Perheeseemme kuuluu mieheni, minä ja kissa. Osaksi perhettämme voi kuitenkin lukea sisarusteni lapset perheineen, sillä olemme viikoittain tekemisissä heidän kanssaan. Asumme Mäntsälässä. Toimin aikuisopetuksessa kouluttajana ja työskentelen päivittäin maahanmuuttajien kanssa. Olin aiemmin miettinyt ryhtymistä kummi-, ystävä- tai tukiperheeksi nuorelle maahanmuuttajalle, mutten ollut saanut miestäni innostumaan asiasta.
Olimme keväällä 2016 Maailma kylässä -tapahtumassa, jossa juttelimme Maailmanvaihdon työntekijän kanssa ja täytimme isäntäperheen yhteystietolomakkeen, vaikka meille sanottiin, että Mäntsälä voi olla liian pieni paikka ja liian kaukana Helsingistä. Ei mennyt kuin muutama viikko, kun Maailmanvaihdon järjestösihteeri Mari jo otti meihin yhteyttä ja kysyi, ottaisimmeko elokuussa Suomeen tulevan ugandalaisen vapaaehtoistyöntekijän meille asumaan puoleksi vuodeksi. Aluksi mieheni oli hieman vastahakoinen, mutta tovin mietittyään hänkin innostui asiasta. Kyseinen henkilö kuitenkin perui tulonsa ja asia jäi hautumaan.
”Mietinnän lopputuloksena päätimme olla rohkeita ja alkaa isäntäperheeksi, vaikka välillä epäluulo iski ja meitä mietitytti mihin olemme ryhtyneet. Ihaninta oli läheisten ja ystävien kannustus ja kiinnostus asiaan.”
Syyskuussa Mari soitti jälleen ja kertoi, että nyt olisi tarjolla monta uutta tammikuussa tulevaa vapaaehtoista. Mari tuli vierailulle ja kertoi valinneensa meille nepalilaisen 19-vuotiaan nuoren miehen, Ganeshin. Taas meillä mietittiin, että mitä tehdään ja onko meistä näin nuoren henkilön ”kotijoukoiksi” ja vielä vuoden ajaksi. Mietinnän lopputuloksena päätimme olla rohkeita ja alkaa isäntäperheeksi, vaikka välillä epäluulo iski ja meitä mietitytti mihin olemme ryhtyneet. Ihaninta oli läheisten ja ystävien kannustus ja kiinnostus asiaan. Työkaverini kysyvät edelleen päivittäin, miten meillä menee ja miten Ganesh on kotiutunut.
Lämmin vastaanotto
Kun päätös oli tehty, alkoi odotus ja valmistautuminen. Teimme Ganeshille oman huoneen minun työhuoneestani ja muutenkin raivasimme tilaa hänelle. Viestittelimme Ganeshin kanssa ja puhuimme muutaman videopuhelun, opimme näin jo hieman tuntemaan toisiamme. Luimme Nepalista ja maan kulttuurista, sillä maa ei ollut ennestään meillä kovin tuttu muuten kuin uutisten sekä tietenkin nepalilaisen ruoan kautta. Eräänä tammikuisena aamuna vatsa täynnä perhosia olimme Helsinki-Vantaalla odottamassa Ganeshia.
”Meidän perhe” kyläilemässä.
Nyt yhteiseloa on vietetty kaksi kuukautta ja ilman suurempia kommelluksia olemme selvinneet. Ganesh loksahti aika kivuttomasti perheeseemme ja ystäviemme joukkoon. Kaikki ottivat hänet vastaan lämpimästi, ja meillä usein vierailevat 7- ja 9-vuotiaat pikkuneidit ovat Ganeshin suosikkeja. Ganesh on mukanamme lähes kaikessa mitä teemme. Hiihtolomalla kävimme Heurekassa ja sitten Forssassa mökillä, jossa Ganesh ihastui kovasti potkukelkkailuun. Ganesh on myös oppinut, että kun tulee vapaaehtoistyöstään kotiin, niin ensimmäiseksi pitää antaa Veijo-kissalle kinkkua.
Vaikka meillä ei syödä ihan perinteistä suomalaista ruokaa, jotkut ruoat eivät maistu Ganeshille. Suurin ero on ehkä siinä, että meillä tarjonta on monipuolisempaa kuin mihin hän on tottunut. Myöskin perinteisen kouluruoan erilaisuus verrattuna nepalilaiseen ruokaan on herättänyt ihmetystä ja keskustelua: esimerkiksi se, että raaka-aineet sekoitetaan laatikkoruoissa samaan astiaan, on Ganeshista outoa.
Ganesh tiesi Suomesta etukäteen vain vähän. Hänelle ehkä yllättävintä on ollut, että peruskoulussa opetus tapahtuu suomen kielellä ja jopa englannin tunneilla opettaja puhuu suomea tai miten oppilaat puhuttelevat opettajia peruskoulussa tai se että oppilaat saavat käyttää puhelinta tunneilla. Koulukäyttäytyminen eroaa todella paljon nepalilaisesta koulusta, ja opetuksen edustajana voin sanoa, että olen hiukan kateellinen heidän tavastaan toimia.
Kokkausta ja keskusteluja
Mielestäni oli hyvä, kun Mari meillä käydessään neuvoi monessa asiassa, kuten sanomaan aina, jos joku asia ei toimi. Olemme siis sanoneet, jos joku asia häiritsee meitä. Teemme usein yhdessä ruokaa, välillä Ganesh neuvoo minua ja välillä minä häntä. Monesta tilanteesta olemme selvinneet huumorin avulla, ja nauru raikaakin usein kodissamme.
Ganesh ja Topi tekevät nepalilaista ruokaa, Pakodaksia.
Keskustelemme paljon erilaisista asioista ja vertailemme, miten asiat tehdään ja ovat meillä ja Nepalissa. Tietoisuus siitä, miten hyvin asiat meillä on ja miten turvallista täällä on asua, kun ei ole maanjäristyksiä tai mutavyöryjä sadekautena, on lisääntynyt. Vaikeinta on ehkä ollut selittää, miksi en halunnut häiden jälkeen asua mieheni vanhempien kanssa – pelkkä ajatuskin siitä nauratti minua kovasti, kun taas Ganeshille vanhempien kanssa asuminen on itsestäänselvyys.
”Ainakin tällä kahden kuukauden kokemuksella voin suositella isäntäperheeksi ryhtymistä kaikille, jotka haluavat nähdä, kuulla ja kokea enemmän. Joskus hyppy tuntemattomaan voi olla elämäsi paras teko.”
Olemme oppineet jo nyt paljon, ja mitä kaikkea vielä opimmekaan tämän vuoden aikana. Englannin kielen taito ja sanavarasto kehittyy koko ajan. Myös Ganesh oppii paljon uutta, toivottavasti myös hiukan suomen kieltä ja ehkä jopa tykkäämään kinkkukiusauksesta ja rakastamaan saunomista.
Uskomme, ettei Ganesh ole viimeinen vapaaehtoistyöntekijä, joka saa kodin meiltä vapaaehtoisjaksonsa ajaksi. Tämä kuulostaa todella kliseiseltä, mutta uskon, että tämä vuosi kasvattaa meitä ihmisinä ja avartaa maailmankatsomustamme todella paljon. Ensi tammikuussa seisomme jälleen Helsinki-Vantaalla, ja perhoset vatsassa ovat muuttuneet möykyksi kurkkuun tai pidätetyiksi kyyneleiksi, mutta tapaamme varmasti jälleen ja sanomme namaste.
Ainakin tällä kahden kuukauden kokemuksella voin suositella isäntäperheeksi ryhtymistä kaikille, jotka haluavat nähdä, kuulla ja kokea enemmän. Joskus hyppy tuntemattomaan voi olla elämäsi paras teko. Epäluuloista miestäni lainaten: ”pessimistinä minun pitää myöntää, että hauskaahan tämä on ollut.”
Jaana Silvast
Kuvassa yllä: Ulkoilemassa Topi, Jade ja Ganesh.
Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Isäntäperheet tarjoavat nuorille vapaaehtoisille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua elämään paikallisessa kodissa. Kotiovensa vapaaehtoiselle avaavat perheet saavat uuden ystävän ja mahdollisuuden nähdä oman asuinympäristönsä uusin silmin. Lue lisää ja hae isäntäperheeksi!