ICYE-vapaaehtoistyöhön Latinalaiseen Amerikkaan tai Yhdysvaltoihin

Lähde vapaaehtoistyöhön ja tutustumaan paikalliseen arkeen Argentiinassa, Boliviassa, Brasiliassa, Costa Ricassa, Ecuadorissa, Hondurasissa, Kolumbiassa, Meksikossa tai Perussa. Voit hakea myös Yhdysvaltoihin.

ICYE-ohjelman yleisiin käytäntöihin voit tutustua ohjelman pääsivulta. Kussakin ohjelmamaassa paikallinen ICYE-järjestö valmentaa ja tukee vapaaehtoisia.

 

Argentiina

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · imasto ja ympäristö · kulttuuri ja taide · koulutus

Argentiinassa yhteistyötä tehdään mm. lasten ja nuorten koulunkäynnin tukemisen, ympäristökasvatuksen sekä sairaalapotilaiden ja heidän omaistensa tukemisen parissa. Lisäksi vapaaehtoistyöhön voi päästä teatteritoimintaan yhteisön vahvistamiseksi. Osallistujilta edellytetään espanjan kielen taitoa. Vapaaehtoiset majoittuvat yhteismajoituksessa muiden vapaaehtoisten kanssa.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Argentiinasta

 

Bolivia

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · ilmasto ja ympäristö · kulttuuri ja taide · moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · koulutus · toimistotyö ja viestintä

Boliviassa voit päästä vapaaehtoistyöhön mm. ihmisoikeustyön, ympäristötyön tai vammaistyön pariin. Vapaaehtoistyöpaikka päätetään yleensä vasta maahan saapumisen jälkeen yhdessä Bolivian ICYE-järjestön kanssa. Vapaaehtoiset asuvat pääsääntöisesti kotimajoituksessa, joissain paikoissa vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Boliviasta

”Ennen kaikkea kokemus on kasvattanut minua ihmisenä ja muuttanut ajatusmaailmaani pysyvästi avarammaksi. Suosittelen ICYE:n vapaaehtoistyökokemusta kaikille elämäntilanteesta riippumatta. Olit sitten juuri täysi-ikäistynyt, opiskelija, jo työelämässä tai eläkkeellä.” – Mikaela

 

Brasilia

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · koulutus

Brasiliassa vapaaehtoistehtäviin voi päästä esim. ympäristötyöhön, päiväkotiin, ala- tai yläkouluun tai lasten oikeuksien organisaatioon. Poimintana vapaaehtoistyöpaikoista keskus nimeltä Centro Marista (CESMAR), jossa vapaaehtoiset osallistuvat nonformaalin oppimisen aktiviteettien järjestämiseen lapsille ja nuorille. Vapaaehtoiset asuvat pääsääntöisesti kotimajoituksessa.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Brasiliasta

”Brasilialaiseen perheeseeni kuuluu isä ja äiti sekä kolme poikaa. Sopeuduin uuteen asuinympäristöön lähes heti ja tunsin alusta saakka olevani kotona. Tästä kuuluu perheelle suuri kiitos. Hostperheeni myötä sain paljon uskomattomia kokemuksia. Koenkin, että minulla on loppuelämäksi toinen perhe ja paljon uusia ystäviä.” – Kalle

 

Costa Rica

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · ilmasto ja ympäristö  · koulutus · toimistotyö ja viestintä

Costa Ricassa vapaaehtoiset työskentelevät mm. päiväkodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa sekä ympäristöalalla, esimerkiksi merikilpikonnien suojelutyössä. Vapaaehtoiset asuvat useimmiten kotimajoituksessa, mutta ympäristösuojeluhankkeissa usein työpaikan yhteydessä.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Costa Ricasta

Kolme kuvaa: Vasemmalla kaksi henkilöä selätysten ulkosalla, toinen kirjoittaa muistioon ja toinen kiikaroi. Keskellä huoneen ovi, jossa lukee "comedor" ja jossa on ketun kuva. Oikealla kaksi henkilööä poimimassa roskia pusseihin rannalla, jolla on palmupuita.

”Minulle päivistä parhaita olivat ne, joina saimme vapauttaa juuri kuoriutuneita kilpikonnia.” – Saara

 

Ecuador

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · ilmasto ja ympäristö · kulttuuri ja taide · moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · koulutus · toimistotyö ja viestintä · vapaa-ajan toiminta ja yhteisön kehittäminen

Ecuadorissa vapaaehtoisia vastaanotetaan mukaan mm. päiväkotien, koulujen ja ympäristöorganisaatioiden työhön. Voit päästä vapaaehtoiseksi esimerkiksi Cuencan tai Quiton kasvitieteelliseen puutarhaan. Useimmissa vapaaehtoistyöpaikoissa vapaaehtoiset asuvat kotimajoituksessa, mutta toisinaan vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä tai vapaaehtoisten yhteismajoituksessa.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Ecuadorista

”Vuosi voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta suosittelen sitä. Ensimmäinen kolmannes menee kielen opetteluun ja oman paikan löytämiseen, ja välillä elämä tuntuu menevän vuoristorataa, mutta kaikki on sen arvoista!” – Riikka

 

Honduras

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · ilmasto ja ympäristö · kulttuuri ja taide · monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · koulutus · toimistotyö ja viestintä

Hondurasissa yhteistyötä tehdään mm. naisten oikeuksien järjestöissä, alakouluissa sekä vammaisten lasten ja nuorten tukikeskuksissa. Vapaaehtoiset asuvat kotimajoituksessa tai vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Hondurasista

”Työskentelin vapaaehtoisena naisten oikeuksia ajavassa järjestössä. Järjestö siis ajaa kaikkein heikomassa asemassa olevien ja varsinkin naisten oikeuksia Hondurasissa. Siellä työskentelevät naiset ovat mahtavia! He antavat elämänsä taistellakseen ihmisoikeuksien puolesta.” – Isabel

 

Kolumbia

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · ilmasto ja ympäristö · kulttuuri ja taide · moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · koulutus · toimistotyö ja viestintä · vapaa-ajan toiminta ja yhteisön kehittäminen

Kolumbiassa vapaaehtoistyöpaikat keskittyvät lasten ja nuorten koulutukseen, hyvinvointiin, osallisuuteen ja rauhankasvatukseen. Vapaaehtoistyöhön voi päästä myös mm. luonnonsuojelualueelle tai perhoskeskukseen. Lisäksi vapaaehtoiset tukevat paikallisen ICYE-järjestön työtä. Vapaaehtoiset asuvat vapaaehtoistyöpaikasta riippuen kotimajoituksessa, vapaaehtoisten yhteismajoituksessa tai vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Kolumbiasta

”Mielipiteitä ja näkemyksiä vaihtamalla avautui mahdollisuus nähdä erilaisia tapoja toimia, ajatella ja tarkastella ympäröivää maailmaa. Henkilökohtaisesti olen kokenut tämän loistavaksi perustaksi moninaisuuden ymmärtämiselle ja arvostamiselle myös kotimaassa.” – Johanna

 

Meksiko

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · ilmasto ja ympäristö · kulttuuri ja taide · monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · koulutus

Meksikossa voi työskennellä vapaaehtoisena lasten ja nuorten parissa esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa. Vapaaehtoistyötä tehdään myös mm. ikääntyneiden palveluissa sekä eläinten hyvinvoinnin edistämisen ja ympäristönsuojelun parissa. Vapaaehtoisten tehtäviin voi kuulua esimerkiksi opetuksen ja harrastustoiminnan tukemista, yhteisöllisen toiminnan järjestämistä, eläintenhoitoa tai ympäristökasvatusta. Vapaaehtoiset asuvat useimmiten kotimajoituksessa, mutta toisinaan myös vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä.

 

 

Vapaaehtoisten kokemuksia Meksikosta

”Rakastin päiväkotia, jossa tein vapaaehtoistyötä, ja siellä opin suurimman osan espanjan kielitaidostani. Projektini henkilökunta auttoi minua valtavasti sopeutumaan.” – Emilia

 

Peru

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · ilmasto ja ympäristö · kulttuuri ja taide · moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · koulutus · toimistotyö ja viestintä · vapaa-ajan toiminta ja yhteisön kehittäminen

Perussa yhteistyötä tehdään mm. sairaalahoidossa olevien lasten ja nuorten sekä heidän läheistensä tukemisen parissa. Lisäksi vapaaehtoistehtäviä on tarjolla esim. Perun ICYE-järjestössä sekä ruokapankissa, joka kerää ja jakaa syömäkelpoista hävikkiruokaa. Vapaaehtoiset asuvat kotimajoituksessa, vapaaehtoisten yhteisasunnossa tai vapaaehtoistyöpaikan yhteydessä.

 

 

Yhdysvallat

 

Vapaaehtoistyön teemat: hoiva ja terveys · monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus · vapaa-ajan toiminta ja yhteisön kehittäminen

Yhdysvalloissa vapaaehtoiset työskentelevät kehitysvammaisten henkilöiden asuinyhteisöissä, joissa he myös asuvat. Yhteisöt tarjoavat asukkailleen työpajoja ja aktiviteetteja sekä turvallisen ja tuetun ympäristön elää. Yhteisöt sijaitsevat New Hampshiressa ja Virginiassa.

 

 

Tutustu myös:

→  Ohjelmamaat Aasiassa ja Uusi-Seelanti
→  Ohjelmamaat Afrikassa