Katsaus vuosien 2008–2018 toimintaan

Nyt matkataan Eurooppaa etäämmälle

Juhliessamme Suomen ICYEn viisikymppisiä vuonna 2008 olimme tilanteessa, jossa International Cultual Youh Exchange -ohjelman (ICYE) ja EU:n tukeman Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (European Voluntary Service, EVS) osallistujamäärissä oli tapahtumassa muutos. Kiinnostus lähteä Eurooppaa etäämmälle lisääntyi, minkä myötä ICYE-ohjelman osallistujamäärä oli kasvussa. Huippu saavutettiin 2014–15, jolloin lähetimme 43 ICYE-osallistujaa vapaaehtoistyöhön ulkomaille. Saimme järjestösihteeri Mari Takalon kanssa olla ylpeitä kansainvälisen ICYEn yleiskokouksessa Intiassa 2015, kun osallistujamäärämme nousu tuotiin vahvasti esille saavutuksena hyvästä työstämme. Muilla ICYE-järjestöillä osallistujamäärät olivat laskusuunnassa.

No… kaksi vuotta myöhemmin järjestetyssä yleiskokouksessa ei ollutkaan syytä ylpeyteen, kun silloin maailmalla oli vain 13 suomalaista ICYE-osallistujaa. ICYE-ohjelman osallistujamäärän vahvan nousun takana oli todennäköisesti trendien lisäksi tiedotustyömme laajentuminen, ajankohtaistumien ja tiedotuksen laadun paraneminen. Vuonna 2011 päätimme palkata tiedottajan, mikä on osoittautunut erittäin hyväksi päätökseksi. Vuosi sitten tapahtuneeseen notkahdukseen syiksi sen sijaan arvailemme hintojen nostoa sekä lyhytkestoisen vapaaehtoistyön suosion lisääntymistä. Notkahdus jäi toivottavasti lyhytaikaiseksi.

Nyt syksyllä 2018 ICYE-ohjelmaan lähtijöitä on 23. EVS–vapaaehtoistyön osallistujamäärät lähtivät laskuun tasan kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2008 EVS-vapaaehtoistyöhön lähti 12 osallistujaa ja sen jälkeen 3–6 vuosittain. Vuosittain yksi tai kaksi EVS-vapaaehtoisista on päässyt Eurooppaa etäämmälle kansainvälisen ICYEn EVS-hankkeiden kautta. Maailmanvaihto päätti vuoteen 2021 ulottuvassa strategiassaan harjoittaa nuorisovaihtoa pääasiassa ICYE-ohjelman puitteissa.

Viime vuosina yhä useampi Maailmanvaihdon vapaaehtoisista on lähtenyt ulkomaille vuotta lyhyemmäksi ajaksi. Vuoden 2010 jälkeen vapaaehtoisista suurin osa on osallistunut puolen vuoden ohjelmaan. Tänä kesänä vain neljäsosa osallistujista lähtee vapaaehtoistyöhön vuodeksi. Edelleen suosittelemme hakijoille vuoden ohjelmaa, varsinkin, jos he eivät ole aiemmin asuneet ulkomailla.

Sukupuolijakauma on vuosituhannen vaihteessa tapahtuneen kouluvaihto-ohjelman loppumisen jälkeen ensitäkin vinoutuneempi. Tällä vuosituhannella vain 9 % osallistujista on ollut miehiä. Tilanne on samakaltainen muillakin järjestöillä ja lienee yhteydessä suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen vallitseviin roolimalleihin. Myös työmarkkinat ovat Suomessa poikkeuksellisen voimakkaasti jakautuneet sukupuolen mukaan verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin.

Viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälinen ICYE on laajentunut erityisesti Aasian suuntaan. Nyt on mahdollista lähteä ICYE-vapaaehtoistyöhön myös Indonesiaan, Filippiineille ja Vietnamiin. Kolmena viime vuotena Aasiaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan on lähtenyt kuhunkin suurin piirtein saman verran vapaaehtoistyöntekijöitä kauttamme. Sitä ennen Latinalainen Amerikka oli pitkään suosituin manner. Joidenkin kohdemaiden suosion nousu on yllättänyt. Vuosikausiin kukaan ei ollut kiinnostunut lähtemään Etelä-Koreaan. Vuonna 2012 maa oli yllättäen yksi suosituimmista kohdemaista ja sen jälkeen sinne on ollut enemmän hakijoita kuin olemme voineet lähettää. Syinä lienee korealaisen nuorisomusiikin suosio ja teknologiset menestystuotteet. Costa Rica on ollut jo pitkään yksi toivotuimmista kohdemaista mm. mielenkiintoisten ympäristöalan vapaaehtoistyöpaikkojen ansiosta. Olemme viimeisen vuosikymmenen aikana lähettäneet Costa Rican ohella eniten vapaaehtoisia Ghanaan, Meksikoon, Boliviaan ja Intiaan.

Saksan hallituksen rahoittama Weltwärts-ohjelman käynnistyminen vuonna 2008 on vaikuttanut merkittävästi ICYE-ohjelmaan. Ohjelman kautta saksalaiset nuoret voivat lähetä maksutta johonkin globaalin etelän maahan (ns. kehitysmaahan). Viime vuosina yli puolet ICYE-verkoston ohjelmiin Euroopan ulkopuolella osallistuvista on ollut saksalaisia. Vaihtovuonna 2017–18 CYE-ohjelmaan osallistui hieman yli kaksisataa nuorta ja Weltwärts-ohjelmaan 265 nuorta. Globaalissa etelässä suomalaiset nuoret ovatkin usein työskennelleet saksalaisten nuorten kanssa samoissa vapaaehtoistyöpaikoissa. ICYE-leirien dynamiikka on myös muuttunut suurimman osan osallistujista ollessa saksalaisia.

Ulkomaiset vapaaehtoistyötekijät

Ulkomaisten vapaaehtoisten ohjelman osalta muutokset osallistujamäärissä eivät ole olleet dramaattisia. Olemme vastaanottaneet vuosittain 25–35 ulkomaalaistan nuorta. Heistä reilu puolet on ollut eurooppalaisia EVS-osallistujia. Olemme vastaanottaneet vapaaehtoisia hyvin laajasti eri puolilta Eurooppaa, EU-maiden lisäksi mm. Armeniasta, Turkista ja Kroatiasta. ICYEn laajentuminen Aasiaan on näkynyt Suomeen tulevien osallistujien kansallisuuksissa. Vapaaehtoisia on vastaan otettu mm. Indonesiasta ja Vietnamista.

Ulkomaalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden ohjelma on sisällöllisesti pysynyt viime vuosina samankaltaisena kuin aiemmin. Yleisimpiä vapaaehtoistyöpaikkoja ovat edelleen kansanopistot, koulut, erityisoppilaitokset, päiväkodit ja vammaisten työpajat. Yhteistyössä Metsähallituksen kanssa olemme järjestäneet ympäristöalan vapaaehtoistyötä Kolin kansallispuistossa vuodesta 2015 alkaen. Monet vapaaehtoistyöpaikat ovat olleet yhteistyökumppaneinamme jo vuosikymmenten ajan. Pitkäkestoisen yhteistyösuhteiden kautta vapaaehtoisten vastaanottamista on ollut hyvä kehittää. Järjestämme vapaaehtoistyöpaikoille vuosittain koulutuksen, jonka ohjelmaa on suunniteltu yhteistyökumppaneilta saatujen palautteiden pohjalta.

Kolmasosa ulkomaalaisista nuorista asuu isäntäperheessä. Isäntäperheet ovat tärkeässä roolissa edistämässä kulttuurien välistä oppimista. Edelleen isäntäperheitä on toisinaan haasteellista löytää.

Ovet aukaistiin ICYEn ulkopuolelta tuleville tukihenkilöille vuonna 2011. Jokaiselle vapaaehtoiselle hankintaan nyt tukihenkilö läheltä asuinpaikkaa. Katsoimme, että tukihenkilön läheisyys on tärkeämpää kuin se, että hän on osallistunut itse vapaaehtoistyöohjelmaan ulkomailla. Aluetoiminta on ollut tukihenkilötoiminnan varassa ja sitä on ollut vain muutamilla paikkakunnilla kuten Helsingissä, Lahdessa ja Savonlinnassa.

Järjestön hallitus teki historiallisen päätöksen lopettaa kouluvaihto-ohjelma viidenkymmenen ohjelmavuoden jälkeen. Vaihtovuonna 2009–10 ohjelmaan osallistunut brasilialainen Rasmes on näillä näkymin viimeinen kouluvaihto-ohjelmaan osallistuja Maailmanvaihdossa. Ohjelma lopetettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Kouluvierailutoiminta käynnistyi

Tiedottajan palkkaamisen myötä pystyimme aloittamaan kouluvierailutoiminnan 2012.  Ohjelmaan ulkomailla osallistuneet ovat toki aiemminkin käyneet kouluissa kertomassa kokemuksistaan. Nyt vierailutoimintaa on tehty tavoitteellisemmin yhteistyössä opettajien kanssa. Kouluvierailusta on kerätty palautta, joka on hyödynnetty kouluvierailijoiden koulutuksessa. Kouluvierailuja ovat tehneet niin Suomessa vapaaehtoistyössä olevat ulkomaalaiset nuoret kuin vapaaehtoistyöstä ulkomailta palanneet. Vierailujen avulla Maailmanvaihto pyrkii edistämään globaalikasvamista ja kulttuurien välistä ymmärrystä sekä lisäämään järjestön näkyvyyttä etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kouluvierailuilla on tavoitettu vuosittain 600–1900 lasta ja nuorta.

KIITOS vapaaehtoistoimijoille

Suuri osa Maailmavaihdon toiminnasta on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Vuosittain 130–200 henkeä on osallistunut toimintamme toteuttamiseen vapaaehtoisena. Ohjelmaan ulkomailla osallistuneet ovat olleet tärkeässä roolissa etenkin hallituksessa, tiedotuksessa sekä uusien osallistujien valmentamisessa. Tahdomme kiittää kaikkia vapaaehtoistoimijoita korvaamattoman tärkeästä panoksesta. Vapaaehtoistoimijoille on järjestetty koulutusviikonloppu vuodesta 2009 alkaen. Vuosittain koulutusviikonlopussa on koulutettu vapaaehtoistyöhön ulkomaille hakeneiden haastattelijoita. Lisäksi vuosien varrella on opittu mm. toiminnallisia menetelmiä, puheviestintää ja valokuvausta. Muutama vuosi sitten koulutusviikonlopussa järjestettiin alumneille ansioluettelotyöpaja. Kouluttajina on oman väen lisäksi ollut Kepan työntekijöitä ja muita ulkopuolisia ammattilaisia. Koulutusviikonlopun lisäksi tukihenkilöille ja kouluvierailijoille on vuosittain järjestetty omat koulutukset.

Eettisyys ja laatukysymykset

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kansainvälisen vapaaehtoistyön kentässä on tapahtunut mullistuksia. Vapaaehtoisturismi on kasvava trendi. Kaupalliset toimijat järjestävät kansainvälisen vapaaehtoistyön nimikkeen alla elämysmatkoja, joiden yhteydessä tehdään vapaaehtoistyötä. Maailmanvaihto on päättänyt pitää kulttuurien väliset oppimistavoitteet toiminnan keskiössä ja katsoo, että pitkäkestoisen vapaaehtoistyön avulla voimme parhaiten päästä tavoitteisiimme. Näemme pitkäkestoiseen vaihtoon keskittymisen myös eettisenä valintana lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien kanssa työskenneltäessä.

Eettisyys ei ole jäänyt sanahelinäksi. Olemme olleet aloitteellisia eettisen ohjeistuksen luomiseksi kansainvälisen ICYE:n toiminnalle. Ohjeistusta ryhdyttiin luomaan yleiskokouksessa 2017. Maailmanvaihdon tiedotuksen eettiset kriteerit ovat olleet malliesimerkkinä muille ICYE-järjestöille.

Laadunkehitystyössä olemme ICYEn vähimmäislaatukriteereiden lisäksi luoneet laatuprosesseja ja oppaita toiminnan eri osa-alueille. Vapaaehtoistyöpaikkojen koulutuksen ja tuen kehittämiseen on viime vuosina erityisesti panostettu. Olemme Slovakian ja Puolan ICYE-järjestöjen kanssa tehneet tiivistä yhteistyötä vapaaehtoistyöpaikoilla tapahtuvan työnohjauksen kehittämiseksi. Olemme panostaneet myös vaikuttavuuden tutkimiseen. Eettisyyteen ja laadun kehittämiseen panostaminen näkyvät järjestömme imagossa: suurin osa ohjelmaan hakeneista mainitsee järjestön luotettavuuden syyksi hakea vapaaehtoistyöhön ulkomaille juuri Maailmanvaihdon kautta.

Maailmanvaihdon hallitus on päättänyt toimia yhä vahvemmin järjestön arvojen edistämiseksi. Järjestön vaikuttamisstrategia hyväskyttiin 2017. Olemme päättäneet tehdä työtä ulkomaalaisiin liittyvien stereotypioiden purkamiseksi. Stereotypioiden tunnistaminen onkin ollut aiheena eri koulutuksissamme. Olemme tällä hetkellä olemme mukana eurooppalaisten ICYE-järjestöjen rasisminvastaisessa hankkeessa, mistä odotamme saavamme lisää eväitä vaikuttamistyöhömme.

Henkilöstö ja talous

Järjestön talous on ollut vakaalla pohjalla koko 2000-luvun. Järjestön tuotot ovat pääasiassa tulleet ICYE-ohjelman osallistumismaksuista, EU:n tuesta EVS-vapaaehtoistyöntekijöiden ohjelmakuluihin sekä opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Henkilöstön tilanne on nyt vakiintunut. Minna Räisänen on toiminut tiedottajana vuodesta 2011, Mari Takalo järjestösihteerinä vuodesta 2010, ja itse olen toiminut pääsihteerin tehtävässä vuodesta 1994 alkaen. Tilanne oli hyvin erilainen kymmenen vuotta sitten, kun järjestösihteerin pestiä hoiti parhaimmillaan äitiyslomansijaisen äitiyslomasijainen. Henkilöstön vakiintuminen ja turvallinen taloustilanne ovat antaneet hyvät lähtökohdat toiminnan kehittämiselle ja pitkäkestoisten yhteistyösuhteiden luomiselle.

Kymmenen vuotta sitten Maailmanvaihto muutti uusiin tiloihin Oikokadulle Kruununhakaan. Kulman takana on Liisankadun kortteli, jossa ICYEn toimisto sijaitsi 1970 ja -80-luvuilla.

60-vuotisjuhlavuonna

Anni Koskela
pääsihteeri

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Maailmanvaihdon toimisto suljettuna 23.12.2024–1.1.2025

Maailmanvaihdon toimisto on suljettuna 23.12.2024–1.1.2025.

Maailmanvaihdon etäinfo kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä to 16.1. Zoomissa

  Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tervetuloa Maailmanvaihdon etäinfotilaisuuteen! Aika: to 16.1.2025...

Maailmanvaihdon info kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä ke 22.1. Helsingissä

  Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tervetuloa Maailmanvaihdon infotilaisuuteen! Aika: ke 22.1.2025...