Perheenjäsen toiselta puolelta maailmaa

Tiina Arasola tutustuttaa meidät isäntäperhe-elämään.

Hei Tiina! Miten päädyitte perheesi kanssa isäntäperheeksi taiwanilaiselle nuorelle?

Olemme kolmen hengen perhe Kotkasta. Innoituksemme isäntäperheeksi alkoi tyttäremme huomattua Maailmanvaihdon ilmoituksen kesällä 2017. Marraskuussa meitä kysyttiin taiwanilaisen nuoren naisen perheeksi.
Suostuimme, ja alkoi mahaa korventava odotus. Tammikuun loppupuolella perheeseemme tuli Tsu-Yu Lin, Tsuju. Olimme jo olleet kirjeenvaihdossa ja huomanneet kaikki pitävämme Rillit huurussa -sarjasta.

Miten elämä isäntäperheenä sujui?

Tsuju kotiutui nopeasti ja ystävystyi poikamme kanssa. He tekivät retkiä Helsinkiin tapaamaan muita Maailmanvaihdon vapaaehtoisia. Vapaa-ajalla he pelasivat ja viettivät aikaa koiran kanssa. Tsuju myös teki muutamia matkoja Eurooppaan itsekseen. Normaaliin arkeen Tsuju osallistui yhtenä perheenjäsenistä. Hän pesi pyykkiä, teki ruokaa ja tiskasi. Tutustuimme vuoden aikana taiwanilaiseen ruokaan ja kulttuuriin. Poikamme opetteli hänen innoittamanaan ruoanlaittoa ja etenkin kasvisten käyttöä ruuissa. Tsuju kertoili pitkin vuotta taiwanilaisista juhlista ja tavoista, joita niihin liittyi. Hän oli myös täällä mukanamme juhlissa ja muissa tapahtumissa. Tsuju kävi Suomessa ensimmäistä kertaa baarissa, jossa hän teki hauskoja huomioita metallibändiä kuuntelevasta yleisöstä. Kuulemma nyökyttelevät päätä 15 astetta.

”Suosittelen kovasti isäntäperheeksi ryhtymistä. Siihen ei tarvita erikoistaitoja tai komeaa asuntoa. Tavallinen arki oli antoisinta, juhlahetken sai vaikka suklaapipareista.”

Terveisesi isäntäperhetoiminnasta kiinnostuneille

Vuosi kului aivan liian nopeasti. Suosittelen kovasti isäntäperheeksi ryhtymistä. Siihen ei tarvita erikoistaitoja tai komeaa asuntoa. Tavallinen arki oli antoisinta, juhlahetken sai vaikka suklaapipareista.

Teksti: Kaisa Rahko
Kuva: Tiina Arasolan albumista

Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 1/2019 -lehdessä. Lisää isäntäperheiden kokemuksia löydät täältä.

Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Isäntäperheet tarjoavat nuorille vapaaehtoisille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua elämään paikallisessa kodissa. Kotiovensa vapaaehtoiselle avaavat perheet saavat uuden ystävän ja mahdollisuuden nähdä oman asuinympäristönsä uusin silmin. Lue lisää ja hae isäntäperheeksi!