Maailmanvaihto: Hanna Venäjällä

Kuulumisia Volgan mutkasta

Uzbekistanilainen nainen myy torilla pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Hänkin puhuu venäjää aksentilla, vain erilaisella kuin minä. "Missä olet ollut kun sinua ei ole näkynyt pitkään aikaan? Menitkö juhlapyhiksi kotiin? Onko äidillä ja isällä ikävä? Mitä heille kuuluu? Onko Suomessa paljon lunta?"

Samarassa, kaupungissa jossa asun, on hyvin vähän ihmisiä muualta kuin entisen Neuvostoliiton alueelta, ja suomalaisena saa osakseen paljon huomiota ja kysymyksiä. Välillä joutuu hassuihin tilanteisiin: tullessani kerran ratikalla töistä kotiin lipunmyyjä, vanhahko nainen, saatuaan selville, että olen ulkomaalainen, toi pian puhelinnumeronsa ja kutsui kylään. On aika vaikeaa kuvitella, että sama voisi tapahtua ulkomaalaiselle Suomessa. Ylipäätään venäläiset kyläilevät paljon ja kodit ovat avoimia vieraille.

On ollut jännä huomata kotiutuvansa ja seurata, miten asiat, joihin aluksi kiinnitti jatkuvasti huomiota, ovat muuttuneet arkipäiväisiksi. Tutuista paikoista ja ihmisistä muodostuu verkosto, joka lujittuu koko ajan kun siinä elää. Ja jokainen uusi tuttavuus, kyläily jossakin asunnossa ensimmäistä kertaa, ennen kokeilematon bussireitti tai katu, jolla ei ole ennen kävellyt laajentaa verkostoa entisestään.

Tämä talvi on ollut venäläisittäin poikkeuksellisen lämmin, mutta juuri sopiva luistelulle ja kävelyretkille. Volga, jonka rannalla Samara sijaitsee, on jäässä, ja jäätä pitkin pääsee toiselle rannalle. Matkaa kertyy n. kaksi kilometriä! Vastaan tulee autoja, moottorikelkkoja, hevosia rekineen ja ihmisiä vetäen pieniä kelkkoja. Volga on aivan yhtä vaikuttava vapaana ja jäätyneenä...

Laskiainen on nyt ovella ja kerhossa, jossa olen töissä, harjoitellaan laskiaisnäytelmää. Minulla on kolmen repliikin rooli, mutta siinäkin on jo muutama vaikea sana, joihin meinaa takertua.

Hanna Mela, Venäjä 2003–2004