Lisätietoja ICYE-ohjelman osallistumismaksusta

Valmennusta ja tukea vapaaehtoisille

Vapaaehtoistyö uudessa ympäristössä on monella tapaa vaativa, mutta palkitseva kokemus. Jotta se sujuisi hyvin sekä vapaaehtoisen että vastaanottavan yhteisön kannalta, vapaaehtoiset, työpaikat ja kotimajoittajat valitaan huolellisesti ja heidät valmennetaan tehtäväänsä.

Ennen lähtöä vapaaehtoisille järjestetään valmennuskoulutus ja paluun jälkeen he osallistuvat palanneiden tapaamiseen. Kohdemaassa ohjelmaan sisältyy tulovalmennus, väliarviointi (vuoden jaksoissa) ja loppuarviointi sekä paikalliskielen opetusta.

Vapaaehtoiset saavat sairaus- tapaturma- ja vastuuvakuutuksen ja heidän päivittäiset työmatkakulunsa korvataan. Lisäksi vapaaehtoiset saavat kuukausittaisen taskurahan.

ICYE-järjestö tukee vapaaehtoisia sekä Suomessa että kohdemaassa käytännön asioissa, uuteen kulttuuriin sopeutumisessa ja mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisemisessa. Osallistumismaksuilla katetaan järjestöjen hallinnollisia kuluja, kuten toimistovuokria ja henkilökunnan palkkoja sekä ohjelman toteuttamiseen osallistuvien aktiivien koulutuksia.

Jos Suomeen saapuu vapaaehtoistyöntekijä maasta, johon Suomesta lähtee vapaaehtoistyöntekijä, suurin osa osallistumismaksusta jää Suomeen kattamaan ICYE-ohjelman kuluja täällä. Jos taas vaihto ei ole vastavuoroinen, Maailmanvaihto maksaa vastaanottavalle ICYE-järjestölle ohjelmamaksun vapaaehtoisen vastaanottamiseen liittyvistä kustannuksista. Ohjelmamaksujen suuruudet tiedotetaan hakijoille.

Vapaaehtoistyön kuluja eriteltyinä

Vaihtelee maittain ja vapaaehtoistyöpaikoittain, millaisia kuluja vapaaehtoistyöjaksoista aiheutuu ohjelmamaissa. Esimerkiksi Costa Ricassa yksittäisen vapaaehtoisen vapaaehtoistyöjakson kulut (noin 7 000 euroa) ovat viime aikoina jakautuneet näin:

  • 6,3 % valmennusleirit ja matkakulut leireille
  • 34 % majoitus- ja ruokakulut
  • 0,8 % kielenopetus
  • 10,8 % lentokenttänouto- ja työmatkakulut
  • 10,2 & taskuraha
  • 37,9 % hallinnolliset kulut (esim. toimistohenkilökunnan palkat sekä vierailut vapaaehtoistyöpaikoilla ja kotimajoittajien luona)

 

 

Turvallisuuden varmistamiseksi ICYEllä on kansainvälinen toimisto ja hallitus, jotka kehittävät ja valvovat toimintaa. Osa osallistumismaksusta käytetään näiden kansainvälisten hallintokulujen kattamiseen.

Vapaaehtoisten osallistumismaksut kattavat vain osan vapaaehtoistyöohjelman kokonaiskuluista. Maailmanvaihto saa lisäksi avustusta muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriöltä, mikä mahdollistaa osallistumismaksujen pitämisen mahdollisimman kohtuullisina. Suuri osa Maailmanvaihdon työstä toteutetaan vapaaehtoisvoimin.

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Englanninkielisiä juttutuokioita, pulkkamäkeä ja talvikenkäostoksia

Maailmanvaihdon Kamu-toiminta tarjosi Annelle tavan tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin....

Tampere: Tammikuussa kotimajoittajaksi nuorelle vapaaehtoistyöntekijälle Intiasta

Haluaisitko avartaa maailmankuvaasi ja harjoittaa kielitaitoasi kotosalla? tukea nuorten kansainvälisiä...

Kesäistä talkootyötä vapaaehtoistyön lomassa

Millaisissa projekteissa vapaaehtoiset työskentelevät? Tällä kertaa sukellamme tutustumaan uuteen projektiin...