Reppu selkään ja maailmalle – Blogi Ghanasta

”Olen Siiri, oululainen 19-vuotias syksyn -16 ylioppinut ja päätin lähteä toteuttamaan unelmiani välivuodeksi Afrikkaan. Tieni vie minut siis seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi tekemään vapaaehtoistöitä Ghanaan. Tulen työskentelemään Ghanan toiseksi suurimassa kaupungissa Kumasissa orpokodin ja koulun yhdistelmässä nimeltä Columbus Orphanage & Preparatory School, jonka yhteydessä tulen myös asumaan.

Blogiltani voi odottaa sekalaista ajatusvirtaa niin itse vapaaehtoistyöstä ja siihen liittyvistä asioista kuin uudesta ja erilaisesta kulttuurista ja siihen sopeutumisesta. Aion postata blogiin kuvia ja toivottavasti myös pieniä videoita mahdollisuuksien mukaan.”

Lue Siirin blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2016–17. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Siiri osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan! 
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston sivustolta löydät listan ICYE-vapaaehtoistyöpaikoista Ghanassa.

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Ensi vuonna Itävaltaan! Paikkoja Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön

Haluaisitko lähteä vapaaehtoistyöhön Euroopan solidaarisuusjoukkoihin ensi vuonna? Tässä innostavia mahdollisuuksia...

Ensi syksynä ICYE-vapaaehtoistyöhön Euroopan ulkopuolelle – hae viimeistään 31.1.2026!

Ensi syksyn suunnitelmat avoinna? Haluaisitko oppia uutta ja avartaa maailmankuvaasi?...

Kutsu Maailmanvaihdon glögi-iltaan 12.12.

Perjantaina 12.12.2025  klo 18–20 Maailmanvaihdon toimisto, Oikokatu 3, Helsinki Kiitoksena...