Sadekaudeksi Etelään

”Olen Jenni (kuvassa vas.), 19-vuotias ylioppilas Turun seudulta. Lähdin puoleksi vuodeksi vapaaehtoiseksi Indonesiaan paetakseni opiskelua. Työskentelen Patissa (miljoonan asukkaan pikkukaupungissa) Winongin kylässä ala-asteella ja kinder gartenissa. Blogissani kerron työstä, matkustamisesta ja milloin mistäkin.”’

Lue Jennin blogia >>

Blogi on kaudelta 2014–15. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.

Lue myös

Merkityksellisiä kohtaamisia ja ystävyyksiä elämään – vapaaehtoisena Japanissa

Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....

Touhukkaita päiviä ja arkista iloa lasten parissa – oppimisen aikaa Uudessa-Seelannissa

Lukiossa opiskellessani päätin, että vietän välivuoden ennen jatko-opintoihin hakeutumista. Halusin...

Luentosaleista tekoihin – vapaaehtoiseksi opintojen aikana naisten oikeuksien pariin Boliviaan

Vietin vuoden Boliviassa Sucren kaupungissa koronapandemian aikaan 2021–2022. Minua ei...