Täällä kirjoittelee Sonja, 21-vuotias entinen Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoinen ja nykyinen valtiotieteiden opiskelija. Haluaisin nyt kertoa hieman omista kokemuksistani vapaaehtoisena toimimisesta wieniläisessä päiväkodissa.
Kaikki lähti liikkeelle abivuoden syksyllä 2022, kun alkoi suunnittelu koskien sitä, mitä lukion jälkeen haluaisi tehdä? Minulla ei ollut mielessäni mitään alaa, jota haluaisin ehdottomasti hakea opiskelemaan ja niinpä aloin pohtia vaihtoehtoa välivuoden viettämisestä ulkomailla. Maailmanvaihdon ja sitä myötä ESC (European Solidarity Corps) -ohjelman löysin ensin opinto-ohjaajani kautta sekä Studia-messuilla vierailun myötä. Osallistuin myös Maailmanvaihdon etäinfoiltaan, joka viimeistään sai minut vakuuttuneeksi siitä, että haluan hakea mukaan. Toiminnassa kiehtoi kansainvälisten kokemusten saaminen, vaihtoehtojen moninaisuus sekä se, kuinka hyvin kaikki vaikutti olevan järjestetty. Minulla oli turvallinen olo lähteä ulkomaille pidemmäksi aikaa Maailmanvaihdon tukemana! Niinpä abivuoden keväällä aloin tutkimaan mahdollisia projekteja. Euroopan solidaarisuusjoukkojen portaalista löytyy todella paljon eri vaihtoehtoja. Lähdin itse kartoittamaan vaihtoehtoja erityisesti saksankielisistä maista, sillä luin lukiossa saksaa ja halusin päästä kehittämään kielitaitoa pidemmälle. Lähetin hakemuksia Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin ja sain lopulta haastatteluja useampaan eri paikkaan. Mielessäni ei ollut alunperin yksinomaan päiväkotityö, vaan lähetin hakemuksia myös esimerkiksi taidegalleriaan ja nuorisokeskukseen.
Heinäkuun alussa vihdoin onnisti. Sain sähköpostiini viestin Maailmanvaihdon yhteistyökumppanilta Grenzenlosilta Itävallan Wienistä. Viestissä minulle tarjottiin vapaaehtoisen paikkaa päiväkodissa, johon minulla oli ollut haastattelu vain muutama päivä aikaisemmin. Kyseessä olisi Boku Kindergarten, yliopiston yhteyteen perustettu päiväkoti, jossa on pääsääntöisesti yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan lapsia. Jännittyneenä, mutta innoissani otin paikan vastaan. Seuraavien kuukausien ajan valmistauduin lähtöön. Sain Maailmanvaihdolta apua valmistautumiseen. Tähän kuului muun muassa etäyhteydellä järjestetty valmennus, jossa sain infoa siitä, mitä asioita vielä Suomen päässä olisi hoidettavana ennen lähtöä sekä valmiuksia itse ulkomailla asumiseen ja työskentelyyn. Lisäksi sain informaatiota myös Grenzenlosilta, joka tulisi toimimaan vastaanottavana/tukevana järjestönä Itävallan puolella. Kaiken kaikkiaan minulla oli todella jännittyneet, mutta luottavaiset fiilikset astuessani lentokoneeseen lokakuun ensimmäisenä päivänä. Oli seikkailun aika!
Ensimmäiset viikot Wienissä meni uuden totutteluun. Grenzenlos järjesti ensimmäisten päivien aikana ”Welcome Days” -tulovalmennuksen toimistollaan, jossa olivat mukana kaikki juuri Wieniin saapuneet vapaaehtoiset. Jokaisella meistä oli omat projektimme Wienissä ja pääsimme yhdessä valmistautumaan tulevaan sekä samalla tutustumaan toisiimme. Otimme osaa erilaisiin tutustumisleikkeihin, saimme viimeisetkin tarvittavat tiedot sekä selvisimme kaikenlaisten virallisten papereiden, joita Itävaltaan muuttaminen vaatii, täyttämisestä. Näiden päivien jälkeen oli vihdoin aika siirtyä työpaikoillemme. Minut otettiin Bokulla vastaan todella hyvin. Sain ensimmäisten päivien aikana tarvittavaa informaatiota päiväkodin toiminnasta ja tapasin työkavereitani, sekä tietenkin päiväkodin lapset. Aluksi vietin suurimman osan ajasta ryhmässä pienten 1–2-vuotiaiden lasten kanssa. Perehdytykseni päiväkodin arkeen oli järjestetty mielestäni mukavasti porrastetusti eikä minua heitetty suoraan ”syvään päähän”. Ajan myötä pääsin tutustumaan myös muihin ryhmiin ja oppimaan työtehtävät sekä päivän rakenteen myös niissä.
Vähitellen elämään Wienissä alkoi syntyä rutiineja. Työnkuva päiväkodissa tuli päivä päivältä tutummaksi ja vapaa-ajalla keksimme kaikenlaista kivaa tekemistä muiden vapaaehtoisten kesken. Ystävystyimme nopeasti. Pääsimme yhdessä tutkimaan sekä Wieniä että muita Itävaltalaisia kaupunkeja ja saimme paljon arvokkaita kokemuksia. Muistan, kuinka kävimme todella mielenkiintoisia keskusteluja milloin kenenkin kotimaahan ja elämään siellä liittyen. Oli kiehtovaa oppia Itävallan kulttuurin ohella myös muiden maiden kulttuureista ja tavoista elää. Olen muutenkin todella kiitollinen ystävilleni joita sain vapaaehtoisjaksoni aikana. Ulkomailla eläminen ei ole aina helppoa, mutta tiesin, että heidän kanssaan voin jakaa sekä ilot että surut. En ikinä kokenut jääväni yksin huolieni kanssa, vaan apua oli aina saatavilla. Olen edelleen tiiviisti tekemisissä monien näiden ystävien kanssa ja ikävöin heitä kovin.
Myös päiväkodilla työilmapiiri oli todella ihana. Tehtäviini kuului muun muassa lasten auttaminen ruokailujen ja ulkoilun yhteydessä ja heidän kanssaan leikkiminen, sekä yleisesti muiden työntekijöiden tukeminen heidän työssään. Työkaverini olivat kaikki todella mukavia ja pitivät huolen siitä, että myös minulla oli hyvä olla päiväkodin välillä todella kaoottisessakin ympäristössä. Minua ei ikinä pakotettu tekemään mitään vaan olisin voinut sanoa myös ei, jos jokin tehtävä olisi tuntunut liian vaativalta. Bokulla on kolme ryhmää: Gänseblümchen, Pusteblumen ja Wunderblumen, jotka jokainen tulivat minulle hyvin tutuiksi. Koen, että ajan myötä opin tuntemaan päiväkodin jopa paremmin kuin osa vakituisemmista työntekijöistä, sillä pääsin todella kurkistamaan päiväkodin arkeen jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta eri tehtävien kautta ja eri ryhmissä. Lisäkäsille oli usein tarvetta monessa eri paikkaa ja kiireimmillään saatoin olla yhden päivän aikana jokaisessa ryhmässä auttelemassa tarpeen mukaan. Itse kuitenkin myös nautin tästä vaihtelusta ja oli palkitsevaa saada kollegoiltani kiitosta joustavuudestani. Koen oppineeni paljon tärkeitä työelämätaitoja päiväkodilla.
Työkielenä päiväkodilla toimi saksa. Ensimmäisten kuukausien aikana muistan sen olleen ajoittain melko kuormittavaa. On välillä erittäin turhauttavaa, kun ei pysty ilmaisemaan itseään niin kuin haluaisi. Lisäksi vieraskielisessä ympäristössä ajan viettäminen voi olla melko väsyttävää, kun joutuu jatkuvasti keskittymään 110 % ymmärtääkseen mitä on tekeillä. Ajan myötä kielitaitoni kuitenkin parantui. Päiväkodilla tarvittavaa sanastoa alkoi tarttumaan yllättävänkin nopeasti sanavarastooni ja jokapäiväisestä elämästä tuli helpompaa. Grenzenlos rahoitti myös kielikurssin niille vapaaehtoisille, joiden saksan kielen taidot eivät olleet vielä tietyllä tasolla. Tämä koski käytännössä lähes kaikkia vapaaehtoisia, sillä moni oli päässyt mukaan jopa osaamatta sanaakaan saksaa etukäteen. Itse valitsin kuitenkin omalle tasolleni liian helpon kurssin ja koen, että itse päiväkodilla työskentelyssä oli valtavasti enemmän hyötyä kielitaidon kartuttamisessa. Tästä opin ehkä sen, ettei kannata aliarvioida omia kykyjään!
Kesän lähestyessä aloin uudelleen pohtimaan opiskeluvaihtoehtojani. Hain muutamaan kouluun, mutta tulosten tultua ei opiskelemaan lähteminen tuntunutkaan oikealta vaihtoehdolta, etenkin kun en päässyt siihen kouluun, joka minulla oli ensimmäisenä vaihtoehtona. Puhuin tästä myös työkaverilleni, joka sitten ehdotti, että jäisin vielä toiseksi vuodeksi Bokulle töihin. Tämä tuli täytenä yllätyksenä. Ei ollut käynyt mielessäkään, että se voisi olla vaihtoehto. Lopulta rohkaistuin kuitenkin kysymään päiväkodin johtajalta, josko tämä olisi edes mahdollista. Yksi asia johti toiseen, ja lopulta muutama viikko ennen vapaaehtoisjaksoni päättymistä seisoin päiväkodin pukuhuoneessa puhelin kädessäni valmiina soittamaan puhelu, jolla ottaisin vastaan edeltävänä päivänä minulle tarjotun työpaikan. Olin todella otettu siitä, että päiväkoti arvosti panostani niin paljon että he olivat valmiina palkkaamaan minut töihin. Niinpä palasin takaisin Wieniin muutaman Suomessa vietetyn kuukauden jälkeen todella kiitollisena minulle avautuneesta mahdollisuudesta.
Nykyhetkessä olen muuttanut takaisin Suomeen toisenkin Wienissä viettämäni todella antoisan vuoden jälkeen. Viimeiset päivät Wienissä ja päiväkodilla olivat haikeita, sillä kaupunki, päiväkoti ja siellä saamani ystävät olivat tulleet minulle äärettömän tärkeiksi. Koen, että Wienissä vietetty aika kasvatti minua todella paljon ihmisenä. Sain paljon itsevarmuutta selvitä ennen vaikeilta tuntuneista tilanteista. Opin viimeisten lähes kahden vuoden aikana niin paljon itsestäni ja ympäröivästä maailmasta, että en usko tällaisia kokemuksia voivan saada mistään muualta. Vaikken lastenhoitoalaa lähtenytkään opiskelemaan, sain ainakin varmistuksen siitä, että haluan jatkossakin olla mukana kansainvälisessä toiminnassa. Vapaaehtoistyöhön hakeminen oli varmasti yksi tähänastisen elämäni parhaita päätöksiä! Suosittelen sitä kaikille, jos yhtään tuntuu siltä, että se voisi olla oma juttu! En näe ollenkaan mahdottomana, ettenkö itsekin joskus vielä muuttaisi takaisin niin rakkaaksi muodostuneeseen Wieniin <3
Sonja Hietanen