Mukana tiedottamassa

Millaista on osallistua Maailmanvaihdon vapaaehtoistoimintan? Marianna Ahonen työskenteli vapaaehtoisena Costa Ricassa ja kertoo nyt kokemuksistaan Maailmanvaihdon ständeillä.

Mikä innosti sinut lähtemään mukaan tiedottamaan Maailmanvaihdosta?

Oma kokemukseni vapaaehtoisena oli erittäin positiivinen, ja järjestö oli kohdemaassani vahvasti läsnä. Siksi halusin jatkaa yhteistyötä järjestön parissa täälläkin. Halusin mukaan jakamaan tietoa ja karsimaan vapaaehtoistyöhän liittyviä ennakkoluuloja. Koin, että pystyisin jakamaan yleisten faktojen lisäksi tarinaa omista kokemuksistani.

Mikä tapahtumista, joihin olet osallistunut, on ollut mieleenpainuvin?

Ehkä Maailma kylässä -festivaali. Tapahtuma itsessään on niin kirjava ja mukava, että oli hienoa olla siellä mukana ständillä. Tapahtumassa Maailmanvaihdon ständillä kävi myös tavallista enemmän kiinnostuneita kyselijöitä.

Mikä on haasteellisinta ständeillä esittelemisessä? Entä antoisinta?

Ihmisillä on usein paljon ennakkoluuloja vapaaehtoistyöhön liittyen. He voivat myös olla melko varovaisia kysymysten suhteen. Välillä on haasteellista antaa oikea kuva työstä ja täten madaltaa kynnystä lähteä vapaaehtoistöihin. Yritän selittää, että tähän voi ryhtyä oikeastaan kuka vain.

Antoisinta on ehdottomasti tavata uusia ihmisiä ja jakaa heidän kanssaan muistojani reissustani. Tapahtumissa on usein paljon nuorta porukkaa, joten ilmapiiri on energinen ja positiivinen. Se on kivaa.

Kenelle suosittelisit tapahtumaesittelijän pestiä?

Kaikille, joilla on hyvät muistot omalta vapaaehtoiskaudeltaan. Tämä on hyvä keino päästä jakamaan omaa kokemustaan. Lisäksi olemalla osa Maailmanvaihdon toimintaa pystyy säilyttämään kansainvälisen tunnelman kotimaassakin.

 

Juttu on ilmestyntyt MaailmanVaihtoa 2/2015 -lehdessä.

Maailmanvaihdon tiedotusryhmä esittelee järjestöä ja tiedottaa ajankohtaisasioista. Tutustu toimintaan ja tule mukaan!

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Marraskuussa vapaaehtoistyöhön nuorisokeskukseen Gdyniaan Puolaan – hae viimeistään 13.10.2024!

Iloiten esittelemme uuden mahdollisuuden Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön nuorisokeskuksessa nimeltä Wymiennikownia...

Elo–syyskuussa 2025 vapaaehtoistyöhön International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan – hae viim. 31.10.2024!

  Haku elo–syyskuussa 2025 alkaviin vapaaehtoistyöjaksoihin International Cultural Youth Exchange...

Kamut, vapaaehtoiset ja muut Maailmanvaihdon ystävät, tervetuloa ulkoilemaan Lahdessa ja Seinäjoella 21.9.

Tervetuloa kaikki Maailmanvaihdon ystävät ulkoilemaan lauantaina 21.9.! 🍂 Ulkoilemme lauantaina...