Etsitkö merkityksellisiä kansainvälisiä kokemuksia? Lähde ICYE-vapaaehtoistyöhön! Ohjelma on avoin kaikille vähintään 18-vuotiaille.
Hae (DL 1.9.) tammi–helmikuussa 2027 alkavaan vapaaehtoistyöhön! Paikkoja on Boliviaan, Ecuadoriin, Ghanaan, Indonesiaan, Keniaan, Meksikoon, Nigeriaan, Tansaniaan, Thaimaahan ja Uuteen-Seelantiin. → Hae mukaan
International Cultural Youth Exchange (ICYE) -vapaaehtoistyössä pääset oppimaan monipuolisesti arjen yhteistyössä, tutustumaan uusiin ihmisiin, syventämään kulttuurista ymmärrystäsi, kehittämään vuorovaikutustaitojasi ja itsetuntemustasi sekä solmimaan uusia ystävyyksiä.
Ohjelmassa yhteisöt ja vapaaehtoiset tekevät yhdessä ja käyvät vuoropuhelua eri puolilla maailmaa. Yhdessä murretaan oletuksia ja ennakkoluuloja ja rakennetaan rauhaa ruohonjuuritasolla. Lähetämme vapaaehtoisia ohjelmaan vuosikymmenten kokemuksella. Lähde vapaaehtoistyöhön ja anna oppimisen yllättää!

Voit lähteä lukuisiin Euroopan ulkopuolisiin maihin ja aloittaa jaksosi elo–syyskuussa tai tammi–helmikuussa. Elo–syyskuu on pääaloitusaika, jolloin kussakin maassa järjestetään tulovalmennuskoulutus. Joissakin maissa järjestetään tulovalmennuskoulutus myös tammi- tai helmikuussa. Tarkat aloitusajankohdat kerrotaan maakuvauksissa. Voit lähteä vapaaehtoistyöhön 6 tai 12 kuukaudeksi.
Aasia ja Oseania
Etelä-Korea, Indonesia, Japani, Nepal, Taiwan, Thaimaa, Uusi-Seelanti
Afrikka
Ghana, Kenia, Mosambik, Nigeria, Tansania
Latinalainen Amerikka ja Yhdysvallat
Argentiina, Bolivia, Brasilia, Costa Rica, Ecuador, Honduras, Kolumbia, Meksiko, Peru, Yhdysvallat
”Vuosi voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta suosittelen sitä. Ensimmäinen kolmannes menee kielen opetteluun ja oman paikan löytämiseen, ja välillä elämä tuntuu menevän vuoristorataa, mutta kaikki on sen arvoista!” – vapaaehtoistyöntekijä Riikka

Vapaaehtoistyöpaikkoja on monilla aloilla, kuten kasvatuksen ja koulutuksen parissa, nuorisotyössä, vammaistyössä, ihmisoikeustyössä ja ympäristötyössä.
Tutustu paikkoihin tietokannassa ↗ (icye.org)
Vapaaehtoistyöhön voi päästä esimerkiksi päiväkotiin Japaniin, kouluun Ghanaan, iäkkäiden ihmisten kotiin Hondurasiin, kasvitieteelliseen puutarhaan Ecuadoriin tai naisten oikeuksien järjestöön Boliviaan.
Kaikille osallistujille järjestetään majoitus. Majoitus vaihtelee vapaaehtoistyöpaikasta toiseen. Se voi olla järjestetty esimerkiksi paikallisessa kodissa, vapaaehtoisten kimppakämpässä tai vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä. Majoituksesta kerrotaan kunkin vapaaehtoistyöpaikan kuvauksessa.
”Boliviassa pääsin tekemään vapaaehtoistyötä kahdessa naisten oikeuksien järjestössä, molemmissa osastoilla jotka keskittyvät naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisyyn ja uhrien auttamiseen. Oli erityisen innostavaa päästä seuraamaan läheltä, kuinka ruohonjuuritason ihmisoikeustyötä Boliviassa toteutetaan.” – vapaaehtoistyöntekijä Mikaela

ICYE-vapaaehtoistyö on sinulle, joka haluat oppia uutta. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta vapaaehtoistyöstä, koulutus- tai työtaustaa tai paikallisen kielen osaamista. Vapaaehtoisjaksollasi pääset tutustumaan vapaaehtoistyöpaikkasi alaan sekä oppimaan paikallista kieltä.
Tärkeitä valmiuksia ovat avoimuus uusille kulttuureille, joustavuus, vastuullisuus, sopeutumiskyky, oma-aloitteisuus sekä kyky kohdata ihmisiä kunnioittavasti. Osallistuminen edellyttää käytännön englannin kielen taitoa.
Ohjelma on avoin 18 vuotta täyttäneille. Yläikärajaa ei ole Ecuadorissa, Kolumbiassa ja Thaimaassa. Lisäksi Costa Ricassa, Hondurasissa, Japanissa, Keniassa, Meksikossa, Mosambikissa, Perussa, Tansaniassa ja Yhdysvalloissa yläikäraja on joustava siten, että paikallinen ICYE-järjestö varmistaa tapauskohtaisesti yläikärajan ylittävien hakijoiden mahdollisuuden osallistua.
Osallistujien kokemuksia:
”Ehdottomasti suosittelen kansainvälistä vapaaehtoistyötä! Vaihdon aikana pääsee tutustumaan uuteen kulttuuriin ruohonjuuritasolla, oppii uuden kielen tai vahvistaa jo olemassa olevaa kielitaitoa, saa uusia kavereita ja tekee samalla jotain merkityksellistä. Yksi parhaista asioista Maailmanvaihdossa on ollut se, että mukaan on toivotettu lämpimästi myös vähän vanhempanakin vapaaehtoisena.” – vapaaehtoistyöntekijä Anna-Maija

Ohjelma sisältää kattavan valmennuksen:
Lähtövalmennus
Lähtövalmennuksessa käsitellään mm. vapaaehtoisen roolia vastuineen, velvollisuuksineen ja oikeuksineen; uuteen kulttuuriympäristöön sopeutumista sekä terveys- ja turvallisuusasioita.
Tulovalmennus
Tulovalmennuksessa perehdytään paikalliseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sekä opitaan työskentelystä vapaaehtoisena kyseisessä ympäristössä.
Puolivuotisarviointileiri (vuoden ohjelmassa) ja loppuarviointileiri
Näillä leireillä pääset syventämään oppimistasi reflektoimalla kokemuksiasi sekä jakamalla niitä toisten vapaaehtoisten kanssa. Pääset tarkastelemaan, miten arjen kohtaamiset ja yhteistyö ovat vaikuttaneet sinuun.
Palanneiden tapaaminen
Palanneiden tapaamisessa pääset pohtimaan vapaaehtoisjaksoasi ja jakamaan kokemuksia vertaisen kanssa sekä tunnistamaan kertynyttä osaamista.
”Jos on pienikin mahdollisuus lähteä kansainväliseen vapaaehtoistyöhön, niin tee se! Matkalla tulet oppimaan uutta itsestäsi, muista ja koko maailmasta.” – Kalle

Osallisumismaksu kattaa vapaaehtoistyöjakson järjestelyjä valmennuksesta ja tuesta majoitukseen ja vakuutuksiin:
Osallistumismaksu on kestosta ja ohjelmamaasta riippuen 400–900 € / kuukausi. Katso tarkemmat hinnat alta.
Ohjelmamaat Aasiassa sekä Uusi-Seelanti 6 kk | 12 kk
Etelä-Korea:
– 6 kuukautta 5 400 € (= 900 € / kk)
– 12 kuukautta 7 300 € (~ 608 € / kk)
Indonesia:
– 6 kuukautta 3 800 € (~ 633 € / kk)
– 12 kuukautta 4 900 € (~ 408 € / kk)
Japani:
– 6 kuukautta 5 400 € (= 900 € / kk)
– 12 kuukautta 7 100 € (~ 592 € / kk)
Nepal:
– 6 kuukautta 3 800 € (~ 633 € / kk)
– 12 kuukautta 4 800 € (= 400 € / kk)
Taiwan:
– 6 kuukautta 4 900 € (~ 817 € / kk)
– 12 kuukautta 6 800 € (~ 567 € / kk)
Thaimaa:
– 6 kuukautta 4 800 € (= 800 € / kk)
– Ei 12 kk jaksoja
Uusi-Seelanti:
– 6 kuukautta 5 400 € (= 900 € / kk)
– 12 kuukautta 6 850 € (~ 571 € / kk)
Ohjelmamaat Afrikassa 6 kk | 12 kk
Ghana:
– 6 kuukautta 3 800 € (~ 633 € / kk)
– 12 kuukautta 4 900 € (~ 408 € / kk)
Kenia:
– 6 kuukautta 3 800 € (~ 633 € / kk)
– 12 kuukautta 4 900 € (~ 408 € / kk)
Mosambik:
– 6 kuukautta 3 800 € (~ 633 € / kk)
– 12 kuukautta 4 900 € (~ 408 € / kk)
Nigeria:
– 6 kuukautta 3 800 € (~ 633 € / kk)
– 12 kuukautta 5 000 € (~ 417 € / kk)
Tansania:
– 6 kuukautta 3 800 € (~ 633 € / kk)
– 12 kuukautta 5 300 € (~ 442 € / kk)
Ohjelmamaat Latinalaisessa Amerikassa sekä Yhdysvallat 6 kk | 12 kk
Argentiina:
– 6 kuukautta 5 100 € (= 850 € / kk)
– 12 kuukautta 6 800 € (~ 567 € / kk)
Bolivia:
– 6 kuukautta 4 400 € (~ 733 € / kk)
– 12 kuukautta 5 600 € (~ 467 € / kk)
Brasilia:
– 6 kuukautta 4 700 € (~ 783 € / kk)
– 12 kuukautta 6 400 € (~ 533 € / kk)
Costa Rica:
– 6 kuukautta 5 200 € (~ 867 € / kk)
– 12 kuukautta 6 500 € (~ 542 € / kk)
Ecuador:
– 6 kuukautta 4 500 € (= 750 € / kk)
– 12 kuukautta 6 300 € (= 525 € / kk)
Honduras:
– 6 kuukautta 4 800 € (= 800 € / kk)
– 12 kuukautta 6 500 € (~ 542 € / kk)
Kolumbia:
– 6 kuukautta 5 200 € (~ 867 € / kk)
– 12 kuukautta 6 400 € (~ 533 € / kk)
Meksiko:
– 6 kuukautta 4 700 € (~ 783 € / kk)
– 12 kuukautta 6 300 € (= 525 € / kk)
Peru:
– 6 kuukautta 4 100 € (~ 683 € / kk)
– 12 kuukautta 5 500 € (~ 458 € / kk)
Yhdysvallat:
– 6 kuukautta 5 100 € (= 850 € / kk)
– 12 kuukautta 6 600 € (= 550 € / kk)
Osallistumismaksun voi maksaa kerralla tai erissä kuukausittain ennen lähtöä.
Maksettavaksesi tulevat lisäksi lennot ja viisumi kohdemaahan.
ICYE ei tavoittele taloudellista voittoa ohjelmasta. Lue lisää osallistumismaksun käytöstä
Tukea osallistumiseen: ICYE-ohjelman osallistujat voivat hakea Maailmanvaihdolta apurahaa. Myönnämme apurahoja (enintään 650 euroa / osallistuja) taloudellisin perustein ja enintään kolmelle vaihtovuoden 2026–27 osallistujalle.

Hakeminen on helppoa:
| Hakuaika | Aloitus | |
|---|---|---|
| Ensimmäinen haku | 31.10. | Seuraavan vuoden elo–syyskuussa tai sitä seuraavan vuoden tammi–helmikuussa |
| Toinen haku | 31.1. | Saman vuoden elo–syyskuussa tai seuraavan vuoden tammi–helmikuussa |
Paikkoja tammi–helmikuussa 2027 alkavaan vapaaehtoistyöhön täytetään hakujärjestyksessä 1.9. saakka.

Valmennus ja vertaistuki
Saat valmennusta kansainväliseen vapaaehtoistyöhön ja vertaistukea toisilta vapaaehtoisilta. Lisäksi saat tukea ja vinkkejä aiemmilta osallistujilta, joihin voit halutessasi olla yhteydessä jo ennen osallistumispäätöksen tekemistä.
Huolenpito
Pidämme sinusta huolta koko vapaaehtoisjakson ajan. Tukenasi on yhteyshenkilö niin ohjelmamaasi ICYE-järjestössä kuin Maailmanvaihdossa. Saat tukea arjen tilanteisiin, uuteen ympäristöön sopeutumiseen ja haastavienkin kokemusten käsittelyyn.
Tuki paluun jälkeen
Saat Maailmanvaihdolta tukea paluusopeutumiseen ja vapaaehtoistyössä hankitun osaamisen tunnistamiseen. Olet myös lämpimästi tervetullut mukaan Maailmanvaihdon vapaaehtoistoimintaan.
Vastavuoroisuus
Maailmanvaihdon toiminta perustuu vastavuoroisuuden periaatteelle. Lähetämme vapaaehtoisia ulkomaille ja vastaanotamme vapaaehtoisia Suomeen, jotta vapaaehtoiset ja työyhteisöt saavat oppimiskokemuksia niin ulkomailla kuin Suomessa.
Vankka kokemus
ICYE-verkosto on saanut alkunsa vuonna 1949. Maailmanvaihto ry – ICYE Finland on vuonna 1958 perustettu järjestö, jolla on vankka kokemus kansainvälisten mahdollisuuksien järjestämisestä.
Tulenko olemaan vapaaehtoistyöpaikassani ainut vapaaehtoinen ulkomailta?
Vaihtelee, kuinka monta vapaaehtoistyöntekijää kukin yhteisö vastaanottaa kerrallaan. Joissain paikoissa vapaaehtoisia ulkomailta on useampia, toisissa vain yksi. Joissain yhteisöissä toimintaan osallistuu myös paikallisia vapaaehtoisia. Joka tapauksessa pääset tutustumaan muihin ICYE-vapaaehtoisiin sekä ohjelmamaasi ICYE-järjestön väkeen tulovalmennuksessa ja ohjelman muissa koulutuksissa. Näissä tapaamisissa syntyy usein ystävyyksiä, jotka pysyvät mukana elämässä pitkään. 🧡
Kysyttävää? Ota yhteyttä!

”Näin maailmaa ja se muutti elämänasennettani pysyvästi. Se todella oli ainutlaatuinen kokemus elämässä.” – vapaaehtoistyöntekijä Emilia
”Tiedän, että on tosi jännittävää lähteä tekemään vapaaehtoistyötä ja yksin ulkomaille, olin siinä tilanteessa itsekin. Kuitenkin voin käsi sydämellä sanoa, että se helpottuu, ja matkalla ollessa oppii selviytymään jännittävistä tilanteista kunnialla. Aina myöskin on joku, jolle soittaa, koskaan ei ole todellisuudessa yksin. Tämä matka oli hienoin juttu, jonka olen ikinä tehnyt, ja toivon, että mahdollisimman moni innostuu lähtemään myös!” – vapaaehtoistyöntekijä Siiri