Vietin vuoden Boliviassa Sucren kaupungissa koronapandemian aikaan 2021–2022. Minua ei oltu valittu opiskelijavaihtoon hakemiini kohteisiin, joten olin etsinyt toista tapaa saada pidempi ulkomaankokemus. Sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisterin loppuvaiheessa keksin kuinka yhdistää vapaaehtoistyöjakso opintoihini. Antropologin opiskelijoilla on tapana tehdä noin kolmen kuukauden kenttätyö, jonka aikana kerätään graduaineisto. En ollut myöskään vielä tehnyt opintoihini kuuluvaa työharjoittelujaksoa. Boliviassa viettämäni vuoden aikana keräsin graduaineistoni ja sain hyväksiluettua vapaaehtoistyöni työharjoitteluksi. Sain harjoittelusta 15 opintopistettä. Ensimmäisen puoli vuotta olin siis läsnä olevana yliopistolla ja sain opintotukea, koska suoritin opintopisteitä. Harmillisesti ulkomailla tapahtuvaan työharjoitteluun ei kuitenkaan voinut saada yliopiston rahallista harjoittelutukea. ICYE-ohjelman maksu tuntui tietysti opiskelijalle isolta summalta maksaa etukäteen, mutta sain sen maksettua opintolainalla ja kesätöistä säästämilläni varoilla. Järkeilin myös, että kyseisellä summalla (joka oli noin 5 000 euroa) en ikinä olisi voinut elää Suomessa vuotta, joten osallistumismaksu oli minusta hyvin edullinen. Ainoa asia mihin tarvitsin omia säästöjä Boliviassa asuessani oli reissaaminen ympäri maata, sillä osallistumismaksu kattoi päivittäisen arjen kulut.
Olin jo kandivaiheen opinnoissa erikoistunut tutkimaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, joten halusin maisteritutkielmassani jatkaa aiheen parissa. Hakiessani ICYE-ohjelmaan menin projekti edellä. Eli kohdemaalla minulle ei ollut niin väliä, kunhan projekti olisi kiinnostava ja suunnitelmiini sopiva. Alun perin löysin kiinnostavan naisten oikeuksien projektin Hondurasista, mutta koronapandemian takia sinne ei voinut matkustaa. Onneksi Boliviasta löytyi vastaava projekti. Aloitin projektissa Levantate mujer, kun saavuin Sucreen. Levantate mujer on järjestö, jolla on toimintaa useassa Bolivian kaupungissa. He ovat keskittyneet työssään erityisesti heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevien naisten ja lasten auttamiseen, esimerkiksi järjestämällä ammattikoulutusta ja ylläpitämällä turvataloja. Kyseisessä projektissa autoin esihenkilöäni järjestämään työpajoja, tapahtumia ja infotilaisuuksia naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisystä. Työhöni kuului myös esimerkiksi tiedonhakua ja valokuvausta. Puolivälissä vapaaehtoisvuottani aloitin tekemään vapaaehtoistöitä samanaikaisesti toisessa naisten oikeuksien järjestössä Centro Juana Azurduyssa. Järjestö on maanlaajuisesti tunnettu työstään naisten oikeuksien hyväksi. Heidän toimintansa kattaa monia eri osa-alueita kuten nuorisotyön, tutkimustiedon kartuttamisen, kouluttamisen ja poliittisen vaikuttamisen. Tässä järjestössä työskentelin osastolla, joka auttoi naisia, jotka olivat kokeneet lähisuhdeväkivaltaa. Toimin osastosihteerinä ja tehtäviini kuului esimerkiksi ylläpitää arkistoja, vastaanottaa asiakkaita ja avustaa tapahtumissa. Keräsin graduaineistoni haastattelemalla kollegoitani järjestöissä ja tekemällä osallistuvaa havainnointia vapaaehtoistyöpaikoillani.
Osaisin jo kommunikoida auttavasti espanjaksi saapuessani Boliviaan, mutta vapaaehtoistyövuoteni lopuksi puhuin espanjaa sujuvasti. Tätä edesauttoi se, että Boliviassa en ollut tekemisissä ollenkaan englantia puhuvien ihmisten kanssa. Työskentely espanjaksi oli jännittävää, mutta monen järjestöjemme asiakkaan äidinkieli ei myöskään ollut espanja vaan ketšua, joka vei painetta pois puhumisesta. Vapaa-ajallani reissasin ympäri Boliviaa, kävin tanssimassa ja vietin aikaa toisten vapaaehtoisten, paikallisten ystävieni ja kotimajoittajaperheeni kanssa. Vaikka Sucre on pieni kaupunki, siellä järjestetään paljon tapahtumia, sillä bolivialaiset rakastavat juhlia.
Olin syvästi vaikuttunut vapaaehtoistyöpaikkojeni työntekijöiden ammattitaidosta ja päättäväisyydestä työtään kohtaan sen rankkuudesta huolimatta. Opin työpaikoiltani suunnattomasti ja tein parhaani ollakseni heille edes hiukan avuksi omalla työpanoksellani. Jaoin myös tietoa Suomen naisiin kohdistuvan väkivallan tilanteesta, pidin esimerkiksi molemmissa järjestöissä esitelmän aiheesta. Puhuin esitelmässä myös siitä, miten Suomessa työskennellään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kollegani sanoivat, että oli kiinnostavaa oppia kuinka toisaalla
tehdään heidän työtään vastaavaa työtä. Vastavuoroinen oppiminenhan on kansainvälisen vapaaehtoistyön ytimessä. Se myös vie meitä pois vanhanaikaisesta tavasta ajatella, että tieto kulkee yhteen suuntaan: länsimaista globaaliin etelään. Kokemukseni Boliviassa on käytännön esimerkki siitä, kuinka väärä tämä ajattelutapa on, sillä mielestäni Suomen naisiin kohdistuvan väkivallan työkenttä voi oppia paljon Bolivian esimerkistä. Boliviassa oltiin esimerkiksi panostettu matalan kynnyksen palveluihin auttamisjärjestelmissä, joita Suomeen nähdäkseni tarvittaisiin kipeästi lisää. Suomessa olen käyttänyt Boliviassa oppimaani esimerkiksi osallistuessani seksuaalista väkivaltaa ja häirintää käsittelevään koulutukseen, monista Euroopan maista tulevien osallistujien kanssa.
Palattuani Suomeen kirjoitin graduni valmiiksi ja valmistuin lähes aikataulussa vuoden pituisesta ulkomailla olosta huolimatta. Vapaaehtoistyövuosi oli yksi elämäni merkityksellisimmistä vuosista ja se jatkaa elämäni rikastuttamista vielä monta vuotta kokemuksen jälkeenkin. Se auttoi minua akateemisesti, siitä on ollut hyötyä työnhaussa ja urallani, mutta ennen kaikkea se on kasvattanut minua ihmisenä ja muuttanut ajatusmaailmaani pysyvästi avarammaksi. Suosittelen ICYE:n vapaaehtoistyökokemusta kaikille elämäntilanteesta riippumatta. Olit sitten juuri täysi-ikäistynyt, opiskelija, jo työelämässä tai eläkkeellä. Et tule katumaan päätöstäsi.
Kuvissa Centro Juana Azurduyn sisäänkäynti ja naisten oikeuksien marssia Sucren keskustassa.
Mikaela Volotinen