Tukiperheenä aloittaminen on jännittävää puuhaa, sillä harvoin tulee avattua kotiovea ihmiselle, joka on ensitapaamisella täysin vieras. Lähes vuosikymmen sitten Minna Kekkonen perheineen otti haasteen vastaan, ja nyt takana on unohtumattomia hetkiä ja retkiä monenlaisten ihmisten kanssa.
”Enpä olisi osannut kuvitella, mitä kaikkea sitä itselleen saa, kun avaa kotinsa oven ulkomaalaiselle vapaaehtoiselle. Olemme toimineet useiden vapareiden tukiperheenä nyt useiden vuosien ajan. Olemme saaneet tukea useita nuoria Euroopasta, muutamaa Aasiasta ja yhtä Afrikasta sekä Etelä-Amerikasta.
Monet meille niin tavalliset asiat voivat olla uutta ja ihmeellistä ulkomailta tulijoille. Mutta samoin käy meille, kun menemme käymään vieraassa maassa. Ihmettelemme ja ihastelemme erilaisia rakennustyylejä ja monia muita tapoja.
Kotiseutua ja suomalaista yhteiskuntaa uusin silmin
Olen oppinut arvostamaan kotiseutuni luontoa aivan toisella tavalla ja löytänyt monia uusia luontokohteita retkeillessäni vapaaehtoisten kanssa. Olemme käyneet yhdessä muun muassa paistamassa makkaraa ja tikkupullia sekä kiipeilemässä. Löysin myös lähiseudulta Kiikunlähteen, joka on Suomen suurin luonnonlähde, kun eräs vapaaehtoisista kehui sitä minulle kovasti. Nyt vien jokaisen vapaaehtoisen sitä ihailemaan.
Monissa maissa on kiellettyä kerätä metsästä marjoja ja sieniä, mutta Suomessa jokamiehenoikeudet mahdollistavat marjastuksen ja sienestyksen. Siitä olemme useasti keskustelleet syksyisin vapaaehtoisten kanssa. Joskus jonkun vaparin vanhemmat olivat hyvin peloissaan, kun menimme sieniä poimimaan. He varoittivat tytärtään, että onkohan turvallista syödä itse kerättyjä sieniä.
Monille suomalaisille on aivan normaalia talvella käydä luistelemassa, hiihtämässä tai kävelemässä järven jäällä. Monet vapaaehtoisista eivät ole edes aiemmin nähneet lunta, saati sitten päässeet järven jäälle kävelemään tai pilkkimään. Voi sitä riemua, joka syntyy, kun ensimmäinen kala nousee pilkkiavannosta! Myös kalojen perkaaminen voi olla vapaaehtoiselle hyvin eksoottista.
Olen monesti keskustellut vapaaehtoisten kanssa heidän maansa koulujärjestelmästä. Monissa maissa ”lukion” päättökokeilla on paljon suurempi painoarvo kuin meillä on totuttu, mikä tarkoittaa, että päättökokeilla ratkaistaan jatko-opintojen mahdollisuus. Monet ovatkin ihmetelleet, että Suomessa voi päästä opiskelemaan, vaikkei olisi pärjännyt kovin hyvin ylioppilaskirjoituksissa. Sitä olenkin oppinut arvostamaan.
Tekemällä oppii tukiperhetoiminnassakin
Olemme useamman kerran kokoontuneet Lahden seudun vapaaehtoisten ja tukiperheiden kanssa yhdessä kokkailemaan ja monesti nuoret ovat tuolloin tehneet oman perinteensä mukaista ruokaa ensimmäistä kertaa. Näin olemme saaneet syödäksemme muun muassa majavanhänniksi kutsuttuja leivonnaisia, jotka muistuttivat suuresti munkkeja. Toisaalta tukiperheenä toimiessamme olen itse opetellut tekemään karjalanpiirakoita, jotta osaan vastavuoroisesti opettaa niiden tekemistä vapareille.
Viime elokuussa kuluvan kauden tukihenkilöt ja vapaaehtoistyöntekijät tapasivat ensimmäistä kertaa vapaaehtoisten tulovalmennusleirillä.
Miltei kymmenen vuoden mukana olemisen myötä olen huomannut, miten yhä useammat suomalaiset nuoret ovat rohkeampia käyttämään vierasta kieltä päästessään kohtaamaan ulkomaalaisia. Myös monet vaparit ovat rohkaistuneet käyttämään englantia tukiperheen kanssa kommunikoinnin kautta. Itselleni oman kielitaidon ylläpitäminen on yksi syy, miksi toimintaan lähdin. Harvoin sitä saa yhtä mahtavaa harjoitusmahdollisuutta
kuin tukiperheenä ollessaan.
Kohtaamiset kantavat vuosien ja tuhansien kilometrien päähän
Olemme käyneet tapaamassa entisiä vapaaehtoisia eri puolilla Eurooppaa. Nämä kohtaamiset heidän kotimaissaan ja kulttuureissaan ovat olleet erittäin rikkaita. Koen saaneeni monta uutta ystävää tai kuten sanon, ”monta lainalasta”. Toivon, että omat lapseni ovat samalla kasvaneet avarakatseisimmaksi ja tukiperheenä toimiminen on vahvistanut heidän kielitaitoaan.
Minun iskulauseenani toimii ”vähän se ottaa, mutta paljon se antaa”. Olkaa siis rohkeita – avatkaa ovenne ja päästäkää vieras sisään. Teidän ei tarvitse tarjota mitään suurta ja ihmeellistä. Vapaaehtoisille tärkeintä on päästä tapaamaan suomalaisia kodeissaan ja oppimaan suomalaisesta kulttuurista.
Teksti: Minna Kekkonen
Kuvat: Isa Hedez
Ylin kuva: Minna Kekkosen (vas.) perhe on toiminut tukiperheenä jo lähes vuosikymmenen ajan. Viime elokuussa (2019) perhe ryhtyi ystäväksi Anna Gerébille, joka saapui Romaniasta vapaaehtoistyöhön Suomeen.
Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa – Volunteers’ Voices 2/2019 -lehdessä.