Uutta arkea omassa kodissa

Mari Harju perheineen majoittaa nuorta saksalaista vapaaehtoistyöntekijää, Claraa. Perheen pojat ovat saaneet Clarasta isosiskon ja Hukka-koira uuden lenkkikaverin.

Miten päädyit mukaan Maailmanvaihdon isäntäperheeksi? Kuinka pitkään olet ollut mukana toiminnassa?

Päädyimme mukaan silkasta uteliaisuudesta ja halusta värittää suomalaista arkeamme. Vuonna 2012, kun poikamme olivat 5- ja 2-vuotiaat, vietimme upean ja antoisan talven reppureissaamalla ympäri Aasiaa. Olemme myös mieheni Timon kanssa kumpikin aikanaan asuneet hetken ulkomailla, minä vaihtarina Ranskassa ja Timo eksoottisemmin vuoden Eritreassa. Nyt, kun lapset ovat isompia, koko talveksi lähteminen olisi vaatinut enemmän järjestelyjä ja totesimme, että maailma voi tulla kotiimme, kun emme juuri nyt itse pääse maailmalle.

Pohdimme isäntäperheeksi ryhtymistä jo vuotta aiemmin, mutta silloin ajatus vaati vielä kypsyttelyä. Kun Takalon Mari [Maailmanvaihdon järjestösihteeri] sitten viime keväänä otti uudelleen yhteyttä ja kysyi, tulisiko vaihtarin ottaminen nyt kyseeseen, totesimme, että aika voisi olla kypsä. Päätöstä tuki myös se, että vanhempi poikamme aloitti koulussa englannin opiskelun. Arvelimme, että ulkomaalaisen vapaaehtoisen asuminen perheessämme voisi tulla hyvään saumaan nyt. Niinpä viime kesänä saimme tiedon, että saksalainen Clara muuttaa meille elokuussa.

Mitä uutta vapaaehtoiset ovat tuoneet arkeesi? Kuinka työlästä isänperheenä toimiminen on?

Clara tulee Saksasta ja kulttuurimme tai vaikkapa ruokatottumuksemme ovat sikäli samankaltaiset, ettei elämämme ole sellaisten asioiden vuoksi kummemmin mullistunut. Aivan alussa, kun Clara muutti meille, koin päivittäin ilosisia ahaa-elämyksiä todetessani, että siinä ja tässäkin asiassa ajattelemme samalla tavoin. Koska emme tienneet aluksi, mistä maasta vapaaehtoisemme muuttaa, olin henkisesti varautunut opastamaan vaikkapa tiskikoneen käytössä ja vastaavissa arjen askareissa. Pikemminkin isoin muutos liittyy siihen, että perheessä asuu yksi uusi ihminen. Pojille on ollut mieluisa juttu se, että heillä on nyt ”isosisko”. Itselleni oli aluksi outoa, että meillä asuu itsenäinen nuori ihminen, joka saattaa viihtyä kavereineen ulkona myöhään. Olin jopa huvittavan huolissani Clarasta ja taisin kysellä aika usein tekstareilla hänen peräänsä. Tältä siis tuntuu, kun perheessä on teini-ikäisiä! No, tiedänpähän, mitä tuleman pitää, kun omat lapsemme kasvavat.

”Pojille on ollut mieluisa juttu se, että heillä on nyt ’isosisko’.”

Ennen Claran tuloa suunnittelin into piukassa kaikenlaisia juttuja, joita haluaisin hänelle näyttää ja mitä olisi kiva tehdä. Jo heti ensimmäisenä Suomen päivänään Clara pääsikin tutustumaan kunnon hikispurtin merkeissä maankuuluun Malminkartanon porrashelvettiin. Urheilullisena tyttönä Clara tosin jätti minut kauas taakseen puremaan pölyä ja tikkasi portaat ylös aika tiukkaan tahtiin. Koska menimme fillareilla, hän pääsi myös tutustumaan pyöräilykypärän käyttöön (”kyllä, Suomessa käytämme pyöräilykypärää, etenkin kun perheessämme on lapsia, jotka ottavat isommista mallia”). Myös avantouinti ja suomalaiset rapujuhlat ovat tulleet tutuiksi. Ajan myötä arki on kuitenkin asettunut uomiinsa, eikä meillä sen kummempia suuria suunnitelmia ole. Claralla on Suomessa myös laaja ja aktiivisesti tapaava ystäväpiiri ja hän pelaa koripalloa paikallisessa seurassamme PuHussa, joten arki rullaa jotakuinkin itsekseen ja hyvin tavanomaisena.

On meillä hilpeitä sekaannuksiakin ollut. Ruoasta puhuessamme selitin Claralle jotakin reseptiä käyttäen desilitroja mittoina. Clara kuunteli ihmeissään ja totesi sitten, että kyseinen mittayksikkö on hänelle aivan vieras, he käyttävät mittana kuppeja. Minua taas tuo ”kuppi” nauratti. Kuppejahan on kaiken kokoisia. No, vakavasti puhuen olemme päässeet kyllä Claran kanssa hirveän helpolla, mitä tulee muutoksiin ja sekaannuksiin. Kyse on paitsi kulttuurien samankaltaisuudesta, myös siitä, että Clara on tosi reipas ja oma-aloitteinen tyttö.

Mikä on antoisinta isäntäperheenä toimimisessa? Entä mikä on haastavinta?

Antoisinta on varmaankin ollut se, että pojat ovat saaneet ”isosiskon”. Vaikka englannin puhuminen toisinaan ujostuttaa edelleen, pojat ovat vähän salaakin hirveän ylpeitä Clarasta. Kun Clara on tullut toisinaan katsomaan poikiemme jääkiekkomatseja, huomaan että luistimiin tulee hieman ylimääräistä virtaa ja maalinteko sytyttää vielä tavallistakin enemmän. Pojilta jos kysytään, varmasti yksi tärkeä bonus on myös se, että Clara tykkää leipoa. Myös Hukka-koiramme on onnellinen, kun kotona on yksi rapsuttaja ja lenkkikaveri lisää.

Haastavinta varmaankin on se, että perheessä tosiaan asuu yksi ihminen lisää. Paljon harrastavan ja aktiivisen perheen vanhempina olemme yleensä mieheni kanssa aika tavallisen poikki lasten mentyä nukkumaan. Etenkin aluksi tunsin kauhean huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa seurustella tai olla sosiaalinen enää illalla, mutta olemme tästä puhuneet ja Clara näkee päivittäin tämän hullunmyllyn, harrastusrumban ja metatyön määrän ja uskoakseni ymmärtää tilanteen hyvin. Claralla on oma huone yläkerran rauhassa ja illalla yleensä talo hiljeneekin siinä vaiheessa, kun iltasadut on luettu.

Olemme puhuneet myös siitä, ettemme odota tai oleta Claran pitävän meille seuraa vain seuran vuoksi tai muuten olevan jotakin muuta kuin on. Tärkeää on että kaikki voivat olla kotona omia itsejään. Itse esimerkiksi kuljen toisinaan kotona aivan kamalan rumissa pitkissä kalsareissa, jos niikseen tulee. Homma ei toimi, jos kotona täytyy pitää yllä hienoa fasadia. On hirveän kivaa pelata lautapelejä, pihakorista tai tehdä muita asioita yhdessä, mutta toisaalta on ihanaa ja tärkeää myös se, että välillä on perheen omaa aikaa – se on kuitenkin aina eri asia.

Kenelle isäntäperheenä toimiminen sopii?

Miksei se sopisi kenelle vain rennolle ja avoimelle perheelle tai henkilölle. Minä en usko, että olemme mitenkään erityisen ihanteellinen isäntäperhe, vaan aivan tavallinen, kiireinen ja touhukas lapsiperhe arjen touhuinemme. Hyvin Clara on joukkoon sopeutunut.

Mitä vinkkejä sinulla olisi isäntäperheeksi harkitseville?

Jos isäntäperheeksi ryhtyminen kiinnostaa, kokeilemaan vain! Aluksi voi tehdä sopimuksen vaikkapa puolesta vuodesta ja katsoa sitten matkan varrella, millaisia fiiliksiä itse kullakin on. Tässä asiassa, kuten elämässä ylipäätäänkin, pätee simppeli sääntö: Jos jotain aiot tehdä tai kokea, sitten se vaan pitää tehdä. Harvoinpa sitä jälkikäteen katuu mitään tämän kaltaisia juttuja. Aina on kiva oppia uutta – maailmasta tai omasta itsestään.

Haastattelu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 1/2016 -lehdessä.

Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Isäntäperheet tarjoavat nuorille vapaaehtoisille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua elämään paikallisessa kodissa. Kotiovensa vapaaehtoiselle avaavat perheet saavat uuden ystävän ja mahdollisuuden nähdä oman asuinympäristönsä uusin silmin. Lue lisää ja hae isäntäperheeksi!