaan kauhuissani, kun espanjani oli vielä tosi rajoittunutta, ryhmäkoot isoja ja koulukuri aika tuntematon käsite täällä. Mutta lapset on tosi suloisia, vaikkakin aikamoisia rasavillejä, ja ovat olleet hyviä opettajia minulle. Heiltä tunnen saaneeni paljon, etenkin jakamatonta huomiota. Kun porhallan pyörälläni kylän halki iloiset ”Riiiinaaaaa!” tai ”Maestraaaaa!” -huudot seuraavat lähes joka pihalta, eivätkä lapset koskaan lakkaa ihmettelemästä ja kyselemästä. “Miksi kaikki karkit Suomessa on mustia? Miksi sä oot isompi kuin maestro (miespuolinen opettaja? Miksei sulla ole omaa vauvaa?” Maailma on onneksi niin kummallinen paikka, etteivät kysymykset lopu koskaan...

Koulujen iloisen kurittomasta ilmapiiristä olen oppinut pitämään, ei elämän vielä ala-asteella tarvitsekaan olla turhan vakavaa. Tärkeää on leikkiä, laulaa, piirtää ja askarrella, samoilla metsässä ja ratsastaa pelloilla. Ja siinä sivussa sitten oppia kompostoinnin saloja ja vaikka vähän englantia (jota siis myös opetan)!Joulukuun alusta koulut kuitenkin sulkevat ovensa ja lapset vaihtuvat apinoihin, kun siirryn työskentelemään viidakkoon. Tarkoituksena olisi osallistua rakentamaan puutarhaa lääkeyrteille.

Hyvin on siis tämä vapaaehtoistyöntekijä ollut täällä työllistettynä ja hyvä niin. On tullut maisteltua maalaiselämää costaricalaiseen tyyliin, opittua pyörittelemään tortilloita ja valmistamaan “gallo pintoa”, papuja ja riisiä, lypsettyä lehmiä ja pelattua vanhojen, ruskeiksi paahtuneiden maalaisukkojen kanssa biljardia ja shakkia hämärtyvässä illassa, mutta paljon olen myös ollut lennossa, matkalla ja merellä. Voi näitä rantoja täällä, en uskonut tällaisia olevankaan kuin jossain paratiisisaarielokuvissa: riippumatto palmujen katveessa, kypsä mango, meri, ”väärinpäin” roikkuva puolikuu, valkoisena hohtavat simpukat ja vaahto aaltojen harjalla..... Värit ja tuoksut, rummut ja rytmit, yössä tanssivat tulet, elämäni upeimmat sateenkaaret, kielen sointi ja erilaiset ihmiset saavat tämän tytön pään vielä kolmenkin kuukauden jälkeen pyörälle . ...muy buena honda...ja lisää lattareita, kiitos.

Riina Aalto, Costa Rica 2002–2003