Perehdytys ja tuki

Isäntäperheellä on Maailmanvaihto tukenaan koko isäntäperhejakson ajan.

Ennen isäntäperheeksi ryhtymistä perhe tapaa Maailmanvaihdon järjestösihteerin, joka haastattelee perhettä ja kertoo tarkemmin Maailmanvaihdosta sekä isäntäperheenä toimimisesta. Voimme myös järjestää mahdollisuuden tavata toisia isäntäperheitä.

Isäntäperhejakson aikana Maailmanvaihto on säännöllisessä yhteydessä perheeseen. Lisäksi järjestämme isäntäperheille tapaamisia, joissa osallistujat voivat vaihtaa kokemuksia. Toisinaan järjestämme myös koulutuksia, joissa käsitellään vapaaehtoistyöhön ja kulttuuriin sopeutumista sekä esitellään Maailmanvaihdon toimintaa.

Jakson päätyttyä perheellä on mahdollisuus pitää yhteyttä muihin isäntäperheisiin ja osallistua Maailmanvaihdon toimintaan. Tarjoamme myös mahdollisuuden ottaa uusi vapaaehtoinen seuraavana vuonna tai myöhemmin.

Ulkomaalaisen vapaaehtoisen tukiverkosto Suomessa koostuu isäntäperheen ohella vapaaehtoistyöpaikan ja Maailmanvaihdon työntekijöistä (erityisesti järjestösihteeristä), tukihenkilöstä, Maailmanvaihdon suomalaisista ja ulkomaalaisista vapaaehtoisista sekä vapaaehtoisen omista kavereista.

Isäntäperheen tueksi olemme lisäksi koonneet oppaaseen: