MaailmanVaihtoa 3/2014: Latinalainen Amerikka

Pääkirjoitus: Heittäytymisen hetkiä

Mitä tapahtuu, kun suomalainen introvertti viettää puoli vuotta vapaaehtoistöissä pienessä eläväisessä meksikolaiskaupungissa? Tämä saattaa kuulostaa hieman vitsin alulta, mutta ei ole sitä, vaikka joitain vitsejä voisin muutaman vuoden takaisesta Meksikon vapaaehtoistyöajastani kehitelläkin. Tai no, hassuja tarinoita ehkä enemmänkin. Mitä siis tapahtui? Ainakin paljon hauskoja hetkiä, vaivaannuttavia tilanteita ja ennen kaikkea heittäytymisiä – yleensä vielä kaikkea kolmea yhtä aikaa.

Muistan edelleen elävästi esimerkiksi sen, kun minua pyydettiin laulamaan vapaaehtoistyöpaikallani lastentarhassa eräälle opettajalle onnittelulaulu suomeksi kuudenkymmenen oppilaan ja opettajan edessä. Siinä sitten jokseenkin esiintymiskammoisena ääni hieman (lue: hyvin) epävireisesti väristen laulaa lurautin paljon onnea vaan innokkaalle yleisölle. Oli myös hetki, jona jouduin tanssimaan – taas kerran yleisön edessä – meksikolaisia kansantansseja erään nuoren miehen kanssa, jonka varpaissa tanssini askeleet tuntuivat varmasti vielä päivienkin jälkeen. Tai se kerta, kun… Näitä tarinoita on monia, ja ne kaikki kertovat hetkeen heittäytymisestä.

Minulle meksikolaiset näyttäytyivät seurallisina, lauluja, leikkejä ja juhlia rakastavina, tunteistaan (ja muiden tunteista) avoimesti puhuvina ihmisinä. Tai ainakin meksikolaiset siellä minun elämässäni olivat sellaisia. Tilanteisiin heittäydyttiin spontaanisti. Ei haitannut, vaikka ei osaisi, kokeiltiin kuitenkin. Tartuttiin hetkeen ja siihen kannustettiin muitakin, myös minua. Elin siis siellä hetken oikeaa ”introvertin unelmaa”. Noiden ihmisten keskellä kuitenkin myös opin, ennen kaikkea hetken tärkeydestä ja tilanteisiin heittäytymisestä. Opin myös
sen, että kunhan on hymy huulilla ja osaa nauraa, selviää lähestulkoon mistä vain.

Niin se elämä välillä kulkee, heittäytymisestä toiseen. Tässä numerossa teemana on Latinalainen Amerikka. Ihania lukuhetkiä lehden parissa ja heittäytymisen hetkiä elämään!

Titta Tuovinen
Titta Tuovinen
ICYE-vapaaehtoinen kaudella 2013
Maailmanvaihdon hallituksen jäsen 2014

Lehdessä

3 Editorial: Living in the Moment
5 Kutsu Maailmanvaihdon syyskokoukseen
Teema: Latinalainen Amerikka / Theme: Latin America
– 9 Lattarimaat kiinnostavat
– 10 Vuoristoratoja ja vapaaehtoisarkea
– 12 Hölmö nuori sydän
– 15 Valmiit ja rohkeat
– 18 Muistoja Meksikosta
– 22 Matka vapaaehtoiseksi
– 26 Bolivia Enseña
28 Into the ICYE Network by Coincidence
30 Päivä koulumaailmassa
31 Vapaaehtoistyötä itsekkäistä syistä
32 Tule mukaan Maailmanvaihdon toimintaan
34 Lehden toimituskunta
35 Maailmanvaihdon tapahtumakalenteri

ISSN 2342-2629 (Painettu)
ISSN 2342-2637 (Verkkojulkaisu)

Lue myös

MaailmanVaihtoa 2/2023: kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaatio

Lue lehden pdf-versio Tässä lehdessä 4 Pääkirjoitus / Editorial 6...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Filippiineille ja Georgiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Mariam Darbaidze...

MaailmanVaihtoa 1/2023: kieli ja kommunikaatio

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus / Editorial...