Lehden parissa

Anna Lemström kertoo vapaaehtoistehtävästään MaailmanVaihtoa-lehden päätoimittajana.

Miten päädyit mukaan MaailmanVaihtoa-lehden toimitustiimiin?

Olin Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoisena Ghanassa 2014–2015. Paluuni jälkeen toimistolta vinkattiin mahdollisuudesta hakea järjestön hallitukseen. Viestintä on aina ollut minulle lähellä sydäntä, joten hallituspaikan varmistuttua tiedotustiimi oli minulle luonteva valinta. Silloinen lehden päätoimittaja oli hiljalleen väistymässä tehtävästä ja etsi seuraajaa. Lähdin mukaan lehden tekoon ja pian siirryin päätoimittajaksi.

Millaisia tehtäviä lehtitiimistä löytyy?

Päätoimittajan lisäksi meillä on muutamia  vakiotoimittajia. Suurin osa materiaalista tulee kuitenkin yksittäisen jutun kirjoittavilta vapaaehtoisilta. Lehden visuaalisesta ilmeestä vastaa taittaja. Juuri nyt haemme erityisesti taittajan kaveriksi kuvittajaa ja valokuvaajaa.

Mitä olet oppinut lehtityössä?

Paljon. Päätoimittajana minun täytyy hallita aikatauluja ja varmistaa eri toimijoiden välisen yhteistyön sujuvuus. Lisäksi keksin juttujen aiheita ja editoin lehden materiaalin. Ajanhallinnassa minulla on vielä lisää opittavaa. Vaikka asiat tuppaavat aina jäädä viime tinkaan, on lehti lopulta saatu aina ajoissa painoon! Mikä on antoisinta lehtityössä? Se hetki, kun saa ensimmäistä kertaa käteen painosta tulleen uuden lehden on aina hätkähdyttävä. Lehtityössä pääsee konkreettisesti näkemään työnsä jäljen. On myös hauskaa saada työskennellä kivojen ja lahjakkaiden ihmisten kanssa ja nähdä heidän taitojen kehittyvän.

Vinkkisi lehtityöstä kiinnostuneelle?

Lähde ihmeessä rohkeasti mukaan! MaailmanVaihtoa on aina tekijöidensä näköinen, joten löydämme aivan varmasti jokaiselle mieluista puuhaa. Mukaan voi tulla vain yhden yksittäisen numeron tekoon tai pidemmäksikin aikaa. Laita viestiä anna.lemstrom(at)maailmanvaihto. fi niin mietitään yhdessä mikä homma sopisi juuri sinulle parhaiten.

Teksti: Anna Lemström
Kuva: Riikka Tuomainen

Haastatelu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 1/2017 -lehdessä.

MaailmanVaihtoa – Volunteers’ Voices on Maailmanvaihdon kahdesti vuodessa ilmestyvä lehti, joka tiedottaa järjestön toiminnasta, jakaa vapaaehtoistyöntekijöiden kuulumisia Suomesta ja ulkomailta sekä käsittelee globaalikasvatusta erilaisista näkökulmista. Tule mukaan tekemään lehteä!

Lue myös

MaailmanVaihtoa 2/2023: kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaatio

Lue lehden pdf-versio Tässä lehdessä 4 Pääkirjoitus / Editorial 6...

MaailmanVaihtoa 1/2023: kieli ja kommunikaatio

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus / Editorial...

MaailmanVaihtoa 2/2022: Kestävä vapaaehtoistyö

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus 6 Kutsu...