Vapaaehtoistyötä hallituspaikoilla

Kaisu Kinnunen kertoo kokemuksistaan Maailmanvaihdon hallituksen jäsenenä.

Mikä sai sinut hakemaan hallitukseen ja miten kauan olet ollut mukana?

Olen ollut hallituksessa vuoden 2015 alusta alkaen. Olin miettinyt mukaan lähtemistä useana vuonna, mutta hakemaan uskaltauduin viimein oltuani Maailmanvaihdossa työharjoittelussa kesällä 2014. Hakemista ohjasi halu ymmärtää järjestön toimintaa pintaa syvemmältä ja ylipäätään oppia lisää järjestökentällä toimimisesta Suomessa. Tietysti mukaan lähtemiseen vaikutti myös hyvä yhteishenki.

Mitä tehtäviisi hallituksessa kuuluu?

Hallituksen jäsenet ovat jakaantuneet kolmeen eri tiimiin. Kuulun “kotimaisten tiimiin” yhdessä pääsihteeri Annin ja toisen hallituslaisen Hannan kanssa. Meidän tiimimme vastaa ulkomaille vapaaehtoistyöhön lähtevien ohjelmista. Lisäksi hallitukseen kuuluminen edellyttää osallistumista kokouksiin, joita pidetään noin kerran kuukaudessa.

Mikä hallitustoiminnassa on parasta? Entä haastavinta?

Parasta on ehdottomasti yhteishenki sekä halu, tahto ja motivaatio toimia yhdessä tärkeän asian puolesta. Tuntuu, että tässä maailmantilanteessa järjestöön kuulumisen tärkeys vain korostuu ja vahvistuu. Olen ollut hallituksessa vasta vähän aikaa, joten kovin suuriin haasteisiin en ole vielä ehtinyt törmätä. Tietysti erilaisten visioiden ja tavoitteiden saattaminen käytäntöön ja niiden pitäminen mukana järjestön toiminnassa voi olla välillä haasteellista. Mutta haasteet on tehty voitettaviksi!

Millaisia terveisiä lähettäisit, jos joku miettii hallitukseen hakemista?

Rohkeasti vain oppimaan, kokemaan ja aistimaan järjestötyötä. Älä epäröi lähteä mukaan. Löydät varmasti oman paikkasi joukostamme, lämpimästi tervetuloa!

Kuvassa: Kaisu vapaaehtoistyöjaksollaan Meksikon Pueblassa isäntäperheensä sukulaistytön kanssa.

 

Haastattelu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 3/2015 -lehdessä.

Maailmanvaihtoa luotsaa hallitus, joka koostuu vapaaehtoisista aktiiveista. Kiinnostaako hallitustyöskentely? Lue toiminnnasta.

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Tänä vuonna Eurooppaan! Avoimia paikkoja vapaaehtoistyöhön Tanskaan, Slovakiaan ja Italiaan

Etsitkö mahdollisuuksia lähteä tänä vuonna vapaaehtoistyöhön Eurooppaan? Tässä ajankohtaisia mahdollisuuksia!...

Syyskuussa Slovakiaan – hae viimeistään 30.4.2024!

Slovakiassa pääset vapaaehtoistyöhön yhteistyöjärjestössämme Kericissä. Luvassa on kulttuurivaihtoa ja englannin...

Maailmanvaihdon toimisto suljettuna 29.3. – 1.4.2024

Maailmanvaihdon on toimisto suljettuna 29.3. - 1.4.2024.