Helmi Taipale lähti Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön Ranskaan välivuotta viettämään.
1. Miten löysit Euroopan solidaarisuusjoukot ja Maailmanvaihdon?
Löysin Euroopan solidaarisuusjoukot sekä Maailmanvaihdon äitini kautta, sillä myös hän on ollut Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoisena minun ikäisenä, 19-vuotiaana.
2. Mikä motivoi sinua hakemaan ja jakamaan aikaasi ja osaamistasi vapaaehtoisena?
Tiesin valmistuvani lukiosta syksyllä 2021, enkä tiennyt, mitä haluaisin sen jälkeisenä välivuotena tehdä. Mietin, että nyt olisi hyvä tilaisuus kokeilla jotain aivan uutta sekä tulla ulos omalta mukavuusalueelta: olinhan asunut samassa kaupungissa lapsesta asti sekä ollut samoissa ympyröissä jo pitkään. Tuntui, että tarvitsen jotain uutta, haastetta elämään. Keskusteltuani äitini kanssa hänen vapaaehtoisvuodestaan ja sen merkittävyydestä, päätin itsekin hakea mukaan ohjelmaan. Päätöksen hakemisesta tein todella pikaisesti, sillä työ alkaisi jo kahden kuukauden kuluttua. Minulla oli onnea matkassa, sillä sain Länsi-Ranskasta sen kymmenen kuukauden mittaisen pestin, jonka halusinkin, sillä siihen jo valittu henkilö perui osallistumisensa.
3. Millä mielin odotit lähtöä? Miten valmistauduit?
Ennen lähtöä keskityin oikeastaan täysillä vielä viimeisiin ylioppilaskirjoituksiin, jotka olivat viikko ennen lähtöä, joten en edes hirveästi miettinyt tulevaa tai sitä, millaista elämä Ranskassa voisi olla. Minulla ei siis oikeastaan ollut mitään odotuksia liittyen tulevaan seikkailuun, mikä oli ehkä myös ihan hyvä asia: vastaan tulisi, mitä tulisi. Käytännössä olikin hieman enemmän säätämistä, sillä tosiaan olin muihin hakijoihin verrattuna hieman myöhässä hakemisen kanssa. Sain Maailmanvaihdolta yksityisen lähtövalmennuksen, jossa kävimme yhdessä pääsihteeri Annin kanssa läpi vuoteen liittyviä yleisiä ohjeistuksia sekä esimerkiksi kuinka tukea psyykkistä jaksamista suuren muutoksen keskellä. Valmennus oli todella hyödyllinen ja auttoi orientoitumaan lähtöön myös henkisesti. Vakuutusasiat sekä erinäiset ilmoitukset Kelalle täytyi myös hoitaa kuntoon.
4. Millaisten asioiden hyväksi työskentelitte yhdessä vapaaehtoistyöpaikassasi?
Työssäni animaattorina eli aktiviteettiohjaajana koin olevani vastuussa lasten arjen mukavuudesta, sujuvuudesta sekä turvallisuudesta. Vietimmehän heidän kanssaan yleensä suurimman osan päivästä. Ajattelen myös tukeneeni heidän kulttuurikasvatustaan pitämällä työpajoja ja aktiviteetteja liittyen heille vieraaseen kieleen ja kulttuuriin. Tuntui palkitsevalta, että joihinkin lapsiin muodostui syviäkin yhteyksiä, joissa molemminpuolinen luottamus mahdollisti tietynlaisen ystävyyssuhteen muodostumisen.
5. Millaisissa tehtävissä työskentelit?
Tehtäviini kuului esimerkiksi kulttuuriin, urheiluun tai musiikkiin liittyvien aktiviteettien järjestäminen 5–12-vuotiaille lapsille koulun ulkopuolella sekä 3–4-vuotiaista huolehtiminen ennen koulua ja sen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoitti kolmea työpäivää viikossa, joista kahtena valmistelin aktiviteetteja kollegoideni kanssa sekä huolehdin lapsista päivähoidossa ja yhtenä toteutin suunnittelemiani aktiviteetteja ja olin koko päivän jonkun ryhmän kanssa. Minulle annettiin myös tilaa ja vapauksia ehdottaa omia projekti-ideoita liittyen esimerkiksi omaan kulttuuriin ja äidinkieleen, mikä oli todella mukavaa. Pidinkin sitten esimerkiksi koulussa, jossa olevat lapset jo tunsin, useita englannin sekä suomen kielen tunteja ja opetin kieliä leikkimielisten harjoitusten ja pelien kautta. Lasten aito, välitön ja positiivinen uteliaisuus toisesta maasta sekä kulttuurista tulevaa henkilöä, minua, kohtaan tuntui
hyvältä ja pisti miettimään: voi kun jokainen meistä suhtautuisi yhtä avoimin mielin uutuuteen ja erilaisuuteen kuin nämä nuoret.
Kahtena arkipäivänä töiden ulkopuolella ohjelmassamme oli ranskantunteja sekä yhteisen videoprojektin työstämistä. Yhdessä muiden vapaaehtoisten sekä paikallisten dokumentaristien kanssa käsikirjoitimme, suunnittelimme ja toteutimme videon, jossa jokainen kuvasi pätkiä elämästään vapaaehtoisena ulkomailla. Tästä jäi mukava, konkreettinen muisto jokaiselle kotiin vietäväksi.
6. Millaisia asioita opit vapaaehtoisjaksollasi?
Opin, että ihminen on todella sopeutuva laji ja voi pystyä asioihin, joihin ei ole kuvitellut pystyvänsä. Itse esimerkiksi epäilin vahvasti, pystynkö järjestämään yksin aktiviteetteja lapsille käyttäen itselleni vierasta kieltä tai uskallanko matkustaa itsenäisesti vieraassa maassa. Kun tällaisiin asioihin sitten pystyykin, itsetunto vahvistuu. Itsereflektiota tehdessä ymmärsin, että minussa sekä muissa vapaaehtoisissa ja ihmisissä on monia puolia ja juuri se on vahvuutemme: välillä sitä haluaa vain käpertyä peiton alle ja viettää koko päivän yksin ja välillä puolestaan on parasta olla ihmisten ilmoilla sekä olla esillä ja sosiaalisesti aktiivinen.
Vuoden aikana kävi myös vahvasti ilmi se, että jokaisella on omat rajansa suhteessa esimerkiksi omiin tunteisiin tai yleisesti henkiseen jaksamiseen. Kokemukseni mukaan vapaaehtoistyövuoden aikana tulee paljon upeita ja ainutkertaisia mahdollisuuksia matkustaa, lähteä erilaisiin tapahtumiin ja osallistua projekteihin, joihin kannattaakin mielestäni lähteä mukaan mutta kuitenkin omien mahdollisuuksien mukaan. On samaan aikaan muistettava, että muutokset, kuten päivittäinen kommunikointi vieraalla kielellä sekä muutto täysin vieraaseen ympäristöön vieraiden ihmisten keskelle voi kuormittaa yllättävän paljon. Minun oli esimerkiksi pakko välillä vaan jäädä kotiin lepäämään, vaikka kuinka kiva tapahtuma olisi tulossa, sillä olin vain ajoittain henkisesti väsynyt kaikkeen siihen uuteen, mitä lyhyen ajan sisään oli tapahtunut. Itselle täytyi antaa aikaa sopeutumiseen, joka ei kuitenkaan tapahtunut ihan yhdessä yössä.
7. Millaisia haasteita kohtasit vapaaehtoisjaksollasi? Miten selätit ne?
Omat haasteeni vuoden aikana liittyivät lähinnä siihen, että olin kaukana tutuista ja turvallisista ihmisistä sekä totutusta ympäristöstä, enkä aluksi oikein tiennyt, kenelle puhua ongelmista tai oudoista tuntemuksista. Minulle esimerkiksi asuminen kimppakämpässä viiden muun vapaaehtoisen kanssa oli pienoinen haaste, johon yritin vain sopeutua mutta joka ei viiden kuukauden yrittämisen jälkeen kuitenkaan vain tuntunut toimivan. Koin tarvitsevani enemmän henkilökohtaista tilaa sekä aikaa itsekseni. Tulin tällöin myös useasti kipeäksi.
Vastaanottavan järjestön (Gwennili) vastuuhenkilöt ja tuutorit olivat todella helposti lähestyttäviä sekä ymmärtäväisiä henkilöitä, jotka ryhtyivät heti selvittämään vaihtoehtoisia asumisjärjestelyjä. Eräs järjestössä työskentelevä tarjosi voivansa ottaa minut perheensä luokse asumaan, mistä olen vieläkin kiitollinen. Olin helpottunut, että ratkaisu löytyi ja vieläpä itselleni näin edullinen. Muistan ajatelleeni vain, että tämähän on mahtavaa, että nyt saan oikean kokemuksen paikallisessa ranskalaisperheessä asumisesta ja samalla muut vapaaehtoiset ovat vain kymmenen minuuutin kävelymatkan päässä!
8. Miten vapaaehtoisjakso vaikutti maailmankuvaasi ja muuhun elämääsi?
Voisin sanoa aika klassisesti, että maailmankuvani todella laajentui eläessäni toisenlaisen kulttuurin keskellä ja kohdatessani etukäteen vieraan maan ihmisiä sekä toimintatapoja. On aivan eri asia nähdä näitä asioita omin silmin kuin esimerkiksi sosiaalisen median välityksellä. Oli myös hienoa huomata, että matkustaessani ja tavatessani useita kymmeniä erilaisia vapaaehtoisia useasta eri maasta, meitä yhdisti usein samat arvot sekä suhtautuminen maailmaan. Nämä upeat kohtaamiset ja käydyt keskustelut esimerkiksi vapaaehtoisjaksolle kuuluvien seminaarien aikana olivat varmasti sen parasta antia. Sisälläni syttyi myös todellinen halu matkustella Euroopan ulkopuolellakin ja nähdä vielä erilaisempia kulttuureja.
9. Euroopan solidaarisuusjoukot haluaa edistää myönteistä muutosta maailmaan. Miten tämä jaksollasi toteutui?
On olemassa erilaisia ja eriaiheisia projekteja sekä vapaaehtoistyöohjelmia, joista jokainen voi hakea siihen itselle sopivimpaan. Ajattelen, että kaikissa kuitenkin päätavoitteena on eurooppalaisten yhteenkuuluvuuden vahvistaminen sekä pyrkimys kulttuurienväliseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen toisia kunnioittaen. Käytännössä itse lasten kanssa työskennellessä kävin heidän kanssaan keskusteluja muun muassa siitä, mitä tasa-arvo tarkoittaa ja miksi on tärkeää olla syrjimättä ja kiusaamatta ketään esimerkiksi ihonvärin tai etnisen taustan perusteella. Osa tapasi myös ihmetellen ensimmäistä kertaa henkilön, joka ei puhukaan samaa äidinkieltä kuin he ja jolla on puheessaan aksentti, minkä koen olevan hyvä esimerkki heille siitä, että vaikka olemme erilaisia erilaisine kulttuuritaustoinemme, voimme silti hyvin ymmärtää toisiamme ja toimia yhteisen hyvän puolesta.
10. Millaisia ovat terveisesi vapaaehtoistyöhön Euroopan solidaarisuusjoukkoihin hakemista harkitseville?
Ainakin itselleni sekä kuulemani mukaan myös monelle muulle vapaaehtoisena toimineelle nuorelle vuosi on ollut elämän opettavaisin sekä elämysrikkain, joten sen puolesta voin ehdottomasti suositella seikkailuun lähtemistä. Vapaaehtoistyön tekeminen ulkomailla on myös mielestäni arvokasta kulttuurienvälistä toimintaa, jonka tarjoamat kokemukset ja muistot säilyvät mielessä vielä pitkään.
Ylin kuva: ”Vapaaehtoistyöjakson alussa opettelimme paljon molempien kielten kohteliaisuuksia ja tervehdyksiä. Askartelimme oppimisen avuksi isot kortit seinille.”