Kulttuurien välistä oppimista iltapäivätoiminnassa Porto Alegressa

Uudessa juttusarjassamme tutustumme vapaaehtoistyöhön ICYE-vapaaehtoistyöpaikoissa ympäri maailmaa. Ensimmäisenä Centro Social Maristan henkilökunta kertoo keskuksen toiminnasta ja sen vapaaehtoisten tehtävistä.

Centro Social Marista (CESMAR) on brasilialainen organisaatio, joka sijaitsee Porto Alegressa ja tekee yhteistyötä Brasilian ICYE-järjestön kanssa.

Kertoisitteko CESMARin toiminnasta?

Työskentelemme lähinnä sosiaalityön kentällä. Tuemme kahden eri hankkeen kautta 6–14-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka opiskelevat kahdessa yhteistyökoulussamme. Järjestämme heille koulupäivien ulkopuolella taide-, kulttuuri-, liikunta- ja oppimistyöpajoja. Toiminnot vaihtelevat paljon, ne ovat esimerkiksi teatteria, ympäristökasvatusta, tietokonetunteja ja tanssia. Hankkeita tukee osittain Porto Alegren kunta.

Kuinka monta vapaaehtoista vastaanotatte vuosittain ja mistäpäin? Millaisissa tehtävissä he työskentelevät?

Vastaanotamme nykyisin vuosittain neljä ulkomaalaista ja viisitoista brasilialaista vapaaehoista. Meillä on ollut osallistujia Chilestä, Perusta, Ecuadorista, Argentiinasta, Boliviasta, Yhdysvalloista, Meksikosta, Saksasta, Suomesta, Unkarista, Romaniasta ja Italiasta. Vapaaehtoiset pitävät seuraa lapsille ja nuorille kulttuuri- ja liikuntatyöpajoissa ja oppivat portugalia. Vapaaehtoiset, oppilaat ja ohjaajat vaihtavat tietoja ja jakavat kulttuuritaustaansa.

Mitä yhteistyö on antanut työyhteisöllenne?

Vapaaehtoisten tekemä työ on todella tärkeää lapsille ja nuorille. Sen kautta oppilaat kohtaavat uusia kulttuureja ja kieliä sekä oppivat elämään erilaisten ihmisten kanssa. Oppilaat ovat kiinnostuneempia oppimaan ja ymmärtämään uusia kieliä sekä puhumaan vapaaehtoisille. Toivomme, että monet motivoituvat tulemaan vapaaehtoistyöhön CESMARiin. Toivottavasti rakennettu yhteistyö ja toiminnot voivat jatkua ja siten laajentaa ymmärrystä vapaaehtoistyöstä paikkana rakentaa solidaarisuuden kulttuuria.

Vapaaehtoistyöpaikka CESMAR, Brasilia:

  • Perustettu vuonna 1998.
  • Järjestää iltapäivätoimintaa koululaisille.
  • Vapaaehtoiset pääsevät järjestämään ja toteuttamaan aktiviteetteja lasten kanssa.
  • Toimii Porto Alegressa.

Teksti: Kaisa Rahko, kuvat: CESMAR

Juttu on ilmestynyt englanniksi MaailmanVaihtoa 2/2018 -lehdessä.

Lue avainsanalinkeistä myös muita kokemuksia. ⬇️

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...