Blogi: Taon Virtaan – Virva Valvikki Taiwanissa

Taon virta ottaa minut mukaansa, kun lähden elokuussa Tainan Cityyn Taiwaniin vapaaehtoistyöpaikkaan nimeltä Tainan Municipal Sinsing Junior High School. Koulussa on 1 060 oppilasta, 118 työntekijää ja 40 vapaaehtoista. Roolinani on toimia englannin kielen opettajan assistenttina ja avustaa luomaan vapaa-ajan toimintaa lapsille. Suomi-esittelyt ja kulttuuritietouden vaihdot sisältyvät myös vapaaehtoistyökokonaisuuteen.

Minulle on jo kertynyt ihan kivasti elämänkokemusta. Saavutan 39 vuoden iän Tainan Cityssä keskisyksyn juhlan aikaan. Minulla on pari tutkintoa – yksi vaatetusalalta ja toinen tietotekniikasta –, joilla molemmilla olen kerryttänyt itselleni myös kivasti työhistoriaa. Nyt on kuitenkin halu, tarve ja mahdollisuus ottaa uutta suuntaa sekä kasvaa ja kehittyä entuudestaan. Iloiten lähden kohti uutta asiaa Aasiaa! Xiexie! Iloa!

Lue Virvan blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2015–16. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Virva osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston hakukoneesta löydät ICYE-vapaaehtoistyöpaikat Taiwanissa.

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

“Let the world walk into our school”

In this series, we get to hear about volunteering opportunities...