Millaista on vastaanottaa nuori ulkomaalainen vapaaehtoistyöntekijä mukaan käsityöpajan arkeen? Aleksander Kämärä ja Sini Grönroos Kisälli-Harjulanmäestä kertovat.
Vihdissä Sipilänmäen harjalta kantautuu iloista puheensorinaa. Siellä sijaitsee Kisällin käsityöpaja. Pajassa kehitysvammaiset ja osatyökykyiset käsityöläiset yhdistävät voimansa ammattitaiteilijoiden ja -suunnittelijoiden kanssa. Lopputuloksena syntyy upeita, käsin valmistettuja laatutuotteita sekä uusia oppimiskokemuksia. Käsityöpajan läheisyydessä on Harjulanmäen koti kehitysvammaisille.
Kisälli-Harjulanmäki on vastaanottanut ulkomaalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä Maailmanvaihdon kautta jo vuosia. Ranskalainen Marika Alvin työskenteli Kisälli-Harjulanmäessä EVS-vapaaehtoisena vuoden elokuusta 2015 alkaen. Kesällä 2016 käsityöläiset Sini Grönroos ja Aleksander Kämärä kertoivat lehdellemme yhteistyöstään Marikan kanssa.
Sini ja Aleksi, millaisia tehtäviä teette yleensä Kisällin työpajalla?
Sini: Kudon kangaspuilla melkein päivittäin mattoja ja kaitaliinoja. Kutomiseen liittyy loimen rakentaminen, niisiminen ja pirtaan pistely sekä töiden viimeistely, kuten maton hapsujen solmiminen. Lisäksi olen tehnyt esimerkiksi kanavatöitä ja erilaisia ompelutöitä. Välillä teemme myös painotöitä.
Aleksi: Maton, pannualusen ja kaitaliinan kutomisen lisäksi olen tehnyt tilkkutöitä. Hoidan myös pyykit ja vastaan ruoan kuljetuksesta.
Mitä olette tehneet yhdessä Marikan kanssa?
Sini: Olen auttanut Marikaa käsitöiden teossa ja opettanut, miten loimi laitetaan puihin. Yleensä ruokailun yhteydessä juttelemme kaikista asioista.
Aleksi: Käyn Marikan kanssa päivisin kävelylenkillä työn lomassa. Välillä myös käyn hänen kanssaan kaupassa ostoksilla. Tarvittaessa hän auttaa minua kutomiseen liittyen mittaamisessa tai pingottimen siirrossa.
Sini Grönroos.
Mikä on ollut mukavinta yhteistyössä Marikan kanssa?
Sini: Marikan kanssa on mukava työskennellä. Marika on hyvällä tuulella ja auttaa aina tarvittaessa. Hän osasi tullessaan töihin Kisälliin jo jonkin verran suomea, mikä teki tutustumisesta helppoa.
Aleksi: Marika on auttanut minua, kun minulla on ollut ongelmia selvitä itse työtehtävissä. Hän on ollut mukana myös minun vapaa-ajallani, esimerkiksi tansseissa ja urheilutapahtumissa.
Millä kielellä puhut Marikan kanssa?
Sini: Puhumme yhdessä yleensä suomea. Jos Marika puhuu englantia, pystyn ymmärtämään hänen asiansa, mutta en itse kuitenkaan puhu englantia hänen kanssaan. Kuuntelemalla englanninkielistä puhetta olen selvästi oppinut lisää englantia.
Aleksi: Puhun Marikan kanssa suomea. Olen oppinut muutamia fraaseja englanniksi ja ranskaksi.
”Puhumme yhdessä yleensä suomea. Jos Marika puhuu englantia, pystyn ymmärtämään hänen asiansa, mutta en itse kuitenkaan puhu englantia hänen kanssaan. Kuuntelemalla englanninkielistä puhetta olen selvästi oppinut lisää englantia.”
Millaisia kosketuksia olet saanut Marikan kotimaahan Ranskaan? Entä mitä olet opettanut Suomesta?
Sini: Marika on kertonut omasta kotimaastaan. Olen tutustunut hänen vanhempiinsa, sisareensa ja mieheensä. Erityisesti Marika on oppinut suomalaista käsityötä. Ollessaan mukana retkillä taidenäyttelyissä hän on myös tutustunut suomalaisiin taiteilijoihin.
Aleksi: Marika on tuonut meille tuliaisia, kuten keksejä ja karkkeja, käydessään kotimaassaan. Minä olen opettanut Marikaa kuuntelemaan suomalaista musiikkia ja vienyt hänet mukaville patikointiretkille suomalaiseen luontoon.
Marika Alvin ja Aleksi Kämärä.
Mitä ylipäätään olet oppinut yhdessä Marikan kanssa?
Sini: Marikan, kuten muidenkin vapaaehtoistyöntekijöiden, kanssa olen huomannut että vaikka meillä ei ole yhteistä kieltä voimme ymmärtää toisiamme. Luulen, että Marika on oppinut suvaitsevaisuutta. Ja tietysti kutomaan.
Aleksi: Marika on ollut minulle tärkeä työkaveri, jonka kanssa kävelen päivittäin työmatkani ja juttelen hänen kanssaan kaikista asioista.
Elokuussa 2016 Kisälli-Harjulanmäkeen tulee uusi ranskalainen vapaaehtoinen, Elodie. Millä mielin odotat häntä?
Sini: Odotan jo Elodieta, mutta toisaalta on haikeata, että Marika lähtee pois. Kuitenkin tiedän, että Marika varmasti tulee pitämään meihin yhteyttä.
Aleksi: Odotan jo, että Elodie tulee ja voin esitellä hänelle taitojani ja omaa huonettani.
Kuvat: Kisälli-Harjulanmäen ja Marika Alvinin albumista
Jutun ovat koonneet Annamari Pajunen, Anna Lemström ja Minna Räisänen
Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 2/2016 -lehdessä.
Lue myös Näkökulma: Kisälli ja Euroopan kokoinen ystäväpiiri, kirjoittajana Kisällin toimitusjohtaja Mauri Pajunen.
Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Vapaaehtoisjaksojen tarkoituksena on luoda ruohonjuuritason kontakteja ja ymmärtämystä eri taustaisten ihmisten välille. Vapaaehtoistyöntekijöitä ovat tervetulleita vastaanottamaan yleishyödylliset tahot ympäri Suomea. Lue lisää ja hae vapaaehtoistyöpaikaksi!