Martan tarina ESC-harjoittelijana – uusia näkymiä vapaaehtoistyön jälkeen

Marta Melendez Ortega on yksi Maailmanvaihdon kautta Euroopan solidaarisuusjoukkojen (European Solidarity Corps) vapaaehtoispalveluun osallistuneista nuorista. Hänen tarinansa on ainutlaatuinen: Marta matkasi ESC-vapaaehtoistyöhön Suomeen Espanjasta ja halusi vapaaehtoisvuotensa jälkeen kehittää taitojaan lisää ja jatkaa oppimistaan Suomessa. Niinpä Marta haki Maailmanvaihdon kautta ESC-harjoitteluun. Nyt hän on ensimmäinen nuori, jonka ESC-vapaaehtoisjaksoa Maailmanvaihto koordinoi!

Euroopan solidaarisuusjoukkojen harjoittelu on jokseenkin uusi mahdollisuus nuorille. Sen tavoitteena on auttaa nuoria kartuttamaan työkokemusta ja kulttuurien välistä osaamista tulevia uramahdollisuuksia ajatellen. Kansainvälinen harjoittelu voi laajentaa käsitystä mm. globaaleista kysymyksistä, kulttuureista ja solidaarisuudesta. Nuorten tukemisen ohella harjoittelu pyrkii tuomaan uutta energiaa organisaatioihin.

Vapaaehtois- ja harjoitteluyhteistyötä Kisälli-Harjulanmäen kanssa

Marta aloitti syyskuussa 2020 ESC-harjoittelijana Kisälli-Harjulanmäessä, päätettyään siellä aiemmin syyskuussa Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelunsa. ”Vapaaehtoisvuonna olin tosi tyytyväinen yhteistyöhöni Kisälli-Harjulanmäen kanssa. Kisälli-Harjulanmäen koko tiimi suhtautuu työhönsä todella intohimoisesti. He panostavat siihen, että ympäristö tarjoaa asiakkaille, työntekijöille ja vapaaehtoisille mahdollisuuden kehittää itseään paitsi henkilökohtaisella ja sosiaalisella, myös luovalla tasolla.”

Kisälli-Harjulanmäki sijaitsee Vihdin kunnassa noin viidenkymmenen kilometrin päässä Helsingistä. Organisaatio tukee kehitysvammaisia ihmisiä heidän henkilökohtaisessa, ammatillisessa, fyysisessä sekä tunne- ja viestintäkehityksessään taiteen ja yhdessä tekemisen kautta. Kisällin työpajoissa toteutetaan taiteellisia hankkeita, joissa työpajalaiset tunnistavat ja kehittävät osaamistaan sekä oppivat uusia taitoja.

Kuvassa kolme henkilöä seisoo Maailmanvaihdon oven edessä. Vasemmalla Mauri Pajunen, keskellä Marta Melendez Ortega, oikealla Mari Takalo.
Kisälli-Harjulanmäen johtaja Mauri (vas.) ja Marta kävivät syyskuussa Maailmanvaihdossa viimeistelemässä Euroopan solidaarisuusjoukkojen harjoittelujakson suunnitelmat yhdessä Maailmanvaihdon järjestösihteerin Mari Takalon kanssa.

 

Kisälli on tehnyt yhteistyötä Maailmanvaihdon kanssa jo pitkään, ESC-harjoittelu on uusi lisä tähän onnistuneeseen yhteistyöhön. Kisälli-Harjulanmäen johtaja ja Martan mentori Mauri Pajunen kertoo: “Ajattelimme, että olisi kiinnostavaa vastaanottaa ESC-harjoittelija ja tätä kautta jatkaa yhteistyötä Martan kanssa, yhteistyö kun oli sujunut niin hyvin.”

Kun Martalle tarjoutui tilaisuus jatkaa työskentelyä Kisälli-Harjulanmäessä, hän tarttui siihen innoissaan: ”Olen ammatiltani opettaja. Kisälli-Harjulanmäki on todella kaunis paikka, jossa voin myös kehittyä ammatillisesti. Tunnen saavani hyvin tukea Maurilta ja koko Kisälli-Harjulanmäen tiimiltä. Keskustelemme Maurin kanssa säännöllisesti oppimisestani. Opin uusia työtapoja ja olen saanut myös enemmän vastuuta, mikä on todella hyödyllistä urani kannalta. Olen todella tyytyväinen tästä mahdollisuudesta!” Marta kertoo.

ESC-harjoittelussa taitojen ja osaamisen kehittämistä

Marta kertoo, että ESC-harjoittelu avaa mahdollisuuksia tulevisuuteen: “Opettajan opintoihini kuului perusteet kehitysvammaisten erityisopetuksesta. Harjoittelujaksoni avulla olen saanut mahdollisuuden laajentaa osaamistani ja ymmärrystäni tästä erityisalasta. Tämän kokemuksen avulla voin myös jatkossa kehittää taitojani erityisopetuksen suuntaan.”

“Olen myös oppinut Kisälli-Harjulanmäessä kokonaan uudenlaisia oppimis- ja työtapoja, jotka ovat hyvin erilaisia verrattuna siihen, mitä olen aiemmin oppinut Espanjassa. Kisälli-Harjulanmäessä työpajalaisilla on vapaus kehittää itseään omassa tahdissaan. Heitä kohdellaan yksilöinä, yksilölliset tarpeet ja taidot huomioon ottaen, vertaamatta heitä toisiinsa. Aion ottaa tämän arvokkaan näkökulman mukanani myös Espanjaan”, Marta selittää.

”Martan mukaan ero ESC- vapaaehtoiskokemuksen ja -harjoittelun välillä on se, että harjoittelussaan Martta on päässyt osallistumaan enemmän mukaan toiminnan suunnitteluun ja hänellä on harjoittelijana enemmän vastuuta. Molemmissa on mukana myös Euroopan solidaarisuus joukkojen hyvät puolet: ”Paitsi päivittäin tapahtuvaa oppimista Harju-Kisällinmäessä, harjoittelu tarjoaa minulle tilaisuuden tutustua entistä paremmin myös suomalaiseen kulttuuriin. Maailmanvaihdon kautta minulla on edelleen mahdollisuus tutustua myös ihmisiin eri puolilta maailmaa. Olen edelleen päässyt hyödyntämään ohjelman luovaa ja sosiaalista puolta samaan tapaan kuin kuin ESC-vapaaehtoisenakin”, Marta kertoo.

Toisenlaisiin työtapoihin ja -kulttuuriin tutustuminen hyödyttää paitsi harjoittelijaa myös työyhteisöä. Kisällin Mauri Pajunen suosittelee ESC-harjoitteluyhteistyötä myös muille organisaatioille: “Nuorissa vapaaehtoisissa ja harjoittelijoissa on paljon potentiaalia. Näen ESC-harjoittelun jatkona ESC-vapaaehtoisvuodelle.”

Ylin kuva: Kisälli-Harjulanmäessä ESC-harjoittelija Marta Marta Melendez Ortega (vas.) on päässyt innostavaan taiteelliseen yhteistyöhön Kisällin työpajalaisten kanssa. Vasemmassa kuvassa maalaamassa työpajalainen Artturi Holm.

 

Euroopan solidaarisuusjoukkojen harjoittelujaksoja Maailmanvaihdon kautta

Maailmanvaihto on ryhtynyt koordinoimaan nuorten Euroopan solidaarisuusjoukkojen harjoittelujaksoja Suomessa ja lähettämään nuoria ESC-harjoitteluun ulkomaille. Vuonna 2020 alkaneessa kolmivuotisessa hankkeessa kolme nuorta saapuu Suomeen ESC-harjoitteluun Maailmanvaihdon koordinoimana ja kaksi lähtee ESC-harjoitteluun ulkomaille järjestömme lähettämänä.

Suunnittelemme mielellämme uutta harjoitteluyhteistyötä jatkoon. Kerromme mielellämme lisäää ESC-harjoittelusta niin harjoittelun vastaanottamisesta kiinnostuneille työyhteisöille kuin harjoitteluun osallistumisesta kiinnostuneille nuorille.

Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja: järjestösihteeri Mari Takalo: hosting@maailmanvaihto.fi, 044 318 0888. Lisätietoja myös Opetushallituksen kotisivuilta.

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Maailmanvaihdon toimisto suljettuna 23.12.2024–1.1.2025

Maailmanvaihdon toimisto on suljettuna 23.12.2024–1.1.2025.

Maailmanvaihdon etäinfo kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä to 16.1. Zoomissa

  Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tervetuloa Maailmanvaihdon etäinfotilaisuuteen! Aika: to 16.1.2025...

Maailmanvaihdon info kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä ke 22.1. Helsingissä

  Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tervetuloa Maailmanvaihdon infotilaisuuteen! Aika: ke 22.1.2025...