Ghana in my Heart

En tiedä, kuinka kauan olin katsellut Afrikkaan päin niin sanotusti sillä silmällä. Idean alkuperää on vaikea paikantaa, ehkä se tuli Leijonakuninkaasta, ehkä Minun Afrikastani. Joka tapauksessa abivuoden talveen mennessä ajatuksesta oli tullut liian suuri kierrettäväksi: halusin jonnekin. Halusin rikkoa rajoja. Halusin vapaaehtoistyöhön.

Ne olivat hyvin jännittäviä aikoja. Minusta tuntui, että voisin tehdä mitä vaan ja matkustaa minne vaan. Olin ilmoittautunut kaverini kanssa Oulun seurakunnan lähetystyöryhmään, mutta se ei tuntunut oikealta paikalta. Kaipasin uskonnollisesti sitoutumattomaan järjestöön. Kerroinkin ystävälleni, ettei lähetystyö tuntunut oikealta vaihtoehdolta, vaikka menetetty tilaisuus päästä Afrikkaan kirveli.

Kuitenkin eräänä kevättalven päivänä opinto-ohjaajani välitti meille esittelykirjeen Maailmanvaihto ry:stä. Luin etusivun. Luin vapaaehtoistyötä eri maanosissa koskevat sivut. Suurin piirtein heti seuraavaksi huikkasinkin jo äidilleni keittiöön: ”Äiti, lähden puoleksi vuodeksi Afrikkaan!”. Hakupaperit lähtivät matkaan jo samana iltana.

Kohti arjen vaihtoa

Miksi juuri Ghana? Ghana on Länsi-Afrikassa sijaitseva 23,9 miljoonan asukkaan tasavalta. Muun maanosan mittapuulla se on rauhallinen, turvallinen ja kohtalaisen rikas. Valtion rauhallisuus ja tasapainoisuus olivatkin syitä, joiden takia Ghana tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Houkuttelevuutta lisäsi myös se, että sen virallinen kieli on englanti, mikä tietenkin helpotti omaa sopeutumistani. Näistä syistä valitsin Ghanan ensimmäiseksi hakukohteekseni.

Elokuun 28. päivä jätin oikeasti taakseni kaiken tutun ja turvallisen. Tunne oli ylitsepursuava, kauhistuttava, ihana. ICYE antoi meille loistavan aloitusleirin Ghanassa, samalla mahdollistaen muihin vapaaehtoisiin tutustumisen. Tapasin tulevat kämppikseni, joiden kanssa juttu alkoi luistaa heti.

Vapaaehtoistyöpaikkani oli koulu nimeltä Christ Love Educational Complex. Olin apuopettajana 3-4-vuotiaiden luokassa, jossa tehtäviini kuului yksinkertaisesti sanottuna lapsista huolehtiminen. Vaikka kouluni oli yksityiskoulu ja melko varakas, oli lapsia yhtä opettajaa kohden aina ihan liikaa. Toimin ylimääräisenä käsiparina, joka auttoi opettamaan lapsille lauluja ja kirjaimia, syöttämään ja pukemaan heitä sekä leikittämään aina kun sopiva väli siihen tarjoutui.

Alku oli toki vaikea. Osasin odottaa kulttuurishokkia ja koti-ikävää, mutta pahalta ne tuntuivat silti. Turhautumisen tunteita tuottivat erityisesti ghanalainen suhtautuminen aikaan ja kielimuuri lasten kanssa. Kuitenkin pian alkoi tulla myös onnistumisen tunteita. Huomasin, että lapset eivät arastelleet minua yhtä paljon kuin opettajaansa, mikä helpotti heidän oloaan ja oppimistaan. He kertoivat minulle murheitaan ja ilojaan, toiveitaan ja suunnitelmiaan. En aina ymmärtänyt ihan kaikkea, mutta se ei ollutkaan olennaisin asia. Olennaisin asia oli, että lapsilla oli koulussa joku, joka kuunteli ja halusi auttaa.

Aluksi meitä ahdisti myös paikallisten kontaktien vähyys, sillä majoituimme koulun yhteydessä, emmekä näin saaneet isäntäperheen tuomaa verkostoa. Kulttuurishokista selviämisessä ja koti-ikävässä vapaaehtoisystäväni muodostuivatkin minulle korvaamattomiksi. Koska asuimme keskenämme ja työskentelimme samassa koulussa, meistä tuli pian oma pieni perheemme. Heidän ja oppilaideni ansiosta huomasin jo kolmen viikon jälkeen Suomesta tultuani nauttivani Ghanasta suunnattomasti.

Ghanan jälkeen

Ehdin tehdä Ghanassa paljon asioita, kuten matkustaa, valmistaa ghanalaisia ruokia, tanssia ja istua krokotiilin päällä. Kokemus vastasi tismalleen odotuksiani ja silti ei kuitenkaan. Tätä tunnetta on vaikea pukea sanoiksi, tuntuu kuin yhtäältä mielikuvani Afrikasta ja Ghanasta pitivät paikkansa, mutta toisaalta nämä mielikuvat vaikuttavat jälkikäteen ajateltuna kapeakatseisilta ja hatarilta. Mikäli ette oikein ymmärrä, mitä haen takaa, täytyy teidän itse mennä ja kokea Ghana. Takaan, että sen jälkeen teidänkin on vaikea kuvailla kokemusta parilla lauseella!

”Vapaaehtoistyöhön lähtö oli yksi parhaimpia päätöksiäni.”

Vapaaehtoistyöhön lähtö oli yksi parhaimpia päätöksiäni. Se antoi minulle avarakatseisuutta ja itsenäisyyttä ja vastasi juuri oikealla tavalla seikkailunhaluuni. Opin myös näkemään Suomen toisin silmin ja arvostamaan niitä hyviä asioita mitä meillä täällä on. Kun jälkeenpäin muistelen tapahtunutta, uskon että Ghanasta on muodostunut ensiarvoisen tärkeä vaihe nuoruudessani. Kokemukseni Ghanassa on, ja tulee aina olemaan, erottamaton minua.

Katri Kortelainen
ICYE-vapaaehtoistyössä Ghanassa kaudella 2013–14

Kuvassa: Minä ja vapaaehtoiskaverini seikkailulla kohti Kintapon vesiputouksia.

Tutustu myös Katrin blogiin vapaaehtoisjaksosta Ghanassa. 

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Suomesta Filippiineille ja Georgiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Mariam Darbaidze...

Ympäristön tarkkailu kasvattaa, opettaa ja muuttaa ajattelutapoja

Luonto on lähellä suomalaista mielenmaisemaa. Siitä kielii muun muassa Sitran...

Mi casa su casa

Kolmekymmentä vuotta sitten lukioikäisellä Mona Taipaleella siinsi mielessä välivuosi ulkomailla....