MaailmanVaihtoa 3/2013: aktiivinen kansalaisuus

Pääkirjoitus: Kansalaiset,

tämän Maailmanvaihtoa-lehden numeron teemana on aktiivinen kansalaisuus. Mutta ei huolta, luvassa ei ole poliittisia puheita tai virkamiesjargonia. Sen sijaan artikkelit käsittelevät kaikkia niitä pieniä suuria tekoja ja ajatuksia, joita tuo vaikeaselkoinen sana, aktiivinen kansalaisuus kätkee taakseen.

Tätä lehteä lukiessa voit unohtaa ”kansalaisuuden”, jonka rutiinilla kirjoitat virallisiin lomakkeisiin. Nyt on kyse tunteista ja toiminnasta, joiden tunnistamiseksi ei passia tarvita. Aktiivisen kansalaisen tunnistaa siitä, että hän tuntee kuuluvansa yhteisöön ja hän myös toimii yhteisten asioiden puolesta.

Mutta miksi tehdä tästä numero? Yksi hyvä syy on ainakin se, että aktiivinen kansalaisuus ansaitsee tunnustusta. Iso osa kansalaisvaikuttamisesta on näkymätöntä työtä, jossa sanat ovat tärkeimpiä työkaluja ja aikaansaannoksia on vaikea mitata. Vaikuttamisen näkyväksi tekeminen on polttoainetta, jonka turvin jaksetaan osallistua, ottaa kantaa, käydä vuoropuhelua, tarttua toimeen!

Kansalaisuudesta harvoin tulee aktiivista ilman uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Tässä vaiheessa kansainvälinen vapaaehtoistyö astuu kuvioon. Maailmanvaihdossa kuulemme joka vuosi tositarinoita siitä, miten vapaaehtoistyöjakso on antanut vaikuttamisen kipinän. Mutta miten tarkalleen vaihtovuosi onnistuu luomaan uskoa omaan rooliin yhteiskunnan jäsenenä?

Tarinat eivät ole yhdestä muotista. Minun omassani tehdään pienesti, mutta oivalletaan isosti. Kun kolme vuotta sitten lähdin vapaaehtoistyöhön Boliviaan, en odottanut pelastavani maailmaa, mutta toivoin saavani jotain aikaan. Puoli vuotta paikallisessa kansalaisjärjestössä hurahti ohi, mutta oma työ ei tuntunut jättäneen mitään merkittävää jälkeensä. Tuo aika kyllä jätti jälkensä minuun. Opin huomaamaan, miten paljon tuiki tavalliset ihmiset muuttivat maailmaa ympärillään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttavin oivallus oli se, ettei vaikuttaminen ole yksilölaji. Tämän lisäksi mukaan tarttui asennetta, joka antaa enemmän tilaa ratkaisuille kuin ongelmille, sekä rohkeutta käyttää omaa ääntä.

Tänä kesänä olen kuullut eri näkökulmasta kerrottuja tositarinoita. Olen kiertänyt Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöpaikkoja, missä vapaaehtoisten rinnalla työskennelleet ihmiset ovat jakaneet omia tarinoitaan naurun ja kyynelten lomassa. Näille jutuille yhteistä on ollut se, että äänen lausutuilla ajatuksilla ja pelkällä läsnäololla on usein ollut paljon suurempi vaikutus kuin yksikään vapaaehtoinen uskaltaisi kuvitella. Vapaaehtoinen on ylimääräinen käsipari, mutta hän myös jättää jälkiä, joista lähtee itämään isoja oivalluksia. Uusien näkökulmien avaaminen auttaa näkemään oman yhteisön uudessa valossa ja myös kysymään tärkeitä ”miksi”- kysymyksiä. Yhtä tärkeää on… Miten muuttaa hyvät ideat käytännön toiminnaksi: rohkeus on tarttuvaa.

Hanna Rajala (kuvassa vas.)
Maailmanvaihdon hallituksen jäsen

Lehdessä

3 Editorial: Dear Fellow Citizens
5 Kutsu Maailmanvaihdon vuosikokoukseen
6 Ajankohtaista Maailmanvaihdossa
Teema: Aktiivinen kansalaisuus / Theme: Active Citizenship
– 8 Yhteiskunnalista aktiivisuutta Suomessa ja maailmalla
– 12 Aktiivista kansalaisuutta aktivoimassa
– 14 Kansainvälisestä kokemuksesta kipinä aktiiviseen kansalaisuuteen
– 18 Aktiivinen kansalaisuus on vastuunkantoa
20 ICYE Around the World: Excited Atmosphere in Ghana
22 Blogikuulumisia kolmelta mantereelta
24 Lasten ja nuorten suojelun kehittämistä Etelä-Koreassa
26 Tulovalmennuksessa Meksiko leikkien tutuksi
28 Tule mukaan toimintaan
29 Kolumni: Toisenlainen maailma
30 Lehden toimituskunta
31 Tapahtumakalenteri

Lue myös

MaailmanVaihtoa 2/2023: kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaatio

Lue lehden pdf-versio Tässä lehdessä 4 Pääkirjoitus / Editorial 6...

MaailmanVaihtoa 1/2023: kieli ja kommunikaatio

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus / Editorial...

MaailmanVaihtoa 2/2022: Kestävä vapaaehtoistyö

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus 6 Kutsu...