Työskentelin vapaaehtoisena…
…vuoden kaudella 2012–13 Turrialban pikkukaupungissa, Costa Rican terveysministeriön ylläpitämässä päiväkodissa. Tällaisia päiväkoteja on Turrialbassa muitakin. Paikka tarjosi vähävaraisten perheiden lapsille päivähoitoa sekä mahdollisuuden ruokailla, jälkimmäisen myös raskaana oleville äideille. Joka kuukausi päiväkoti jakoi lisäksi maitoa perheille.
Vapaaehtoistyöpaikassani työskentelin neljän hengen tiimissä, johon kuuluivat lastentarhanopettaja, kaksi keittiötyöntekijää ja minä. Päiväkodin vanhempaintoimikunta osallistui toimintaan järjestämällä varainkeruuta, sekä auttamalla tapahtumien järjestelyissä. Päiväkodin tilat olivat varsin pienet lasten lukumäärään nähden ja virikkeet siellä rajallisia, mutta kuitenkin päiväkoti tarjosi lapsille huolenpitoa ja paikan olla.
Kuvailisin Turrialbaa pieneksi, kotoisaksi kaupungiksi. Keskustan läpi pystyy kävelemään kymmenessä minuutissa. Vieressä siintää tulivuori. Kun kerroin muualla päin maata tapaamilleni costaricalaisille, missä asun, vastaus kuului usein: ”Siellä on tosi kaunista!” Maisemat olivat tosiaan kauniit. Elämänrytmi noin 36 000 asukkaan kaupungissa oli rauhallinen.
Arkiaskareisiini vapaaehtoistyöntekijänä kuului…
…pääasiassa avustaa ja ohjata kahta lapsiryhmää. Nuorimmat ryhmässä olivat kolmevuotiaita ja vanhimmat eskari-ikäisiä. Piirtelimme, askartelimme, leikimme ulkona, tanssimme ja lauloimme lastenlauluja. Muistan yhä monia lastenlauluja, jotka kaikuivat salsarytmissä. Toisinaan, joskin harvoin, avustin myös paperitöissä, siivouksessa ja huoltotoimissa.
Parasta tehtävissäni oli yksinkertaisesti saada viettää aikaa päiväkodin väen – lasten ja työkavereiden – kanssa. Tykkään olla lasten parissa ja kuunnella heidän juttujaan. Vein lapsille tuliaisiksi espanjankielisen version Mauri Kunnaksen kirjasta Joulupukki. He pitivät siitä kovin ja luimme sitä usein yhdessä.
Vuosi tuntui…
…etukäteen pitkältä ajalta. Ehkä siksi, etten ollut koskaan asunut ulkomailla, kaukana perheestäni. Tuntui jännittävältä lähteä paikkaan, josta kyllä tiesin asioita, mutta josta en tuntenut ketään.
Vuosi meni valtavan nopeasti. Puolen vuoden jälkeen olin onnellinen ja helpottunut siitä, että sain jäädä vielä puoleksi vuodeksi, sillä viihdyin hyvin päiväkodissa ja olin kotiutunut isäntäperheeseeni. Olin myös ehtinyt oppia kieltä ja arkeni oli ehtinyt rutinoitua. Toisaalta tunteeni selittyy ehkä osin myös sillä, että olin alusta saakka orientoitunut viettämään Costa Ricassa vuoden.
Costa Ricasta oli vaikeaa lähteä: yhtäältä oli ihanaa palata kotiin, sillä siellä minua odottivat mm. mieluisat opinnot, mutta toisaalta lähteminen tuntui haikealta. Jaksoni lähestyessä loppuaan tein työtä sen eteen, etten ajattelisi paluuta vaan nauttisin jäljellä olevasta ajasta. Kotiin palattuani huomasin, että elämä siellä oli monin tavoin samanlaista kuin ennen lähtöäni. Saman huomion tekee varmasti moni muukin palaaja. Pikkusiskoni olivat kasvaneet, mutta muutoin kaikki oli samalla tavoin kuin ennen.
Millaisista uusista asioista tuli sinulle jokapäiväisiä?
Ainakin espanjan kielestä. Muistan sen hetken, kun katsoin telkkaria ja tajusin, että ymmärrän kaiken. Kielitaito oli iso asia ja apu kulttuurin ymmärtämisessä ja hahmottamisessa – ehkä koska tykkään jutella ihmisten kanssa. Kun espanja alkoi sujua, asioiminen helpottui ja arki aukesi uudella tavalla, pääsin paremmin osalliseksi paikalliseen elämään. Kieli tuntui yhdeltä avaimelta kulttuuriin.
Arkipäiväistä tuli myös esimerkiksi bussin odottamisesta. Aiemmassa elämäntyylissäni oli tuntunut ikuisuudelta odottaa bussia seitsemän minuuttia, kun taas Costa Ricassa täytyi tottua siihen, että bussi tulee, kun se tulee. Tähän oli jokseenkin helppoa sopeutua, sillä pääsin suoralla bussiyhteydellä päiväkotiin. Monien vaihtojen reitin kanssa olisi saattanut olla hankalampaa.
On tärkeää yrittää olla avoin ja haastaa jatkuvasti stereotypioitaan. Kaikessa toiminnassa ja kulttuurien välisessä ymmärtämisessä on tärkeää muistaa, etteivät esimerkiksi costaricalaiset tai suomalaiset ole sitä tai tätä – jokainen ihminen on omanlaisensa, ja ihmiset tekevät kulttuurin. Jokaisen yksilölliset piirteet ja tavat ovat osa kulttuuria. On myös tärkeää kuunnella, mitä toinen sanoo, vaikka ajattelisi asioista voimakkaastikin eri tavalla.
Oli mielenkiintoista vertailla Costa Rican ja Suomen yhteiskuntajärjestelmiä, poliittisia tuulia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Esimerkiksi, vapaaehtoisjaksoni alkupuolella Costa Ricassa oli ensimmäistä kertaa nainen presidenttinä. Oman, silloisen tulevan, kätilön ammattini kautta minua kiinnostivat myös terveydenhuoltojärjestelmien yhtäläisyydet ja erot. Yhä seuraan mielenkiinnolla uutisia Costa Ricasta.
Miten perehtyminen elämään ulkomailla vapaaehtoistyöntekijänä edistää ymmärrystä ja rauhaa ihmisten välillä?
Olemme kaikki erilaisia. Meidän on tarkoitus olla erilaisia, mutta elää yhdessä rauhanomaisesti. Siksi on tärkeää laajentaa ymmärrystään omien näkemystensä ulkopuolelle. Kun on kanssakäymisessä erilaisten ihmisten kanssa, pääsee pohtimaan ja kyseenalaistamaankin omaa arvomaailmaansa.
Costa Ricassa kohtasin esimerkiksi yhteisökulttuurin. Maassa ei ole lähellekään samanlaista sosiaaliturvajärjestelmää kuin Suomessa, vaan ihmisistä pidetään huolta esimerkiksi diakoniatyön kautta, ja saman katon alla asuu monesti useampi sukupolvi. Yhteisöllisyyden kohtaaminen sai minut pohtimaan sen mielekkyyttä, että Suomessa asutaan monesti kovin nuoresta alkaen itsenäisesti, vaikkei olisi pakko.
Ymmärryksen edistämisen kannalta keskeistä on avoimuus sekä halu kuulla ja kohdata. Kun isäntäperheeni yli kahdeksankymmentävuotias isoäiti kuuli, että heidän luokseen tulee asumaan ulkomaalainen vapaaehtoistyöntekijä, hänen ainut kommenttinsa oli huoli siitä, mitä tämä syö, jos ei pidäkään perheen ruoasta. Lähtökohtaisesti siis tulija oli heti tervetullut perheeseen. Valtava tuuri, että sain isäntäperheen, jolla oli tällaiset valmiudet kohdata minut.
Vapaaehtoisjakson jäljet elämässäsi?
Nykyään vuonna 2019 elän tavallista, hyvää arkea. Olen saanut päätökseen opinnot, jotka aloitin Costa Ricasta palattuani.
Joka vuosi vapaaehtoiskokemukseni muovautuu mielessäni vähän erilaiseksi. Toivon, että pystyn jatkossa osallistumaan Maailmanvaihdon toimintaan täällä Suomessa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, koska minun oli mahdollista kustantaa ICYE-vapaaehtoisjakso ulkomailla. On tärkeää, että nuorille tarjotaan erilaisia tapoja lähteä asumaan ulkomaille. Nuoren antoisa ulkomaankokemus vaikuttaa positiivisin tavoin moniin ihmisiin hänen ympärillään.
Seuraan nykyään maailmanpolitiikkaa ja uutisia Costa Ricasta laajemmasta näkökulmasta kuin ennen vapaaehtoisvuottani. Espanjan kielen taidosta on ollut hyötyä Suomessakin, ja koen, että kompetenssini kohdata eritaustaisia ihmisiä parantui vapaaehtoiskokemukseni kautta. Haluan alleviivata: pois boksiajattelusta. Kulttuurin kuin kulttuurin tekevät erilaiset ihmiset, siksi kulttuuriin mahtuu monia erilaisia tapoja.
Vilma Nihti
Ylin kuva: ”Olen kuvassa isäntäperheeni äidin (vas.) kanssa perheen isoäidin syntymäpäiväjuhlissa. Juhlissa oli paljon perhettä ja ystäviä, hyvää ruokaa ja yllätysnumerona mariachi-orkesteri.”
Vilma työskenteli Costa Ricassa ICYE-vapaaehtoisena. Tutustu Costa Rican ICYE-vapaaehtoistyöpaikkoihin ICYE-federaation hakukoneesta. International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!