Olen Paula Rajala, 31 vuotta. Olin vuosina 2017–18 kymmenen kuukauden vapaaehtoistyöjaksolla Nepalissa, Kathmandussa. Työskentelin Everest innovative schoolissa ensin opettajan roolissa 1.–7.-luokkalaisten kanssa, ja kielitaitoa kartutettuani siirryin saman laitoksen päiväkotiin 2–4-vuotiaiden Nursery-ryhmään opettajan avuksi. Työskentelin siis kuutena päivänä viikossa lastentarhanopettajana tai opettajan apuna ohjaten lapsia lukuaineiden tehtävissä (matematiikka, äidinkieli ja englanti), laululeikeissä, liikunnassa ja ruokailussa.
Hakeuduin vapaaehtoiseksi siksi, että olen aina ollut kiinnostunut matkustamisesta ja vieraista kulttuureista. Koin kuitenkin, että tiedonjanoani eivät tyydyttäneet viikon tai kahden lomamatkat, vaan kaipasin pidempää sukellusta toiseen maahan, jolloin todella eläisin arkeani siellä, uudenlaisen kulttuurin ympäröimänä ja ehkä jopa sen sisällä, enkä olisi vaina pikaisella vierailulla.
Maailmalle työpaikkojen välissä
Lähtiessäni vapaaehtoiseksi olin työskennellyt kuutisen vuotta samassa päiväkodissa esiopetusryhmässä, kuitenkin määräaikaisena sijaisena. Työsopimus päättyi keväällä 2017, joka sopi oikein hyvin suunnitelmiini. Asuin yksin vuokra-asunnossa enkä ollut parisuhteessa, ja mietin, että jos en nyt lähde niin en lähde koskaan. Olin saanut pienen perinnön, ja muistan äitini kehottaneen sijoittamaan rahat fiksusti, vaikka asuntosäästötilille tai auton hankintaan. Ehdotin, että jospa lähtisinkin vapaaehtoistyöhön. Äitini kannatti ideaa oitis!
“Vapaaehtoisjaksolla on myös ollut ehdottomasti vaikutusta myöhempiin valintoihini.”
Suomeen palattuani elämäni palautui yllättävän nopeasti uomiinsa. Vaikka palasin kotiin työttömänä ja kodittomana, (enkä välttämättä tällaista suosittele tuleville lähtijöille!) olin kuukauden sisään saanut jo uuden päiväkotityön ja entistä ihanamman asunnon. Olin ehkä odottanut suurempia haasteita, mutta tällainen välivuosi työelämästä ei näyttänyt ollenkaan hassummalta CV:ssä. Uuden työpaikkani esimies jopa kertoi lukeneensa reissussa kirjoittamaani blogia saatuaan vinkin edelliseltä esimieheltäni.
Oivalluksia itsestä ja uusi suunta elämälle
Kaiken sen lisäksi, mitä opin Nepalista maana, sen ihanista ihmisistä ja mukaan tarttuneista muutamista ruokaresepteistä, opin paljon uutta itsestäni. Opin, miten kehoni reagoi stressaavissa tilanteissa ja että pelkään apinoita enemmän kuin hämähäkkejä. Opin myös, kuinka suuri etuoikeus on syntyä Suomeen ja Eurooppaan, ja miten pidin asiaa pitkään itsestäänselvyytenä.
Vapaaehtoisjaksolla on myös ollut ehdottomasti vaikutusta myöhempiin valintoihini. Viime vuonna otin taas uuden suunnan elämässäni, jätin (jälleen) päiväkotityön ja lähdin kokopäiväisesti opiskelemaan aivan vieraaseen kaupunkiin ja vielä vierasta kieltä. Tällä hetkellä asun Kuopiossa ja opiskelen kommunikaation ja viittomakielen ohjaajaksi Pohjois-Savon opistolla. Koin, että vapaaehtoistyöjaksoni jälkeen olin rohkeampi lähtemään, koska tiesin jo ihmissuhteideni kestävän etäisyyttä. Tiesin, että pystyn tutustumaan uusiin ihmisiin avoimin mielin, saan varmasti ystäviä ja kykenen tässä iässä oppimaan vielä uusia kieliäkin.
Ja kun tätä nyt pysähdyin pohtimaan, niin kyllähän tämä oma urasuunnitelma taitaa suunnata vahvasti kohti koulumaailmaa.
Haastattelut: Emma Niemi ja Mia-Elina Aintila
Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 2/2021 -lehdessä, osana artikkelia, jossa myös Tim Schmitt ja Siiri Sandberg jakavat vapaaehtoistyökokemuksiaan.