Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini Gration matkasi Ranskasta Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön Suomeen ja Katariina Väre ICYE-vapaaehtoiseksi Suomesta Boliviaan.
Katariina: Kaarinasta La Paziin
Halusin lähteä mukaan kansainväliseen vapaaehtoistyöhön, sillä… minua kiinnosti lähteä asumaan ulkomaille ja oppimaan toisista kulttuureista ja ihmisistä sekä päästä työskentelemään eri ympäristöön. Kansainvälisessä vapaaehtoistyössä yhdistyy vapaa-ajan huvit sekä vastapainona oman työpanoksen antaminen merkitykselliseen työhön.
Päädyin vapaaehtoistyöpaikkaani… niiden tietojen pohjalta, joita annoin hakemuksessani itsestäni, kokemuksestani ja toiveistani vapaaehtoistyöpaikasta. Olen vapaaehtoisena Bolivian pääkaupungissa La Pazissa Fundación Alalay -projektissa, joka tekee arvokasta työtä katulasten parissa. Olen mukana hieman kaikessa. Auttelen toimistolla paperihommissa, avustan futistreeneissä valmentajia sekä autan pitämään erilaisia työpajoja lapsille.
Suhteeni mentorini kanssa on… innostava ja kannustava. Minulla ei ole ketään tiettyä nimettyä mentoria, mutta pidän tärkeinä tukihenkilöinä esimerkiksi kahta esihenkilöäni, jotka kehuvat ja kannustavat paljon sekä ovat kiinnostuneita myös siitä, miten minulla menee vapaa-ajalla.
Mielestäni innostava yhteistyö vapaaehtoistyössä perustuu… molemminpuoliseen kiinnostukseen ja motivaatioon. Esimerkiksi lasten kanssa yhteistyö sujuu monesti parhaiten, kun he ovat innostuneita kuulemaan minusta ja taustastani sekä paikkaamaan kielimuuria selittämällä sanoja kunnes ymmärrän, sekä sama tietysti toisinpäin. Innostavaa yhteistyötä on, kun molemmat osapuolet löytävät yhteisymmärryksen ja oppivat toinen toisiltaan.
Vapaaehtoistyön haasteista ja antoisuudesta: Vapaaehtoistyössäni on toisinaan haasteellista saada yhteys lapsiin, sillä monesti tehtävänäni on esimerkiksi futistreeneissä ja työpajoissa ohjata useampaa lasta, jolloin ei ole aikaa keskustella ja luoda syvempää yhteyttä heihin. Siksi välillä tuntuu, etten tunne hyvin lapsia, joiden kanssa työskentelen, eikä heilläkään ole tilaisuutta tutustua minuun.
Vapaaehtoistyössäni voin antaa lapsille jotain itsestäni ja ottaa heiltä opiksi. Esimerkiksi kerron heille elämästä Suomessa ja he opettavat minulle asioita Boliviasta ja espanjan kielestä.
On ollut inspiroivaa tavata toisia kansainvälisiä vapaaethoistyöntekijöitä. Heiltä olen saanut tärkeää vertaistukea. Vietnmme paljon aikaa yhdessä ja jaamme ajatuksia niin töihin kuin vapaa-aikaan liittyen. Heidän kokemuksistaan kuuleminen täällä ja kotimaissaan antaa uusia ajatuksia ja näkökulmia, mikä on aina vain plussaa.
Haluaisin sanoa kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille, että… jos vain on mahdollisuus lähteä, kannattaa lähteä vaikka jännittäisikin! Vuosi tai sen puolikas on lopulta tosi lyhyt aika, mutta siinä oppii ja kokee valtavasti eikä käytettyä aikaa varmasti tule katumaan. Kansainvälinen vapaaehtoistyö antaa mahdollisuuden vaikuttaa asioihin ja luoda yhteyksiä ihmisten ja kulttuurien välille sekä samalla pitää hauskaa ja matkustella.
Valokuva: Futisvalmentaja Manuel A. León C. ja Katariina.
Haastattelu: Helmi Taipale, kuva: Katariina Väre
>> Lue myös Joya Ferrini Grationin haastattelu (englanniksi)
Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 1/2024 -lehdessä.