Uutta arkea Costa Ricassa

Minna Teittinen lähti viime syksynä Suomen-rutiininsa parista puoleksi vuodeksi ICYE-vapaaehtoistyöhön kilpikonnien suojelun pariin. Kokemus oli kokonaisvaltainen.

”Kun vietin viime syksyn ja talven vapaaehtoishommissa Costa Ricassa, tulin aika nopeasti siihen tulokseen, että ihmiset ovat lopulta aika samanlaisia eri puolilla maailmaa. Oli porukassa sitten sekoitus Costa Ricaa, Venäjää, Taiwania, Englantia tai mitä tahansa muita kansallisuuksia, yhteistä tuntui olevan enemmän kuin erottavaa. Se tuntuu samalla itsestään selvältä mutta samalla yllättävältä, sillä arkeni Helsingissä poikkeaa aika paljon siitä, millaista se oli pienessä Junquillalin kylässä Tyynenmeren rannalla. Siinä missä Suomessa istun luennoilla ja kirjastossa sekä pakenen usein kylmää sisätiloihin, oli Costa Ricassa vastassa ajoittain jopa tukalaksi käyvä kuumuus sekä lukuisia aivan uusia työtehtäviä merikilpikonnien suojelun parissa.

Yleensä työpäiväni koostuivat yöpartioista ja muutamasta tunnista muuta työtä. Päiväsaikaan tehtävät työt olivat hyvin vaihtelevia: oli hautomo- eli vivero-hommia, vauvakilpikonnien mereen vapauttamista, taimitarhalla työskentelyä, tietokoneella Excelin naputtamista sekä siivouksessa ja ruoanlaitossa avustamista. Kerran pääsin myös osallistumaan läheisen kylän koulun oppilaiden ympäristökasvatuspäivään.

Hautomo rannalla

Keskeisin työtanner oli rannalla sijaitseva hautomo, jossa jokaiselle yöpartioissa löytyneelle kilpikonnan pesälle oli oma ruutu hiekkaan kaivetulla, suojaavalla korilla. Junquillalissa pesii kolme merikilpikonnalajia ja ne ovat kaikki uhanalaisia. Munien hautomoon siirtämisen tarkoitus on suojella niitä muun muassa salakeräykseltä ja eläimiltä. Myös kuumuus on ongelma, sillä liian korkea lämpötila vaikuttaa kuoriutuvien poikasten sukupuolijakaumaan ja toisinaan hiekka käy niinkin kuumaksi, että munat keittyvät ja alkiot kuolevat. Siksi hautomo oli rakennettu niin, että se tarjosi pesille varjoa.

Lajista riippuen munien hautominen kestää noin 45–60 päivää, ja jokaiselle pesälle oli laskettu arvioitu kuoriutumispäivä. Yllätysten varalta hautomo täytyi kuitenkin käydä tarkistamassa lukuisia kertoja päivässä. Kun poikasia sitten syntyi, laskimme ne ja päästimme ne kipittämään mereen. Viimeistään parin päivän päästä kuoriutumisesta avasimme pesän ja teimme exhumaciónin eli kaivoimme ylös kaikki tyhjät munankuoret, kuoriutumattomat munat ja mahdolliset kuolleet poikaset. Kaikki laskettiin ja kirjattiin ylös, kuoriutumattomat munat avattiin ja niiden kehitysaste otettiin muistiin. Tämän jälkeen pesäkori kaivettiin ylös, hiekka vaihdettiin ja tilalle laitettiin uusi pesty kori.

Partiointia öisin

Lähes jokaöisiin hommiin kuuluivat yöpartiot. Ne kestivät yleensä noin kolme tuntia, mutta vaihtelua saattoi olla paljonkin sen mukaan, mitä rannalta löytyi. Myös partion ajankohta vaihteli muun muassa vuoroveden mukaan – kaikki iltakahdeksan ja aamuneljän väliltä oli mahdollista, mutta yleensä aloitimme kello 20–24 aikoihin. Aluksi partioin aina jonkun projektin työntekijän kanssa, ja minulla oli hyvä tilaisuus oppia heiltä työn perusteet, sillä olin jonkun aikaa paikan ainoa vapaaehtoinen ja partioin usein työkavereideni kanssa kahdestaan. Myöhemmin sain vetää yöpartioita itsenäisesti lyhytaikaisille vapaaehtoisille ja toisinaan myös kilpikonnista kiinnostuneille turisteille.

”Yöpartioon lähteminen oli joskus väsyttävää, mutta koska ikinä ei tiennyt, mitä vastassa olisi, piti jännitys aina hereillä. Joinakin öinä emme löytäneet mitään, toisinaan rannalle oli ilmestynyt useammatkin kilpikonnanjäljet.”

Yöpartioon lähteminen oli joskus väsyttävää, mutta koska ikinä ei tiennyt, mitä vastassa olisi, piti jännitys aina hereillä. Joinakin öinä emme löytäneet mitään, toisinaan rannalle oli ilmestynyt useammatkin kilpikonnanjäljet. Jälkien löytyminen ei kuitenkaan vielä tarkoittanut uusia munia hautomossa, sillä joskus nämä nirsot matelijat eivät kelpuuttaneetkaan paikkaa munilleen ja kävivät vain kääntymässä. Jos kuitenkin löysimme pesän, kaivoimme sen auki ja keräsimme munat kumihanskat kädessä muovipussiin, jossa kuljetimme ne hautomoon. Kaivoimme hiekkaan aseteltuun koriin mahdollisimman lajityypillisen pesäkuopan ja asettelimme munat sinne. Pesä nimettiin ja kyseiseen yöpartioon liittyvä informaatio kirjattiin muistiin: kilpikonnalaji, munien määrä, munintapäivämäärä, paikka josta munat löytyivät, paikka hautomossa, vuoroveden tilanne, kuun näkyminen, rannan valoisuus sekä havainnot laittomista munankerääjistä.

Yksi syy lähteä vapaaehtoiseksi Costa Ricaan oli tarve katkaista Suomen-rutiinini hetkeksi, tehdä jotakin erilaista ja oppia ihan uusia juttuja. Se todellakin onnistui. Ilmiselvien uusien taitojen kuten espanjan oppimisen ja kilpikonnan pesän paikantamisen lisäksi luulen, että iso osa oppimiskokemuksistani on vieläkin vaikea sanallistaa edes minulle itselleni – puhumattakaan, että sitä voisi muille ymmärrettävästi avata. Kokemus on hyvin kokonaisvaltainen ja paljon syvempi kuin lyhytkestoisilla matkoilla, sillä kaiken uuden lisäksi puolessa vuodessa ehtii kokea myös arjen sekä itsensä luomassa uusia rutiineja. Vapaaehtoisjakso voi olla paikoitellen hyvin rankkakin, mutta jos ajatus on kutitellut mielessä jo jonkin aikaa, kannattaa uskaltaa. Pelissä on aika paljon voitettavaa!”

Asociación Vida Verdiazul

  • Ruohonjuuritason merikilpikonniensuojeluprojekti Costa Rican Junquillalissa, Tyynenmeren rannalla.
  • Tavoitteena suojella ja kasvattaa Junquillalissa pesivien merikilpikonnalajien populaatioita sekä vaikuttaa kylän ekologiseen kestävyyteen.
  • Alueella pesii kolme eri lajia: etelänbastardikilpikonna, liemikilpikonna sekä merinahkakilpikonna. Kaikki lajit ovat uhanalaisia.

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!