Blogi: Takaisin Koreaan

Olen Mari, 24-vuotias kaupallisen alan työntekijä, joka haluaa vaihtaa alansa aivan toiseen. Tammikuussa 2013 toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja menen Etelä-Koreaan, Souliin työskentelemään vapaaehtoisena vuoden verran. En vielä tiedä tulevaa työpaikkaani, mutta toivon sen olevan lasten parissa. Kieltä olen opiskellut 5 vuotta itsekseni ja puoli vuotta Soulissa asuneena kaupunki ja kulttuuri ovat jo tuttuja. Tässä blogissa kerron vapaaehtoistöistäni, isäntäperheestäni sekä tuntemuksistani palata takaisin kotiini, Koreaan.

Lue Marin blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2012–13. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Mari osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston hakukoneesta löydät ICYE-vapaaehtoistyöpaikat Etelä-Koreassa.

Lue myös

Ympäristön tarkkailu kasvattaa, opettaa ja muuttaa ajattelutapoja

Luonto on lähellä suomalaista mielenmaisemaa. Siitä kielii muun muassa Sitran...

Mi casa su casa

Kolmekymmentä vuotta sitten lukioikäisellä Mona Taipaleella siinsi mielessä välivuosi ulkomailla....

Erilaisten kulttuurien ymmärrystä ja ammatillista osaamista Boliviasta

Seitsemisen vuotta sitten Anu Molarius lähti Boliviaan laajentamaan näkökulmiaan, tutustumaan...