Esimerkkejä vapaaehtoistyöpaikoista

Sosiaalialan projektit

Päiväkodit

Kindergarten TuikkuKindergarten TuikkuUseat Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijät työskentelevät erilaisissa päiväkodeissa ympäri Suomea. He osallistuvat päiväkodin arkeen mm. leikkimällä ja pelaamalla lasten kanssa ja auttamalla lapsia ruokailussa ja pukeutumisessa. Ulkomaalaisen vapaaehtoistyöntekijän myötä päiväkodin lapset saavat luontevan ja läheisen kontaktin toiseen kulttuuriin. Omien kykyjensä ja valmiuksiensa puitteissa vapaaehtoinen voi myös suunnitella ja toteuttaa uusia aktiviteetteja, pelejä ja leikkejä lasten kanssa.

Työskentely päiväkodissa tarjoaa ulkomaalaiselle vapaaehtoistyöntekijälle erinomaisen mahdollisuuden tutustua suomalaiseen lasten päivähoitojärjestelmään, ja usein juuri päiväkodit ovat paras paikka oppia puhumaan suomea.

Vapaaehtoistyöntekijämme työskentelevät myös esimerkiksi englanninkielisessä ja espanjankielisessä päiväkodissa sekä päiväkodeissa, jotka pohjautuvat erilaisiin pedagogisiin menetelmiin, kuten Montessori- ja Steiner-päiväkodeissa.

 

KoulutRuskeasuon kouluRuskeasuon koulu

Useat koulut ovat kiinnostuneita toimimaan työpaikkana Maailmanvaihdon vapaaehtoisille luodakseen oppilailleen mahdollisuuden monikulttuurisuuden oppimiseen ja vieraiden kielten harjoitteluun. Vapaaehtoiset työskentelevät opettajien apuna luokissa ja avustavat koulun henkilökuntaa muissa tehtävissä kuten kansainvälisyyspäivien, juhlien ja erilaisten tapahtumien järjestämisessä.

Ruskeasuon koulu
 

KansanopistotSavonlinnan kristillinen kansanopistoSavonlinnan kristillinen kansanopisto

Kansanopistoissa työskentelevät vapaaehtoiset osallistuvat kansanopiston toimintaan esimerkiksi järjestämällä oman äidinkielensä ja kulttuurinsa kursseja ja auttamalla opiston arkisissa askareissa, esimerkiksi puutarhatöissä tai lähiyhteisön kanssa tehtävässä yhteistyössä. Koska kansanopistoissa ei yleensä ole opetusta tai muuta toimintaa viikonloppuisin, yritämme järjestää opistoissa työskenteleville vapaaehtoisille nk. viikonloppuisäntäperheen. Näin vapaaehtoisella on mahdollisuus tutustua suomalaiseen perhe-elämään ja laajentaa kotipiiriänsä.

Savonlinnan kristillinen kansanopisto
 

Sijaiskodit ja lastenkoditVanhamäen toimintakeskusVanhamäen toimintakeskus

Osa vapaaehtoisista työskentelee perhekodeissa ja sijaiskodeissa huostaan otettujen lasten parissa. Vapaaehtoiset osallistuvat kaikkiin päivittäisiin toimiin kodeissa sekä omien taitojensa ja kiinnostustensa pohjalta uusien aktiviteettien kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Vanhamäen toimintakeskus
 

Vammaistyö

Myllylähde: Aimo Kuusisto sonnien avonavetassaMyllylähde: Aimo Kuusisto sonnien avonavetassa

Nuorten vapaaehtoisten työ vammaisten parissa on yleensä hyvin käytännönläheistä. Työ on usein arkisissa askareissa auttamista, kävelylle viemistä, lasten kanssa leikkimistä, vapaa-ajan ohjelman järjestämistä jne.

Sylvia-koti, Myllylähde-yhteisö, Lehtimäen opisto
 

Nuorisotyö

Osa vapaaehtoisista työskentelee nuorten parissa esimerkiksi nuorisokeskuksissa. Yleensä he toimivat muun henkilökunnan apuna erilaisten vapaa-ajan aktiviteettien, kerhojen ja kurssien suunnittelemisessa ja toteuttamisessa.

Vanhustyö

Vapaaehtoiset voivat työskennellä vanhusten parissa erilaisissa yhteisöissä ja hoitokodeissa. Kuten vammaistyössä, myös vanhusten parissa työskenneltäessä ovat tehtävät yleensä hyvin käytännönläheisiä. Ne voivat olla arkisissa askareissa auttamista tai seuranpitoa.