Lahdesta Quitoon – vapaaehtoistyötä poikien keskuksessa Ecuadorissa

Millaisia polkuja pitkin vapaaehtoistyöntekijät päätyvät maailmalle? Riikka Lampola lähti viime syksynä (2017) Suomesta Ecuadoriin.

Riikka: Lahdesta Quitoon

Lähdin, koska…
Matkustaminen on intohimoni ja kulttuurit kiehtovat. Suunnitelmissani oli opiskelijavaihto, mutta vapaaehtoistyöleiri Mongoliassa suuntasi mielenkiintoni vapaaehtoistyöhön. Mielestäni asumalla perheessä ja työskentelemällä paikallisten kanssa pääsee syvemmälle kulttuureihin kuin vaihto-opiskelijana.

Ecuadoriin!
Pohdin ensin pitkään mantereista Afrikan ja Latinalaisen Amerikan välillä. Lopulta jälkimmäinen kiehtoi enemmän. Kahlattuani läpi vapaaehtoisten blogeja ja kirjoituksia päädyin hakemaan Ecuadoriin.

Vapaaehtoistyötä poikien keskuksessa
Työskentelen poikien keskuksessa. Poikien perheillä on lapsen oikeuksia uhkaavia ongelmia, jotka johtavat lapsen elämää kadulle, eivätkä pojat siksi voi asua kotonaan. Järjestön tavoitteena on työskennellä yhdessä perheiden kanssa, jotta pojat voisivat lopulta palata kotiinsa tai sukulaistensa luo. Aamupäivisin siivoan. Sitten syömme yhdessä lounasta, minkä jälkeen autan läksyjen teossa. Loppupäivän vietämme pelaillen. Välillä aamupäivät ovat rasittavia, mutta aina poikien kanssa vietetyn ajan jälkeen lähden hymyillen kotiin.

Terveiseni vapaaehtoistyötä ulkomailla harkitseville
Jos yhtään tuntuu, että vapaaehtoistyö voisi olla sinua varten, kannattaa ehdottomasti hakea. Vuosi voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta suosittelen sitä. Ensimmäinen kolmannes menee kielen opetteluun ja oman paikan löytämiseen, ja välillä elämä tuntuu menevän vuoristorataa, mutta kaikki on sen arvoista!

‘’Hakuprosessini ICYE-vapaaehtoistyöhön sujui hyvin. Tunsin kokoajan olevani hyvin informoitu siitä, mitä pitää tehdä seuraavaksi ja milloin tulee lisää tietoa. Valinnan jälkeenkin sain paljon apua Maailmanvaihdolta ja Ecuadorin ICYE-järjestöltä, mm. viisumin hakemisessa”, Riikka kertoo.

Teksti on julkaistu MaailmanVaihtoa 1/2018 -lehdessä osana juttua, jossa myös Atli Geir Lárusson kertoo omasta polustaan vapaaehtoistyöhön. Atil matkusti Islannista Suomeen Euroopppalaiseen vapaaehtoispalveluun (nyk. Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyö) erityiskansanopistoon.

Teksti: Minna Räisänen
Kuva: Riikka Lampolan Albumista

Lue myös

Mikkelistä Rotoruaan – vapaaehtoistyötä leirikeskuksessa Uudessa-Seelannissa

Miten vapaaehtoistyössä sujuu? Eveliina Pynnönen lähti Suomesta Uuteen-Seelantiin ICYE-vapaaehtoiseksi. Mitä...

Oma elämä tauolle – vapaaehtoistyö Etelä-Koreassa

Miksi lähdin vapaaehtoistyöhön Vapaaehtoistyö on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta...

Kohtaamisia ja kasvua – välivuosi vapaaehtoistyössä leirikeskuksessa Uudessa-Seelanissa

Viimeisen lukiovuoden syksyllä sain sähköpostia opinto-ohjaajaltani. ”Etkö tiedä, mitä tehdä...