Kulttuurivaihto Kolumbiassa: moninaisuuden arvoa omaksumassa

Intohimo ymmärtää eri kulttuureja heräsi kohdallani muutamien kuukausien ulkomaanmatkoilla. Kotiin palattuani ajatus toiseen kulttuuriin pysähtymisestä alkoi kiehtoa toden teolla, ja päädyin hakemaan Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöohjelmaan. Vaikka tuleva kokemus jännitti, uteliaisuus ja sopivalta tuntuva ajankohta rohkaisivat osallistumaan.

Mielikuva ystävällisistä kulttuureista ja usko espanjan oppimisesta saivat kiinnostumaan Latinalaisesta Amerikasta. Molemmat olettamukset kävivätkin toteen. Vaikka en miellä olevani ujo, olin espanjankielisessä, yhteisöllisessä ja lämminhenkisessä kulttuuriympäristössä toisinaan täysin hukassa. Bogotá on miljoonakaupunki ja olosuhteiltaan hyvin erilainen kuin rauhallinen Helsinki. Omalla kohdallani läheiseksi muodostunut isäntäperhe oli valtava apu sopeutumisessa. Isäntäperheeseeni kuului vanhemmat ja kolme veljeä. Vaikka alussa olikin käytännön haasteita, nautin olostani Bogotássa alusta lähtien. Tunsin oloni tervetulleeksi, ja ihmiset olivat hämmästyttävän ystävällisiä, avuliaita sekä kannustavia kaikkialla.

Työskentelin lasten ja nuorten tukikeskuksessa. Vapaaehtoisena on hyvä varautua siihen, ettei vapaaehtoistyöpaikassa välttämättä ole sinulle valmiiksi räätälöityä työnkuvaa, vaan oman vastuualueen luomisessa korostuu oma-aloitteisuus. Kielitaitoni kehittyessä myös tehtäväni muuttuivat yksinkertaisesta lounaan tarjoilusta läksyjen teossa auttamisen, työpajojen pitämisen sekä toimistotöiden kaltaisiin tehtäviin. Lasten ja nuorten kanssa työskennellessä avautui hieno mahdollisuus yrittää kokea kohdemaa heidän näkökulmastaan. Vaati hieman aikaa ymmärtää, kuinka tärkeässä osassa vapaaehtoisen roolissa oli yksinkertaisesti vapaaehtoistyöpaikan asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa ajan viettäminen esimerkiksi jutustelun merkeissä. Koen, että pelkkä yhteisössä läsnäolo oli tärkeä osa vapaaehtoisen tehtävää.

Isäntäperheestä tuli läheinen Johannalle (toinen oik.).
Isäntäperheestä tuli läheinen Johannalle (toinen oik.).

Mielestäni jakson suurin anti niin kohtaamilleni paikallisille ihmiselle kuin minullekin oli vuorovaikutuksen kautta syntynyt tietoisuus ja ymmärrys erilaisuudesta – ja toisaalta myös samankaltaisuudesta. Mielipiteitä ja näkemyksiä vaihtamalla avautui mahdollisuus nähdä erilaisia tapoja toimia, ajatella ja tarkastella ympäröivää maailmaa. Henkilökohtaisesti olen kokenut tämän loistavaksi perustaksi moninaisuuden ymmärtämiselle ja arvostamiselle myös kotimaassa.

Vapaaehtoistyöjaksolla oli kauaskantoisemmat vaikutukset omaan elämääni kuin etukäteen olisin ikinä saattanut ajatella. Se lujitti tunnetta omasta selviytymisestä ja uusien, haastavienkin tilanteiden järjestymisestä ajallaan. Selkeästi vapaaehtoistyöjakson ansiota on myös kiinnostukseni järjestötyöhön opintojeni parissa. Tuo kiinnostus on kasvanut Maailmanvaihdon toiminnassa mukana pysyttelemisen myötä. Lisäksi koen, että kiinnostukseni kansainvälisyyttä kohtaan ylipäätään on vaikuttanut elämääni myönteisesti.

Johanna Huttunen
Johanna työskenteli vapaaehtoisena kaudella 2011–12 ja kirjoitti tekstin 2015

Kiinnostaako vapaaehtoistyö Kolumbiassa? International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...