Lukiossa opiskellessani päätin, että vietän välivuoden ennen jatko-opintoihin hakeutumista. Halusin matkustaa ulkomaille nähdäkseni elämää erilaisessa ympäristössä sekä saadakseni aikaa pohtia omia tulevaisuuden suunnitelmiani. Minua kiehtoi mahdollisuus päästä tutustumaan paikalliseen yhteisöön ja kulttuuriin työn kautta, joten vapaaehtoistyö tuntui luontevalta vaihtoehdolta. ICYE-ohjelma tarjoaa hyvän tuen ja puitteet vapaaehtoisjaksolle, joten koin sen turvalliseksi tavaksi matkustaa ensimmäistä kertaa pidempään yksin ulkomailla.
Pääsin tekemään vapaaehtoistyötä Uudessa-Seelannissa Cholmondeley-nimisessä hyväntekeväisyysjärjestössä, jonka pääasiallinen tehtävä on tarjota tilapäishoitoa 5–12-vuotiaille lapsille. Lapset asuvat Cholmondeleyssa hoitojakson ajan ja tiloissa toimii myös pieni oma koulu. Suurin osa lapsista kävi Cholmondeleyssa säännöllisesti ennalta sovituilla tilapäishoitojaksoilla, mutta ajoittain lapsia tuli hoitoon myös akuutisti kriisitilanteessa. Lasten hoitojaksojen pituudet vaihtelivat noin viikosta muutamaan kuukauteen.
Cholmondeleyssa työskenteli kanssani samaan aikaan neljä muuta kansainvälistä vapaaehtoista. Asuimme työpaikan vieressä kahden hengen asunnoissa vapaaehtoisten kesken. Oli hauskaa jakaa kokemus muiden nuorten kanssa ja sain samalla oppia myös heidän kulttuuristaan. Cholmondeleyssa oli ollut vapaaehtoisia ICYE:n kautta aiemminkin, joten vapaaehtoisten rooli oli valmiiksi melko selkeä. Toimimme lastenohjaajina varsinaisten työntekijöiden rinnalla osallistuen lasten päiväohjelman suunnitteluun ja toteutukseen. Avustimme lapsia koulussa sekä työntekijöitä kodinhoidollisissa tehtävissä. Koska lapset olivat ympärivuorokautisessa hoidossa, myös me työskentelimme kolmessa vuorossa. Paikalliset työntekijät ottivat meidät vapaaehtoistyöntekijät avoimesti vastaan ja kohtelivat meitä tasavertaisina työtovereina. Meidät perehdytettiin Cholmondeleyn toimintaan hyvin ja työtehtävissä annettiin hiljalleen enemmän vastuuta, kun käytännöt alkoivat tulla tutuiksi.
”Ajattelen, että kansainvälinen vapaaehtoistyö on hieno mahdollisuus oppia kulttuureista, kielistä ja ihmisyydestä.”
Työpäivät Cholmondeleyssa ovat jääneet mieleeni touhukkaina ja ilontäyteisinä. Lasten kanssa leikimme, tanssimme, kokkasimme, retkeilimme ja liikuimme paljon luonnossa. Kielitaitoni kehittyi kohisten lähes huomaamattani lasten kanssa touhutessa. Tärkeänä tapana minulle jäivät mieleen päivittäiset aamu- ja iltapiirit, joissa kuultiin jokaista lasta ja aikuista. Perjantaisin istuimme alas juttelemaan kuluneesta viikosta ja jokainen sai kertoa omasta viikon tähtihetkestään. Tämä pieni yhteinen rutiini toi meitä kaikkia lähemmäs toisiamme. Vapaa-ajalla kiertelimme ympäri Christchurchia ja Eteläsaarta muiden vapaaehtoisten kanssa. Paikalliset työntekijät kutsuivat meitä silloin tällöin illanviettoihin ja auttoivat kaikessa mahdollisessa harrastusten löytämisestä auton hankintaan.
Vapaaehtoisena jouduin todella myös pohtimaan omaa rooliani lasten elämässä. Osa lapsista tuli hoitoon hankalassa elämäntilanteessa ja haavoittuvassa asemassa. Työssä oli pyrittävä luomaan turvallinen yhteys lapsiin, mutta samaan aikaan oli muistettava, että kuljen itse lasten rinnalla vain pienen hetken. Kohtasin käytännön työssä sen, etten roolissani voinut muuttaa vaikeita tilanteita toisiksi, mutta pystyin olemaan mukana tarjoamassa lapsille hetkeksi iloa ja turvaa. Arkisten ilonaiheiden löytämisestä tuli tapa, jota olen kantanut mukanani vapaaehtoisjaksosta saakka.
Muistan uudessa ympäristössä ja kulttuurissa elämisen herättäneen tunteita laidasta laitaan. Joskus läheisten kuulumiset Suomesta saivat tuntemaan, että olen aivan väärässä paikassa ja toisinaan ihmettelin ilosta pakahtuen, miten hienoihin maisemiin olen päätynyt tai kuinka upeita ihmisiä olen tavannut. Hämmästelin, kuinka kommunikointi arjessa vieraalla kielellä tuntui tuovan esille uusia puolia itsestäni. Muistan paljon epävarmuuden ja jännityksen täyttämiä hetkiä, mutta ehdottomasti enemmän onnea omien epävarmuuksieni ylittämisestä ja iloa uuden oppimisesta.
Se, että sain hetken aikaa olla osa paikallista yhteisöä ja nähdä silmäyksiä niin työtovereiden kuin lasten elämästä, oli todella silmiäavaavaa. Muistan sekoituksen ajatuksia siitä, että ihmisyydessä on jotakin kovin yhteistä – meissä on paljon samaa tulimmepa mistäpäin maailmaa tahansa – mutta toisaalta elämän lähtökohdat ja olosuhteet voivat olla hyvin erilaisia pienenkin yhteisön sisällä. Kaiken lomassa sain oppia Uuden-Seelannin historiasta ja kulttuurista, mikä antoi minulle uudenlaista näkökulmaa ja kiinnostusta myös suomalaisuuteen.
Vapaaehtoistyöjakso tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua itseeni. Uusi ympäristö, kieli ja ihmiset saivat minut huomaamaan, että voinkin toimia eri tavoin kuin olin aiemmin tottunut. Ajatus siitä, että omalla toiminnallani ja valinnoillani on merkitystä, konkretisoitui. Useamman kulttuurin kohdatessa myös joitakin konfliktitilanteita syntyi ja huomasin, kuinka tärkeää on kyetä tunnistamaan omia tunteitaan ja kertoa niistä. Pienistä konflikteista huolimatta, ja ehkä niiden vuoksi, vapaaehtoisjakso vahvisti luottamustani yhteistyön voimaan ja mahdollisuuksiin. Opin luottamaan, että pärjään tilanteessa kuin tilanteessa olemalla oma itseni ja pyytämällä apua silloin, kun sitä tarvitsen. Rohkaistuin ja näin maailmassa yhä enemmän mahdollisuuksia.
”Maailmanvaihto kuvaa sanana omaa kokemustani hyvin; pystyimme niin paikallisen työyhteisön kuin muiden vapaaehtoisten kanssa jakamaan näkemyksiämme maailmasta ja oppimaan toisiltamme.”
Ajattelen, että kansainvälinen vapaaehtoistyö on hieno mahdollisuus oppia kulttuureista, kielistä ja ihmisyydestä. Minulle vapaaehtoisjakso oli merkityksellinen kasvunpaikka, joka edelleen heijastuu tapaani toimia ja nousee keskusteluihin tuon tuostakin. Uskon asumisen vieraassa ympäristössä vaatineen ja opettaneen aitoa avoimuutta, kiinnostusta ja kunnioitusta sekä toisia että itseäni kohtaan. Maailmanvaihto kuvaa sanana omaa kokemustani hyvin; pystyimme niin paikallisen työyhteisön kuin muiden vapaaehtoisten kanssa jakamaan näkemyksiämme maailmasta ja oppimaan toisiltamme.
Vapaaehtoistyöjakso toi elämääni paljon ystäviä ympäri maailmaa, jotka ovat rikastuttaneet elämääni. Oli hauskaa huomata, että kohdatessamme yhden ystäväni kanssa viime syksynä kolmetoista vuotta vaihtojaksomme jälkeen, jatkoimme juttua kuin ei vuosia olisi välissä ollutkaan. Kulttuuriemme kohtaaminen oli taas yhtä virkistävää ja antoisaa. Olen onnellinen, että uskalsin aikoinaan lähteä matkaan ja haluan rohkaista jokaista kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä kiinnostunutta samaan!
Miia-Liina Ikonen
(youth.europa.eu)
Tavoitat meidät osoitteesta 
