Viimeisen lukiovuoden syksyllä sain sähköpostia opinto-ohjaajaltani. ”Etkö tiedä, mitä tehdä välivuoden aikana? Kokeile vapaaehtoistyötä!” siinä luki. Koska olin yksi niistä opiskelijoista, jotka eivät tienneet, mitä tekisivät välivuonna, ja olin etsimässä mahdollisuutta lähteä pois Suomesta, olin heti innostunut.
Uusi-Seelanti oli aina ollut mielessäni unelmamaana, johon haluaisin muuttaa. Kauniit maisemat yhdistettynä englannin kieleen tekivät maasta erittäin houkuttelevan. Kun maa oli mielessäni ja tilaisuus aivan edessäni, tiesin, että haluaisin lähteä vapaaehtoistyöhön.
Kuulin hausta viimeisellä hakuviikolla. Samana päivänä, jona näin hakuilmoituksen, ilmoitin vanhemmilleni: ”Lähden vapaaehtoiseksi Uuteen-Seelantiin.” Mikä yllätys. Minulla oli siis viikko aikaa jättää hakemukseni ja päätin tietysti lähettää sen viimeisenä päivänä. Jännityksestä johtuvia kirjoitusvirheitä oli runsaasti.
Pääsin kuitenkin ohjelmaan ja muutamaa pitkää kuukautta myöhemmin minut oli valittu vapaaehtoiseksi Uuden-Seelannin Eteläsaarelle, paikkaan nimeltä Living Springs. Se on leiri- ja tapahtumakeskus, joka tarjoaa kävijöilleen mahdollisuuksia kokea ja kasvaa yhdessä ulkoilma-aktiviteettien parissa. Keskus sijaitsee kauniissa Governors Bayssä Banksin niemimaalla, kauan sitten purkautuneen tulivuoren kraatterissa.
Valmistuin ylioppilaaksi ja alle kaksi kuukautta ylioppilasjuhlien jälkeen aloitin pitkän matkani Uuteen-Seelantiin. Kun viimein saavuin Eteläsaarelle, olin siirtynyt Suomen kesästä Uuden-Seelannin talveen. Oli pimeää enkä nähnyt ympäristöä, kun meidät noudettiin Christchurchin lentokentältä. Se olikin sitten aika yllätys, kun aamulla heräsimme ja näimme, että olimme kauniiden vuorten juurella.
Vapaaehtoistyötä leirikeskuksessa vuorten juurella
Aloitimme ensimmäisen viikon vapaaehtoistyössä lyhyellä päivällä, joka oli suurimmaksi osaksi paperityötä. Minun ja viiden muun vapaaehtoisen keskittymistaso oli heikko, koska ihastelimme edelleen maisemia. Living Springsin kauniin ympäristön lisäksi aloin jo pian saapumiseni jälkeen pitää myös keskuksen henkilökunnasta, jonka kanssa vuorovaikutus oli rennompaa kuin mihin olin Suomessa tottunut.
Kuten ensimmäisenä päivänä opimme, vapaaehtoisten tehtävät Living Springsissä koostuvat pääasiassa neljästä työtehtävästä: kunnossapito (maintenance), huoneiden siivous (housekeeping), aktiviteetit lapsille (programs) ja niin sanotut erikoisprojektit (special projects). Näihin tehtäviin meidät jaettiin viikoittain.
Hyvin pian jokainen meistä alkoi löytää tehtävistä suosikkinsa. Useimmista huoneiden siivous ei ollut erityisen innostavaa. Kuten nimi kertoo, se on pääasiassa siivoamista. Itse pidin sitä hauskimpana tehtävänä siksi, että sain tehdä yhteistyötä mukavan henkilökunnan kanssa.
Kunnossapito oli itse asiassa hieman hauskempaa kuin olisin odottanut. Kyllä, tein paljon pihahommia ja leikkasin pensaita, minkä ohella esimerkiksi ohjasimme karjaa alueelta toiselle. Yhden kerran piti jopa saada lammas pois julkiselta tieltä.
”Erikoisprojektit” olivat, no, aika erikoisia, yleensä lasten toiminta-alueen korjaustöitä. Toisinaan projektina oli pestä keskuksen ajoneuvoja. Kaikki tämä oli hauskaa puuhaa kaverin ja kaiuttimen kanssa.
Useimmille vapaaehtoisille parasta oli työskentely lasten parissa. Living Springsillä on lähes tusina aktiviteetteja, joita he järjestävät kouluryhmille. Me vapaaehtoiset olimme tärkeässä osassa siinä, että isotkin lapsiryhmät saivat mahdollisuuden osallistua. Kiireisinä päivinä kaikki viisi vapaaehtoista tarvittiin avuksi aktiviteetteihin.
Ennen kuin saimme vetää aktiviteetteja, meidän tuli henkilökunnan johdolla kouluttautua vetämään niitä. Tämä oli melko helppoa. Ajan myötä minut koulutettiin kymmeneen aktiviteettiin. Jotkut aktiviteeteista olivat mielestäni vähän hulluja, kuten vesinen seikkailu lasten kanssa pitkää puroa pitkin sekä jousiammunta, jossa lapset ampuivat jousella isoja vaahtomuovinuolia.
Aktiviteetit kasvattivat itseluottamusta. Useimmiten asiat eivät sujuneet suunnitelman mukaan, ja ajan myötä huomasin olevani yhä paremmin valmistautunut käsittelemään ilmaantuvia haasteita. Se, ettei minua koskaan jätetty tekemään asioita yksin tai tuetta, vahvisti rohkeuttani. Huomasin myös, miten he, joiden vahvuus ei ollut englannin kieli, oppivat keskustelemaan sujuvasti lasten sekä muiden paikallisten kautta.
Opettavaista yhteiseloa toisten vapaaehtoisten kanssa unelmien maassa
Minä ja viisi muuta vapaaehtoista asuimme yhdessä majapaikan tapaisessa rakennuksessa. Kaikki alkoi mukavasti ja paikat pidettiin siistinä ja tiskit tiskattiin, mutta ajan myötä nämä asiat jäivät sivuun ja pian paikka alkoi muistuttaa hylättyä majataloa.
Oli hyvin opettavainen kokemus asua yhdessä, kommunikoida toinen toistemme kanssa ja ottaa kaikkien mielipiteet huomioon. Huomasin esimerkiksi, että vaikka olimme saapuneet Uuteen-seelantiin kolmesta eri maasta, kenenkään kotimaa tai kansallisuus ei ollut mielessä, kun selvittelimme yhdessä, kuka pistää likaisia tiskejä puhtaiden joukkoon. Yhdessä asuminen tarjosi näköaloja toisten vapaaehtoisten ainutlaatuiseen elämään, opetti toimimaan paremmin yhteisön jäsenenä sekä antoi paljon vapautta ja itsenäisyyttä.
Vapaaehtoisjaksoni piti kestää puoli vuotta, mutta rakastuin Uuteen-Seelantiin ja päätin pidentää aikaani maassa. Loppujen lopuksi vietin Living Springsissä noin yhdeksän kuukautta.
Kolme kuukautta vapaaehtoisjaksoni päättymisen jälkeen palasin Uuteen-Seelantiin vierailuviisumilla ja nyt monen monen kuukauden työn jälkeen olen saanut vuoden työviisumin. Maailmanvaihdon kautta pääsin vapaaehtoistyöhön tänne aivan eri puolelle maailmaa, jossa nyt haen Uuteen-Seelantiin rajattoman oleskeluoikeuden oleskelulupaa. Vapaaehtoiskauteni ansiosta olen siis onnistunut muuttamaan unelmieni maahan. Olen yhä vapaaehtoinen Living Springsissä ja on hienoa nähdä, millaisen jäljen muut vapaaehtoiset jättävät jälkeensä.
On vaikea pistää sanoiksi, kuinka paljon olen muuttunut henkilönä siitä päivästä, kun päätin illalla täyttää minun hakemuslomakkeeni.
Teksti ja kuvat: Heta Aalto