Kouluvierailija Katri

Miksi ryhdyit kouluvierailijaksi?

Olen työskennellyt vapaaehtoisena Ghanassa. Kun olin viime syksynä aloittamassa puheviestinnän opintoja, ajattelin, että vierailut voisivat olla hyvää harjoitusta esiintymiseen. Mietin myös, että toisille puhuminen saattaisi auttaa jäsentämään omia kokemuksia. Halusin myös antaa kasvot vapaaehtoistyöntekijälle: tällaisia tavallisia tyyppjä me olemme. Suvaitsemattomuus kumpuaa tiedonpuutteesta. Halusin osaltani tuoda tutummaksi Ghanaa ja sen asukkaita.

Lapset ja nuoret voivat saada tietoa ulkomaiden arkitodellisuuksista monista eri lähteistä. Miksi kouluvierailuilla on mielestäsi paikkansa lähteiden joukossa?

Kouluvierailut mahdollistavat vuorovaikutuksen tiedonlähteen kanssa: vierailijalta voi kysyä. Jos lukee Wikipediaa tai katsoo dokkaria, suhde tietoon voi jäädä etäiseksi tai kylmäksi. Ihminen luokkahuoneessa helpottaa ja lämmittää tilannetta. Kohtaamisessa vierailijan kanssa on vaikeampaa kääntää katsetta pois.

”Antoisinta oli se, että oppilaat jaksoivat kuunnella ja esittää kysymyksiä siitä huolimatta, että kävin lukiossa perjantai-iltapäivänä. On hieno tunne, kun kuulijat innostuvat.”

Vierailit taannoin lukiossa. Mikä oli haasteellisinta? Entä antoisinta?

Haasteellisinta oli ehkä miettiä, kuinka kertoa omista kokemuksista siten, että ne välittyisivät kuulijoille mahdollisimman hyvin. Omia kokemuksia kun ei koskaan voi siirtää toisille sellaisinaan. Antoisinta oli se, että oppilaat jaksoivat kuunnella ja esittää kysymyksiä siitä huolimatta, että kävin lukiossa perjantai-iltapäivänä. On hieno tunne, kun kuulijat innostuvat.

Millaisia vinkkejä voisit antaa kouluvierailijoille?

Diat on hyvä tehdä visuaalisesti kiinnostaviksi, jotta kuulijat jaksavat keskittyä. Kuvat voivat myös helpottaa muistamista ja asioiden jäsentämistä. On tärkeää puhua nimenomaan kyseiselle yleisölle: katsoa silmiin, kohdistaa puhetta, hymyillä ja elehtiä avoimesti. Kiirehtiä ei kannata. On hyvä varautua siihen, että yleisö voi esittää kysymyksiä laidasta laitaan.

Terveisesi mukaan kouluvierailutoimintaan tulemista harkitseville?

Rohkeasti mukaan vaan! Kouluvierailut voivat auttaa jäsentämään omia kokemuksia ulkomailta. Itse tykkään puhua Ghanasta ja vierailulla pääsin tekemään tätä. Vierailupäivän päätteeksi olin tosi väsynyt, mutta yhtä antoisaa kokemusta rikkaampi.

Oletko ollut Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyössä ulkomailla? Haluaisitko jakaa lasten ja nuorten kanssa kokemuksiasi ja tietojasi arkielämästä ulkomailla? Tutustu kouluvierailutoimintaan ja hae vierailijaksi!

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Maailmanvaihdon toimisto suljettuna 23.12.2024–1.1.2025

Maailmanvaihdon toimisto on suljettuna 23.12.2024–1.1.2025.

Maailmanvaihdon etäinfo kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä to 16.1. Zoomissa

  Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tervetuloa Maailmanvaihdon etäinfotilaisuuteen! Aika: to 16.1.2025...

Maailmanvaihdon info kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä ke 22.1. Helsingissä

  Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tervetuloa Maailmanvaihdon infotilaisuuteen! Aika: ke 22.1.2025...