Kansainväliset leirit

leiriläisiä Kavalahdessaleiriläisiä KavalahdessaMaailmanvaihto järjestää Suomeen tuleville vapaaehtoisille vaihtovuoden aikana kolme leiriä: tulovalmennus- ja kielileirin elokuussa, puolivuotisleirin tammikuussa ja loppuarviointileirin toukokuussa. Leirit järjestetään kokonaan suomalaisten vapaaehtoisten voimin ja jokainen leiristä vastaava ”tiimi” koulutetaan tehtäväänsä.

Suomalaisille ICYE-vapaaehtoistyöohjelmaan osallistuville järjestetään valmennusleiri vuosittain toukokuussa samanaikaisesti ulkomaalaisten vapaaehtoisten loppuarviointileirin kanssa. Palanneiden leiri järjestetään vuosittain yleensä syyskuun alkupuolella viikonloppuna ja se on tarkoitettu Maailmanvaihdon maailmalta palanneille vapaaehtoisille.

Tehtävänimikkeitä
Leirivastaava, ohjelmatiimiläinen, kouluttaja, keittiövastaava, keittiötiimiläinen
Kansainvälinen lentisottelu käynnissä.Kansainvälinen lentisottelu käynnissä.

Kuinka paljon edellyttää sitoutumista?
Suunnittelutapaamiset + leirin kesto + arviointitapaaminen
 

Millainen perehdytys järjestetään?
Perehdytys suunnittelupalaverien yhteydessä n. 1-4 viikkoa ennen leiriä. Katso myös syksyisen moduulikoulutusviikonlopun koulutusteemat.
 

Lisätietoja ja ilmoittautumiset
Maailmanvaihdon toimisto: maailmanvaihto(at)maailmanvaihto.fi
 

Haku
Ympäri vuoden. Tarkista tulevat leirit Maailmanvaihdon tapahtumakalenterista.