Koronavirustilanteen vaikutukset Maailmanvaihdon toimintaan

Julkaistu 17.3.2020, tietoja päivitetty 27.4.2020

Maailmanvaihto on tehnyt muutoksia toimintaansa ehkäistäkseen osaltaan koronavirustartuntoja. Seuraamme tilannetta ja THL:n ohjeistuksia.

Maailmanvaihdon maalis–huhtikuun tapahtumat on peruttu lukuunottamatta kevätkokousta, joka pidetään maanantaina 23.3.2020 Google Hangoutsin kautta. Lisäksi Maailmanvaihdon viikoittainen kielikahvila jatkaa nettitapaamisina Google Hangoutsissa.

Pääsihteeri Anni Koskela työskentelee Maailmanvaihdon toimistossa, muut toimistotyöntekijät etänä. Tätä järjestelyä jatketaan niin kauan kuin on koronatilanteen takia tarpeen. Maailmanvaihdon toimiston väen tavoittaa arkisin klo 10–16 sähköpostitse ja puhelimitse, ks. yhteystiedot.

Vapaaehtoistyöhön ulkomailla

Ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista ulkomaille toistaiseksi. Pidempään ulkomailla parhaillaan oleskeleville ei ole pakkoa palata, mutta heidän täytyy päättää, haluavatko he jäädä kyseisen maan terveydenhuollon varaan. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja olemme yhteydessä vapaaehtoistyöntekijöihimme.

Peruutusehdot koronavirustilanteessa / ICYE-vapaaehtoistyöohjelmaan lähtevät

Jos ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista kohdemaahasi:

  1. Voit lykätä lähtöäsi tai pyytää kohdemaan vaihtoa.
  2. Jos peruutat lähtösi ennen lähtövalmennusta, palautamme maksusi kokonaisuudessaan, jos sinun ei ole pätevistä syistä mahdollista lykätä lähtöäsi.
  3. Jos peruutat lähtösi lähtövalmennuksen jälkeen, perimme 500 € valmennus- ja hallinnointikuluihin. Vähennämme maksamasi 500 € osallistumismaksustasi, jos päätät myöhemmin osallistua ICYE-vapeehtoistyöhön.

Jos tilanne kohdemaassasi on huolestuttava, mutta ulkoministeriö ei kehota välttämään matkustamista maahan, voit

  1. lykätä lähtöäsi myöhempään ajankohtaan tai
  2. pyytää kohdemaan vaihtoa (ei voida etukäteen luvata) tai
  3. hakea osallistumismaksun osittaista palautusta Maailmanvaihdon hallitukselta.

ESC-vapaaehtoistyöhön lähtevät

Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelujakso on mahdollista koronaepidemiatilanteen niin vaatiessa siirtää myöhempään ajankohtaan tai perua (ks. Opetushallituksen uutinen).

Lisäksi kannattaa selvittää lentoyhtiöstä, millaisin kustannuksin lennot olisi tarvittaessa mahdollista siirtää tai peruuttaa.

Ulkomaalaiset vapaaehtoistyöntekijät Su0messa

Olemme suositelleet kaikkia Suomessa parhaillaan olevia vapaaehtoistyöntekijöitämme ottamaan yhteyttä kotimaansa suurlähetystöön ja seuraamaan heidän ohjeistuksiaan. Seuraamme tilannetta Suomessa ja lähetämme tietoa käytännöistä suoraan vapaaehoistyöntekijöillemme.

Jos kaipaat jostakin lisätietoa, otathan yhteyttä:

Anni Koskela +358 (0)50 4525 660, maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi
vapaaehtoistyöhön ulkomaille lähtevät ja vapaaehtoistyössä ulkomailla olevat

Mari Takalo +358 (0)44 318 0888, hosting@maailmanvaihto.fi
ulkomaalaiset vapaaehtoiset Suomessa