Välivuotta pidetään usein välivaiheena tai hengähdystaukona ennen korkeakouluopintoja, mutta se voi olla tervetullut myös myöhemmin elämässä. Saksalainen Tim Schmitt lähti vapaaehtoiseksi pian saatuaan toisen asteen opintonsa päätökseen, Siiri Sandberg piti taukoa yliopisto-opinnoistaan ja Paula Rajala lähti vapaaehtoistyöhön usean vuoden työputken jälkeen.

Keitä Tim, Siiri ja Paula ovat ja mikä motivoi heitä osallistumaan kansainväliseen vapaaehtoistyöhön? Mistä elämäntilanteesta käsin he hakeutuivat vapaaehtoistyöhön ja miksi juuri tuolloin? Tim, Siiri ja Paula pohtivat myös vapaaehtoistyöhön lähtemisen etuja ja kääntöpuolia oman ajoituksensa suhteen, vapaaehtoistöissä oppimaansa sekä sitä, miten vapaaehtoisjakso ulkomailla mahdollisesti vaikutti tulevaisuuden kuvioihin.

Tim Schmitt: A Gap Year after high school

My name is Tim Schmitt, I am 19 years old and currently volunteering at two schools in Alavus. One of them is an elementary school (alakoulu), and the other one is a secondary school (yläkoulu). At the elementary school, I have English classes where I teach the pupils vocabulary or a little bit of grammar by playing games with them. At yläkoulu, my main purpose is to motivate the students to learn some more English, so I am mostly sitting in classes trying to talk to them so that they get interested in using the language.

“After spending one year abroad I realized that there is a lot more to life than your job, and it’s okay if you don’t have everything figured out.”

Volunteering was always my main plan for a gap year. A lot of people in my environment at home, a town called Ratingen next to Düsseldorf, have spent time abroad, some even in similar volunteering programs. They always told me nice stories and how much fun they had, so I figured I would also like to try it. Of course, there were options like work and travel, but I couldn’t really afford that because I couldn’t work that much during high school. As a volunteer, I received funding from the German government which enabled this opportunity.

Effects of the pandemic on the decision

In June 2020, I graduated from high school, which meant that I had two months of doing nothing until I was able to come to Finland. After this, I was so bored that I was really glad to finally start working again. Another motivation to go volunteering at that specific time was that the universities in Germany would have been online due to the COVID pandemic, so my choices were either sitting in online classes learning some theoretical stuff for the rest of the year, or going abroad and having a volunteering position where I could actually do something practical. That was a clear choice for me.

There have been many challenges in these times, but none of them has made the experience less enjoyable. Even though I’m living in the countryside in Finland, COVID has affected my everyday life. For example, there has been some uncertainty in my workplace, because at any time the numbers of COVID cases could rise, and then the schools would be closed and I wouldn’t have anything to do.  Also, when I wanted to meet people in my free time it was very hard to find anything to do, and meeting new people in sports clubs or other public events was impossible. However, I didn’t miss anything at home because Germany was always in lockdown. That made the whole idea of not being able to see my friends while I’m here a lot easier because they couldn’t see each other anyways.

New perspectives on career and life

I’ve always had the feeling that I would like to work in a job that’s social in nature, and the past year has shown me that this feeling was correct. Through my volunteering period, I found reassurance of what kind of work I want to do after my studies.

Besides that, volunteering has given me new insights into life. In Germany, it felt to me that it is very important that you have a perfect life: you finish high school, then go to university and have everything figured out, and then make a lot of money. After spending one year abroad I realized that there is a lot more to life than your job, and it’s okay if you don’t have everything figured out. There is always more than one way to be happy in life and it doesn’t necessarily come from being the best at everything but also from having nice people to share your time with.

Siiri Sandberg: Vapaaehtoistyöhön Keniaan opintojen keskeltä

Moikka! Olen Siiri ja vietin syksyllä 2018 puolisen vuotta Keniassa vapaaehtoisena. Asuin Kerichossa, noin kuuden tunnin matkan päässä Nairobista, Rift Valley -hautavajoaman kupeessa. Olin vapaaehtoisena paikallisessa järjestössä, joka järjesti alueen nuorille aikuisille erilaisia tapahtumia, joissa nuoret pystyivät oppimaan valokuvausta, musiikkia ja maalausta ja jopa hyödyntämään näitä taitoja yrittäjinä. Järjestö tarjosi myös ilmaisia HIV-testejä ja konsultaatiota alueen asukkaille. Tehtävänäni oli avustaa nuorille järjestettävien tilaisuuksien järjestelyissä sekä osallistua kyseisiin tapahtumiin. Autoin myös terveystietojen digitalisoimisessa.

“Vapaaehtoistyöjakso antoi minulle mahdollisuuden ihmetellä ja havainnoida avoimin mielin uutta ympäristöä.”

Olin haaveillut vapaaehtoistyöstä ulkomailla jo useamman vuoden, mutta aika oli kypsä vapaaehtoistyöjaksolle vasta vuonna 2018. Koin, että sosiaali- ja kulttuuriantropologian opintoni olivat sellaisessa vaiheessa, että voisin soveltaa jo opittua vapaaehtoistyöjakson aikana. Sosiaali- ja kulttuuriantropologiassa tarkastellaan ja pyritään ymmärtämään syvällisesti erilaisia kulttuureja ja yhteiskuntia. Mikä olisikaan parempi keino tarkastella, kokea ja nähdä erilaista paikallistason elämää kuin vapaaehtoistyö! Joskus nuorempana minulla oli naiivi ajatus vapaaehtoistyöstä auttamisena, mutta vuosien saatossa ymmärsin vapaaehtoistyön ytimen olevan yhdessä tekemisessä ja oppimisessa.

Välivuodelta inspiraatiota opintoihin

Olin pohtinut lähtöä jo jonkun aikaa, sillä olin ollut useamman vuoden samassa osa-aikatyössä ja opintoni olivat edenneet siihen pisteeseen, että voisin hyvällä omallatunnolla vaihtaa maisemaa hetkeksi. Muistan vielä, että pakersin pää punaisena hakemusta Maailmanvaihdolle päivää ennen vapaaehtoishaun loppumista, sillä ajankohta ei olisi voinut olla täydellisempi elämäntilanteeni kannalta. Halusin irtautua hetkeksi oravanpyörästä sekä hakea inspiraatiota opintoihini. Vapaaehtoistyön lisäksi pohdin myös korkeakouluharjoittelua vaihtoehtona välivuodelle, mutta toisaalta halusin tehdä jotain, joka ei liittyisi suoraan opintoihin ja jossa en joutuisi suorittamaan jotakin. Vapaaehtoistyöjakso antoi minulle mahdollisuuden ihmetellä ja havainnoida avoimin mielin uutta ympäristöä.

Koen, että välivuoden ajoituksella oli pelkästään etuja elämäni suhteen. Sain irtioton, opin uutta ja inspiroiduin. Ainut miinus oli palata + 25 asteesta ja auringosta tammikuun pimeyteen ja kylmyyteen.

Löytöretki itseen ja maailmaan

Koin oppineeni vapaaehtoisjakson aikana niin itsestäni kuin myös ympäröivästä maailmasta. Matkalla reflektoin todella paljon sitä, minkälaisia käsityksiä Afrikasta olin omaksunut muun muassa median ja populaarikulttuurin välityksellä ikään kuin köyhyyden ja kurjuuden kehtona. Vapaaehtoistyöjakson aikana kiinnostuin Kenian historiasta ja halusin ymmärtää yhteiskunnan rakenteita, joiden seurauksena maan rikkaudet jakautuivat todella epätasaisesti kansalaisten kesken.

Vapaaehtoistyöjaksolla vuorovaikutustaitoni vahvistuivat, sillä huomasin oman tapani poikkeavan paikallisesta. Näin kärjistettynä Suomessa kissa nostetaan pöydälle, kun Keniassa joistain asioista keskustellaan metaforien kautta. Vapaaehtoistyö oli merkityksellistä myös opintojeni kannalta, sillä jakson aikana pystyin harjoittelemaan etnografisia kenttämenetelmiä, kuten esimerkiksi osallistuvaa havainnointia arjen askareissa vapaaehtoistyöpaikalla.

Paula Rajala: Nepalista tauko työelämään

Olen Paula, 31 vuotta. Olin vuosina 2017–18 kymmenen kuukauden vapaaehtoistyöjaksolla Nepalissa, Kathmandussa. Työskentelin Everest innovative schoolissa ensin opettajan roolissa 1.–7.-luokkalaisten kanssa, ja kielitaitoa kartutettuani siirryin saman laitoksen päiväkotiin 2–4-vuotiaiden Nursery-ryhmään opettajan avuksi. Työskentelin siis kuutena päivänä viikossa lastentarhanopettajana tai opettajan apuna ohjaten lapsia lukuaineiden tehtävissä (matematiikka, äidinkieli ja englanti), laululeikeissä, liikunnassa ja ruokailussa.

Hakeuduin vapaaehtoiseksi siksi, että olen aina ollut kiinnostunut matkustamisesta ja vieraista kulttuureista. Koin kuitenkin, että tiedonjanoani eivät tyydyttäneet viikon tai kahden lomamatkat, vaan kaipasin pidempää sukellusta toiseen maahan, jolloin todella eläisin arkeani siellä, uudenlaisen kulttuurin ympäröimänä ja ehkä jopa sen sisällä, enkä olisi vaina pikaisella vierailulla.

Maailmalle työpaikkojen välissä

Lähtiessäni vapaaehtoiseksi olin työskennellyt kuutisen vuotta samassa päiväkodissa esiopetusryhmässä, kuitenkin määräaikaisena sijaisena. Työsopimus päättyi keväällä 2017, joka sopi oikein hyvin suunnitelmiini. Asuin yksin vuokra-asunnossa enkä ollut parisuhteessa, ja mietin, että jos en nyt lähde niin en lähde koskaan. Olin saanut pienen perinnön, ja muistan äitini kehottaneen sijoittamaan rahat fiksusti, vaikka asuntosäästötilille tai auton hankintaan. Ehdotin, että jospa lähtisinkin vapaaehtoistyöhön. Äitini kannatti ideaa oitis!

“Vapaaehtoisjaksolla on myös ollut ehdottomasti vaikutusta myöhempiin valintoihini.”

Suomeen palattuani elämäni palautui yllättävän nopeasti uomiinsa. Vaikka palasin kotiin työttömänä ja kodittomana, (enkä välttämättä tällaista suosittele tuleville lähtijöille!) olin kuukauden sisään saanut jo uuden päiväkotityön ja entistä ihanamman asunnon. Olin ehkä odottanut suurempia haasteita, mutta tällainen välivuosi työelämästä ei näyttänyt ollenkaan hassummalta CV:ssä. Uuden työpaikkani esimies jopa kertoi lukeneensa reissussa kirjoittamaani blogia saatuaan vinkin edelliseltä esimieheltäni.

Oivalluksia itsestä ja uusi suunta elämälle

Kaiken sen lisäksi, mitä opin Nepalista maana, sen ihanista ihmisistä ja mukaan tarttuneista muutamista ruokaresepteistä, opin paljon uutta itsestäni. Opin, miten kehoni reagoi stressaavissa tilanteissa ja että pelkään apinoita enemmän kuin hämähäkkejä. Opin myös, kuinka suuri etuoikeus on syntyä Suomeen ja Eurooppaan, ja miten pidin asiaa pitkään itsestäänselvyytenä.

Vapaaehtoisjaksolla on myös ollut ehdottomasti vaikutusta myöhempiin valintoihini. Viime vuonna otin taas uuden suunnan elämässäni, jätin (jälleen) päiväkotityön ja lähdin kokopäiväisesti opiskelemaan aivan vieraaseen kaupunkiin ja vielä vierasta kieltä. Tällä hetkellä asun Kuopiossa ja opiskelen kommunikaation ja viittomakielen ohjaajaksi Pohjois-Savon opistolla. Koin, että vapaaehtoistyöjaksoni jälkeen olin rohkeampi lähtemään, koska tiesin jo ihmissuhteideni kestävän etäisyyttä. Tiesin, että pystyn tutustumaan uusiin ihmisiin avoimin mielin, saan varmasti ystäviä ja kykenen tässä iässä oppimaan vielä uusia kieliäkin.

Ja kun tätä nyt pysähdyin pohtimaan, niin kyllähän tämä oma urasuunnitelma taitaa suunnata vahvasti kohti koulumaailmaa.

Haastattelut: Emma Niemi ja Mia-Elina Aintila

Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 2/2021 -lehdessä.
The article has appeared in MaailmanVaihtoa – Volunteers’ Voices 2/2021. 

Lue lisää: