Suunnitelma on hyväksytty Maailmanvaihdon hallituksen kokouksessa 4.9.2024.
Johdanto
Maailmanvaihto järjestää kulttuurien välisiä oppimiskokemuksia nuorille aikuisille sekä edistää heidän sosiaalista kasvuaan ja henkilökohtaista kehitystään. Maailmanvaihto edistää kulttuurien välistä ymmärrystä, yhdenvertaisuutta ja rauhaa maailmassa. Maailmanvaihto on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka toteuttaa eettisiä, kansainvälisiä vapaaehtoistyöohjelmia ja tekee globaalikasvatustyötä Suomessa. Maailmanvaihdon toimintaa ohjaavat arvot ovat kulttuurien välinen oppiminen, globaalivastuu ja yhdenvertaisuus sekä toimintaperiaatteet välittäminen ja inklusiivisuus, luotettavuus ja vastuullisuus sekä avoimuus. (Järjestön toimintaperiaatteet ja arvot)
Yhtenä Maailmanvaihdon toimintaperiaatteista yhdenvertaisuutta pyritään edistämään kaikessa Maailmanvaihdon toiminnassa. Haluamme toiminnallamme edistää yhteistyötä eri taustoista tulevien ihmisten välillä ja purkaa syrjivää ajattelua ja rakenteita. Pyrimme siihen, että toimintamme on vastuullista, inklusiivista ja mahdollisimman laajasti erilaisten ryhmien tavoitettavissa henkilöön liittyvistä syistä riippumatta. Kansainvälisen federaation toimijana Maailmanvaihto pyrkii jatkuvasti lisäämään tietoisuuttaan globaaleista valtasuhteista ja omasta asemastaan näissä rakenteissa, jotka näkyvät mm. kansainvälisessä, globaalin pohjoisen ja globaalin etelän välisessä vapaaehtoistyövaihdossa. Maailmanvaihdon toiminta pyrkii kyseenalaistamaan ja purkamaan koloniaalisia jatkumoita ja niihin perustuvia stereotypioita, ennakkoluuloja ja syrjintää laajemminkin yhteiskunnassa ja luomaan näin yhdenvertaisempaa maailmaa.
Yhdenvertaisuussuunnittelun kautta Maailmanvaihto toteuttaa yhdenvertaisuuden toimintaperiaatetta käytännössä. Yhdenvertaisuussuunnittelun tavoite on, että Maailmanvaihdon toiminta on vastuullista, kaikille turvallista ja saavutettavaa, inklusiivista ja moninaisuutta arvostavaa. Tässä suunnitelmassa kartoitetaan yhdenvertaisuussuunnittelun nykytilaa Maailmanvaihdon toiminnassa, tunnistetaan epäkohtia sekä asetetaan tavoitteita ja määritetään konkreettisia toimenpiteitä niiden edistämiseksi. Maailmanvaihdon hallitus ja järjestön henkilökunta pyrkivät aktiivisesti luomaan turvallisempaa ja yhdenvertaisempaa pohjaa Maailmanvaihdon toiminnalle. Yhdenvertaisuussuunnitelma toimii yhdenvertaisuussuunnitteluamme ohjaavana dokumenttina ja sitä päivitetään säännöllisesti.
Yhdenvertaisuussuunnittelun ja suunnitelman päivityksen lähtökohdat
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Suomen lainsäädännössä
Maailmanvaihdon yhdenvertaisuussuunnittelun pohjana on Suomen lainsäädäntö, jossa yhdenvertaisuuden periaate määrittyy syrjinnän kiellon kautta: Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014 § 8). Yhdenvertaisuussuunnittelua ohjaa lisäksi tasa-arvolaki, joka kieltää eri asemaan asettamisen ja häirinnän sukupuolen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella (Tasa-arvolaki 30.12.2014/1329 § 7).
Yhdenvertaisuuslaissa painotetaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteuttamista, joka tarkoittaa yhdenvertaisuuden edistämistä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja syrjivien rakenteiden aktiivisen poistamisen kautta. Kaikkien samanlaisen kohtelun eli muodollisen yhdenvertaisuuden sijaan on tärkeää huomioida ihmisten asema ja mahdollisuudet ja turvautua tarvittaessa erityistoimenpiteisiin tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Positiivisella erityiskohtelulla pyritään parantamaan syrjintää kohtaavien ihmisten ja ryhmien asemaa ja osallistumismahdollisuuksia. (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014 § 9; Yhdenvertaisuussuunnittelun+opas+suomi.pdf – yhdenvertaisuus.fi) Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen on Maailmanvaihdon yhdenvertaisuussuunnittelun keskiössä.
Vuoden 2018 suunnitelma ja nykytila
Maailmanvaihdon ensimmäinen yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksyttiin syyskokouksessa 7.11.2018 ja sen yleisenä tavoitteena on Maailmanvaihto tasa-arvoisena ja yhdenvertaisena toimijana ja toimintaympäristönä. Suunnitelman painopisteet ovat seksuaaliseen häirintään ja syrjintätapauksiin puuttuminen ja niiden ehkäisy Maailmanvaihdon toiminnassa; erityisen tuen ja esteettömyyden kehittäminen ja vakiinnuttaminen käytänteiksi sekä esteettömyydestä tiedottaminen tapahtumien yhteydessä; turvallisemman tilan luominen ja moninaisuuden huomioiminen kaikessa järjestön toiminnassa. Muita huomioitavia aihealueita suunnitelmassa ovat tiedotuksen eettisyys ja saavutettavuus, toiminnan ja päätöksenteon läpinäkyvyys ja osallistavuus, palkkausperusteiden tasa-arvoisuus sekä taloudellinen saavutettavuus järjestön toimintaan ja vapaaehtoistyöohjelmiin osallistuville. Suunnitelmassa päätetään myös vakiinnuttaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavan valinta sekä yhdenvertaisuussuunitelman päivittäminen vuosittaisiksi toimenpiteiksi.
Vuoden 2018 yhdenvertaisuussuunnittelun myötä Maailmanvaihto on kehittänyt aktiivisesti toimintansa yhdenvertaisuutta ja saavuttanut suunnitelmassa asetettuja tavoitteita. Seuraavassa kuvataan Maailmanvaihdon nykytilaa yhdenvertaisuussuunnittelun saralla erittelemällä saavutukset yhdenvertaisuussuunnitelman painopisteiden sekä muiden huomioitavien aihealueiden mukaan.
- Seksuaalinen häirintä ja syrjintätapaukset. Sähköinen lomake häirinnästä ja syrjinnästä ilmoittamiselle (Lomake häirinnästä ilmoittamiseen) sekä menettelyohjeet häirintä- ja syrjintätapauksia varten (Ohje menettelyyn Maailmanvaihdossa häirintätapauksissa) on laadittu ja käännetty englanniksi. Seksuaalisen häirinnän ehkäisemistä, kohtaamista ja tukitoimia on käsitelty Suomeen saapuvien ja Suomesta lähtevien vapaaehtoisten valmennuksissa. Lisäksi Maailmanvaihto on osallistunut ICYE-federaation yhteiseen työryhmään seksuaalista häirintää vastaan sekä nimennyt häirintäyhteyshenkilön härintä- ja syrjintätapausten käsittelyä varten.
- Erityisen tuen tarve ja esteettömyys. Vapaaehtoistyöpaikkakuvauksiin ja tapahtumailmoituksiin on lisätty esteettömyystiedot ja Maailmanvaihdon vaikutustyön myötä vapaaehtoistyöohjelman sopivuus eri vammaisryhmille on lisätty kansainvälisten ICYE-kumppaneiden ohjelmakuvauksiin. Maailmanvaihto on sekä lähettänyt ulkomaille että vastaanottanut toimistolleen vammaisen nuoren Euroopan solidaarisuusjoukkojen puitteissa sekä selvittänyt järjestöjen hyviä käytäntöjä kansainvälisen vapaaehtoistyön inklusiivisuuden lisäämiseksi (Information guide on increasing inclusion in European Solidarity Corps volunteering – Google Docs). Somepostauksiin on lisätty selitystekstit.
- Turvallisempi tila ja moninaisuuden huomioiminen. Turvallisemman tilan periaatteet (Turvallisemman tilan periaatteet Maailmanvaihdon toiminnassa) on laadittu, julkaistu, käännetty ja otettu käyttöön kaikessa Maailmanvaihdon toiminnassa. Sukupuolineutraalia kieltä on tuotu erityisesti englanninkielisiin valmennuksiin ja valmennusten arviointilomakkeet on uudistettu kartoittamaan osallistujien kokemusta yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja turvallisuudesta. Valmennusten suunnittelussa ja toteutuksessa on pyritty myös huomioimaan kielellinen yhdenvertaisuus ja erilaiset kielitaitotasot. Useat hallituksen jäsenet ja työntekijät ovat osallistuneet yhdenvertaisuuskoulutuksiin. Maailmanvaihto on myös osallistunut eurooppalaisten nuoriso- ja vapaaehtoistyöjärjestöjen Standing Together Against Racism in Europe -hankkeeseen (STAR E – Standing Together Against Racism in Europe – icja.de)(Erasmus+ Strategic Partnership), jossa kehitettiin metodeja antirasistiseen koulutustyöhön ja julkaistiin kaksi käsikirjaa antirasistista kouluttamista sekä moninaisuutta arvostavaa organisaatiokulttuuria tukemaan. Parhaillaan Maailmanvaihto on mukana käynnissä olevassa kansainvälisten vapaaehtoistyöjärjestöjen Decolonise! -hankkeessa, joka pyrkii ymmärtämään ja purkamaan koloniaalisia valtarakenteita kansainvälisen vapaaehtoistyön kentällä (Decolonise IVS – ccivs.org). Hankkeessa syvennetään ymmärrystä osallistavan toimintatutkimuksen avulla sekä kehitetään itsearviointityökalua kentän organisaatioille (Decolonise IVS: Organizational Self-Assessment Tool – ccivs.org) ja verkkokurssia vapaaehtoisten lähtövalmennuksen tueksi. Lisäksi hankkeessa tehdään vaikuttamistyötä kansainvälisen vapaaehtoistyön viisumi- ja rahoituskysymysten sekä narratiivien tiimoilta (Decolonising Visa Mechanisms Policy Paper – ccivs.org; Decolonising EU Funding Mechanisms Policy Paper – ccivs.org; English-Decolonising-our-Narratives.pdf – ccivs.org).
- Tiedotus. Maailmanvaihdon viestinnän saavutettavuutta on arvioitu kriittisesti yhdenvertaisuuden näkökulmasta, laatukuvaus laadittu ja eettiset ohjeet otettu käyttöön. Kaksikielistä tiedotusta (suomi ja englanti) on lisätty sosiaalisessa mediassa ja jäsenkirjeissä sekä osittain Maailmanvaihdon kotisivuilla ja jäsenlehdessä. Yhdenvertaisuuskysymyksiä on nostettu esiin tiedotuksessa esimerkiksi lehden “yhdenvertaisuuden edistäminen kansainvälisessä vapaaehtoistyössä” -teeman kautta. Maailmanvaihto on myös jakanut muiden järjestöjen materiaaleja sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sosiaalisessa mediassa. Vapaaehtoistyöhön osallistuneita miehiä on innostettu mukaan järjestön tiedotustyöhön.
- Toiminnan läpinäkyvyys. Maailmanvaihdon hallituksen päätöksistä tiedotetaan järjestön toiminnasta kiinnostuneille jäsenlehden, uutiskirjeen, kotisivujen ja sosiaalisen median kautta ja jäsenistöä innostetaan osallistumaan kevät- ja syyskokouksiin.
- Palkkaus. Vakituisten työntekijöiden palkkaus on Erto ry:n toimistotyön vähimmäispalkkasuositusten mukainen. Harjoittelijoille maksetaan oppilaitoksen edellyttämä vähimmäispalkka.
- Taloudellinen saavutettavuus. Maailmanvaihto on panostanut osallistujalle maksuttoman ESC-vapaaehtoistyön koordinointiin ja siitä tiedottamiseen. Etätoimintaa on kehitetty ja laajennettu kokouksista koulutuksiin, infotilaisuuksiin ja kielikahvilaan alueellisen saavutettavuuden takaamiseksi. Kouluvierailuja ja tukihenkilötoimintaa on järjestetty myös pienemmillä paikkakunnilla. Maailmanvaihdon toimintaan osallistuvien matkakulut korvataan ja ulkopuolisten toimijoiden järjestämiin koulutuksiin osallistumista tuetaan taloudellisesti.
Yhdenvertaisuuskysely 2023
Huhti- ja toukokuussa 2023 Maailmanvaihto toteutti suomeksi ja englanniksi yhdenvertaisuuskyselyn, jonka tarkoituksena oli saada tietoa järjestön toimintaan osallistuneiden tai sitä seuranneiden kokemuksista Maailmanvaihdon yhdenvertaisuudesta sekä antaa heille mahdollisuus vaikuttaa yhdenvertaisuussuunnitteluumme. Kyselyyn vastasi yhteensä 27 Maailmanvaihdon toimintaa seurannutta tai siihen osallistunutta vapaaehtoistyöntekijää, isäntäperheen tai vapaaehtoistyöpaikan edustajaa, jäsentä ja muuta aktiivia. Kyselyssä toivottiin huomioita Maailmanvaihdon toiminnan yhdenvertaisuudesta ja erityisesti antirasistisuudesta, esteettömyydestä ja saavutettavuudesta sekä turvallisuudesta. Yleisesti ottaen Maailmanvaihdon toiminta koettiin vahvasti yhdenvertaiseksi, antirasistiseksi, moninaisuutta arvostavaksi ja turvalliseksi. Toiminta koettiin suurelta osin myös esteettömäksi ja saavutettavaksi, vaikkakin vähemmän yksimielisesti.
Kyselyyn vastanneet arvostivat Maailmanvaihdon yhdenvertaista, avointa ja välittävää ilmapiiriä, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja moninaisen osallistujajoukon jokaista edustajaa kohdellaan yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. Järjestön toiminta koettiin erilaisten näkökulmien ymmärrystä edistäväksi ja inklusiiviseksi, mikä nähtiin erityisen tärkeänä nykyisessä maailmantilanteessa. Kyselyn toteuttaminen ja työ järjestön toiminnan saavutettavuuden parantamiseksi koettiin myös positiiviseksi.
Kyselyn tuloksista nousi myös ajatuksia Maailmanvaihdon toiminnan yhdenvertaisuuden kehittämisestä. Niin Suomesta ulkomaille vapaaehtoistyöhön lähtevien kuin järjestön kotimaan toiminnassa mukana olevien joukko koettiin melko homogeeniseksi, mikä korostaa järjestön saavutettavuuden tarkastelun tärkeyttä. Huomiota kiinnitettiin myös vapaaehtoistyöohjelmien taloudelliseen saavutettavuuteen sekä erityisen tuen mahdollisuuksiin vammaisille ja haavoittuvaisessa asemassa oleville osallistujille. Samoin toiminnan esteettömyyden parantaminen nähtiin kehityskohteena Maailmanvaihdon toimiston tiloista leiri- ja tapahtumapaikkoihin. Toiveena oli myös Suomessa olevien kansainvälisten vapaaehtoistyöntekijöiden osallistaminen toimijoina järjestön työssä. Työtä turvallisemman ja inklusiivisemman tilan kehittämiseksi tulee jatkaa kaikessa Maailmanvaihdon toiminnassa esimerkiksi inklusiivisen kielenkäytön sekä sukupuolten moninaisuuden huomioimisen kautta. Samoin tulee edistää työtä kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaation parissa ja jatkaa Maailmanvaihdon toiminnan kriittistä arviointia sekä tiedon ja osaamisen hankkimista yhdenvertaisuuden kehittämiseksi. Yhteistyö asiantuntijoiden ja marginalisoituja ryhmiä edustavien tahojen ja organisaatioiden kanssa koettiin myös tärkeäksi järjestön tietotaidon ja saavutettavuuden kehittämisessä. Tämä kyselystä saatu arvokas palaute on huomioitu Maailmanvaihdon yhdenvertaisuussuunnittelussa ja yhdenvertaisuussuunnitelman painopisteitä hahmotellessa.
Yhdenvertaisuus Maailmanvaihdon strategiassa
Maailmanvaihdon strategiassa vuosille 2022–2027 (Maailmanvaihdon strategia 2022–2027 | Maailmanvaihto ry) yhdenvertaisuus näkyy läpileikkaavana periaatteena kaikissa toiminnan osa-alueissa. Strategia korostaa inklusiivisuutta, antirasismia, osallistujien yksilöllisten tarpeiden huomioimista sekä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Strategia pyrkii vahvistamaan toiminnan inklusiivisuutta esimerkiksi helpottamalla eri taustoista tulevien henkilöiden osallistumista toimintaan, jatkamalla rasisminvastaista työtä ja kehittämällä antirasismiosaamista. Strategiaa tarkastellaan säännöllisin väliajoin Maailmanvaihdon hallituksessa.
Yhdenvertaisuussuunnittelun painopisteet, periaatteet ja toimenpiteet
Tässä suunnitelmassa rajataan kolme painopistettä: 1. antirasismi ja moninaisuuden arvostaminen, 2. esteettömyys ja saavutettavuus sekä 3. turvallisempi tila. Näiden painopisteiden lisäksi suunnitelmassa määritellään kolme läpileikkaavaa periaatetta, jotka määrittävät Maailmanvaihdon yhdenvertaisuuden kehittämistä sekä yleisesti kaikkea työtämme: 1. kestävyys ja sosiaalinen vastuu, 2. intersektionaalisuus ja 3. inklusiivisuus.
Painopiste 1: Antirasismi ja moninaisuuden arvostaminen
Antirasismi on aktiivista toimintaa, joka pyrkii vastustamaan ja purkamaan rasismia yhteiskunnassa syrjivistä rakenteista asenteisiin ja stereotypioihin (Antirasistinen sanasto – Monikulttuurinen.fi; Sanasto – Fem-R.). Maailmanvaihdon toiminta tuo yhteen ihmisiä erilaisista kulttuuri- ja kielitaustoista ja elämäntilanteista, ja niin valta-asetelmat kuin usein ennakkoluulotkin ovat läsnä näissä kohtaamisissa. Järjestönä Maailmanvaihto luovii yhteiskunnallisissa rakenteissa toisaalta Suomessa, toisaalta osana kansainvälistä federaatiota, ja näissä konteksteissa on olemassa rasistisia rakenteita. Maailmanvaihto pyrkiikin aktiiviseen toimijuuteen rasisminvastaisessa työssä sekä tiedostamalla järjestön sekä sen eri toimijoiden valta-asemat, arvioimalla ja kehittämällä jatkuvasti kaiken toimintansa antirasistisuutta että purkamalla rasistisia ennakkoluuloja, asenteita ja mielikuvia tiedotus- ja koulutustyönsä kautta.
Maailmanvaihto näkee rasismin ja syrjinnän vastustamisen ytimessä moninaisuuden arvostamisen. Maailmanvaihdon toiminnassa kunnioitetaan ja arvostetaan sen osallistujien yksilöllisyyttä ja erilaisuutta ja pyritään tukemaan kaikkien kiinnostuneiden osallistumista toimintaan. Erilaisten ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus toiminnassamme edistää syrjinnän ja ennakkoluulojen purkamista sekä moninaisuuden hyväksymistä ja arvostamista. Moninaisuuden arvostaminen näkyy myös esimerkiksi pyrkimyksessämme inklusiiviseen kielenkäyttöön sekä sensitiivisyyteen kulttuurien, uskontojen, kehojen, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta kohtaan. Toivomme, että jokainen voi tuntea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi toiminnassamme ja tiedostamme tässä kontekstissa myös viestiessämme välittämiemme representaatioiden merkityksen.
Toimenpiteet: Jatkamme oman toimintamme kriittistä tarkastelua esim. osallistumalla kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaatiohankkeeseen ja tuomalla sen oppeja työhömme. Selvitämme keinoja tehdä toiminnastamme saavutettavampaa moninaisemmalle osallistujajoukolle ja keskitymme erityisesti ESC-ohjelmassa haavoittuvassa asemassa olevien hakijoiden vastaanottamiseen Suomeen.
Kehitämme valmennuksiamme ja leirejämme antirasistisemmiksi ja moninaisuutta arvostavammiksi työstämällä koulutusmateriaaleja, osaamiskarttaa ja vapaaehtoisen opasta intersektionaalisempaan ja dekoloniaalisempaan suuntaan. Puhumme antirasismista ja avaamme arvotaustaamme leiriemme työpajoissa vapaaehtoistemme antirasistisen ajattelun ja toiminnan kehittämiseksi. Edistämme Suomessa olevien kansainvälisten vapaaehtoisten toimijuutta osallistamalla heitä valmennuksiimme esim. leiriohjaajina ja järjestämme heille yhteisiä aktiviteetteja Suomesta ulkomaille vapaaehtoistyöhön lähtevien kanssa. Näkökulmat kulttuuriin ja kulttuureihin liittyvät vahvasti valmennustyöhömme, mutta pyrimme käsittelemään teemaa stereotypioita ja ennakkoluuloja purkaen ja transkulturaalista ja dekoloniaalista lähestymistapaa painottaen.
Tiedotuksessa nostamme esiin yhteistyötä, yhteisöllisyyttä, yhdessä oppimista, ymmärrystä ja arvostusta monenlaisten ihmisten välillä Maailmanvaihdon toiminnassa. Moninaisuuden näkyvyyteen ja marginalisoitujen ryhmien toimijuuteen kiinnitetään huomiota, kun tiedotuksen sisältöjä rakennetaan. Nostamme esiin sekä valtakunnallisia että omia antirasismiin ja moninaisuuden arvostamiseen liittyviä projekteja ja kampanjoita ja osallistumme niihin. Seuraamme antirasismia edistäviä toimijoita ja jaamme teemaan liittyvää tietoa ja materiaaleja. Pyrimme siihen, että tiedotuksessamme näkyy ja kuuluu koko ICYE-federaatio, myös ja erityisesti globaalin etelän ja Euroopan ulkopuolisten kumppaneidemme äänet. Tarkastelemme kriittisesti käyttämäämme sanastoa ja kuvastoa ja päivitämme inklusiivisen viestinnän muistilistamme.
Painopiste 2: Esteettömyys ja saavutettavuus
Esteettömyys ja saavutettavuus kietoutuvat käsitteinä vahvasti yhteen. Esteettömyys viittaa ihmisten moninaisuuden huomioimiseen fyysisen ympäristön suunnittelussa ja toteuttamisessa niin, ettei ympäristö erottele ihmisiä toimintakyvyn perusteella (Esteettömyys – invalidiliitto.fi). Saavutettavuus puolestaan tarkoittaa moninaisuuden huomioimista esimerkiksi viestintää, tiedotusta ja toimintaa suunniteltaessa, mutta myös toimintaympäristön arvoissa, asenteissa ja yhdenvertaisuudessa (Saavutettavuus – invalidiliitto.fi). Maailmanvaihto pyrkii poistamaan esteitä osallistumisen tieltä ja mahdollistamaan ja helpottamaan kaikkien kiinnostuneiden osallistumista toimintaamme, tarvittaessa erityisen tuen ja positiivisen erityiskohtelun kautta. Tavoitteenamme on, että kaikilla on mahdollisimman yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua esimerkiksi toimintakyvystä, kielitaidosta tai sosioekonomisesta taustasta riippumatta.
Toimenpiteet: Kartutamme osaamistamme esteettömyyden ja saavutettavuuden toteuttamisesta työssämme ja selvitämme yhteistyömahdollisuuksia osaavien tahojen kanssa. Tuemme erityistä tukea tarvitsevien osallistumista kansainväliseen vapaaehtoistyöhön ESC-ohjelman kautta. Pyrimme jatkuvaan, pitkäaikaiseen yhteistyöhön inklusiivisten vapaaehtoistyöpaikkojen kanssa, jotta erityistä tukea tarvitsevien vapaaehtoisten vastaanottaminen helpottuu ja rutinoituu. Jatkamme yhteistyötä kumppanijärjestöjemme kanssa erityistä tukea tarvitsevien vapaaehtoisten lähettämiseksi vapaaehtoistyöhön ulkomaille ja käsittelemme valintakoulutuksissamme erityistä tukea tarvitsevien hakijoiden haastattelemista. Pyrimme rohkaisemaan nuoria ottamaan yhteyttä saavutettavuutta ja esteettömyyttä koskevien toiveiden osalta sekä kertomaan vapaaehtoistyöohjelmien tarjoamasta tuesta näihin liittyen.
Parannamme vapaaehtoistyöohjelmamme taloudellista saavutettavuutta tiedottamalla tehostetusti tuetusta ESC-ohjelmasta. Selvitämme mahdollisuuksia taloudelliseen tukeen vapaaehtoisille työvoimatoimiston ja eettisen yritysyhteistyön kautta. Alueellisen saavutettavuuden parantamiseksi osallistumme tapahtumiin eri puolilla Suomea ja pyrimme lisäämään toimintaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jotta Suomessa olevien kansainvälisten vapaaehtoistyöntekijöiden osallistumismahdollisuudet paranevat. Pyrimme kehittämään toimintaamme inklusiivisemmaksi ja saavutettavammaksi ja moninaistamaan hallintoamme esim. vaihtamalla hallituksemme kokouskielen englanniksi.
Otamme esteettömyyden huomioon tapahtumatilavalinnoissa ja tarvittaessa myös valmennusleirien tiloissa sekä liikunta- että aistirajoitteiden näkökulmasta. Tiedotamme esteettömyydestä tapahtuma- ja valmennusleirikutsuissa ja pyydämme leireille osallistujia täyttämään ennakkotietolomakkeen, jossa he voivat kertoa esimerkiksi identiteettiinsä, terveyteensä tai kielitaitoonsa liittyvistä toiveistaan ja tarpeistaan. Jatkamme selvitystä Maailmanvaihdon toimiston esteettömyyden parantamiseksi.
Tiedotuksen saavutettavuuteen liittyy niin teknisiä kuin sisällöllisiä asioita esim. sisältöjen käytöstä teknisten apuvälineiden avulla niiden selkeyteen ja ymmärrettävyyteen. Pyrimme käyttämään tiedotustyössä selkeää kieltä sekä tarjoamaan tietoa kattavasti niin suomeksi kuin englanniksi. Selvitämme myös tarvetta englanninkieliselle uutiskirjeelle ja huolehdimme, että ruotsinkielisten kotisivujen tiedot ovat ajantasaisia ja riittäviä. Kartoitamme tarvetta ja mahdollisuuksia mm. tiedotustapahtumien tulkkaamiseen viittomakielelle sekä kuvailutulkkaukseen ja parannamme tiedotuksemme selkokielisyyttä esim. hyödyntämällä infografiikoita. Jatkamme tiedotuksen kehittämistä esteettömämmäksi ja saavutettavammaksi kartoittamalla tietotaitoamme, arvioimalla jatkuvasti työtämme ja pyytämällä palautetta toimintaamme osallistujilta. Jatkamme tiedotusyhteistyötä Ohjaamojen kanssa ja selvitämme parhaita käytäntöjä kuten mahdollisuuksia vierailu- ja tiedotusyhteistyöhön, yhteistyöhön nuorten työpajojen ja etsivän nuorisotyön kanssa.
Painopiste 3: Turvallisempi tila
Maailmanvaihto pyrkii kaikessa toiminnassaan luomaan ilmapiirin ja ympäristön, joissa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi omana itsenään ja osallistua aktiivisesti omilla ehdoillaan. Tiedostamme, että täysin turvallisen ja syrjinnästä vapaan tilan tekeminen on jatkuva prosessi, jota tukemaan olemme määritelleet turvallisemman tilan periaatteet. Nämä periaatteet ohjaavat työtämme ja ne esitellään kaikille toimintaamme osallistuville syrjinnän ja häirinnän ehkäisemiseksi niin tapahtumissa, valmennuksissa, leireillä kuin kotisivuillamme. Tavoitteena on saada ihmiset ennakoivasti miettimään asemaansa ja käytöstään sekä saada kaikki mukaan ja vastaamaan osaltaan turvallisemman tilan toteutumisesta. Maailmanvaihto pyrkii luomaan ilmapiirin, jossa syrjintä- ja häirintäkokemuksista voi ilmoittaa matalalla kynnyksellä, ja niihin puututaan syrjintää tai häirintää kohdanneen suostumuksella.
Toimenpiteet: Tarkistamme ja päivitämme määrittelemämme turvallisemman tilan periaatteet säännöllisesti ja jatkamme niiden näkyväksi tekemistä ja toteuttamista toiminnassamme. Tarkistamme, että periaatteet ovat systemaattisesti esillä eri oppaissamme ja muissa materiaaleissamme. Periaatteiden lisäksi työstämme ohjeita ja tietoa toiminnasta konfliktitilanteissa. Arvioimme myös kotisivuillamme käytöönotetun häirinnästä raportoimisen lomakkeen toimivuutta.
Pyrimme käyttämään sensitiivistä ja inklusiivista kieltä ja metodeja valmennuksissamme sekä tiedostamaan omat (valta-)asemamme kouluttajan roolissa. Emme tee oletuksia osallistujiemme identiteetistä tai taustasta ja panostamme moninaisuuden huomioimiseen niin valmennuksen sisältöjä suunniteltaessa kuin käytännön järjestelyissä (esim. wc-tilat, peseytymis- ja saunavuorot). Huomioimme, että käsittelemämme aiheet kuten rasismi ja syrjintä voivat olla osalle osallistujista omakohtaisia ja herättää tunteita, ja tarjoamme heille mahdollisuuden vetäytymiseen tai keskustelutukeen. Jokaiseen valmennukseen ja tapahtumaan nimetään häirintäyhteyshenkilö, johon voi ottaa yhteyttä häirintätilanteissa.
Periaate 1: Kestävyys ja sosiaalinen vastuu
Meille on tärkeää, että toimintamme on eettistä, vastuullista, läpinäkyvää ja pitkäjänteistä. Osana ICYE-federaatiota panostamme pitkäaikaiseen, yhdenvertaiseen yhteistyöhön kumppanijärjestöjemme kanssa sekä jatkuvaan laadunkehitykseen esimerkiksi federaation eri työryhmissä ja muiden yhteistyötahojen hankkeissa. Tiedostamme (valta-)asemamme kansainvälisen vapaaehtoistyön kentällä ja pyrimme osaltamme purkamaan koloniaalisia jatkumoita. Federaatiorakenteemme kautta pyrimme ehkäisemään vapaaehtoistyöohjelmien mahdollisia haitallisia vaikutuksia niin globaalisti kuin paikallisissa yhteisöissä ja panostamaan kestävään toimintaan koordinoimalla vain pitkäaikaista vapaaehtoistyötä, jossa vapaaehtoisia valmennetaan ennen ohjelman alkua, sen aikana ja sen jälkeen. Kestävässä ajattelussamme huomioimme myös elinympäristömme ja kehitämme toimintamme ekologista kestävyyttä päivittämällä ympäristösuunnitelmamme.
Periaate 2: Intersektionaalisuus
Intersektionaalinen näkökulma tunnistaa ja huomioi, miten yksilön identiteetin eri osa-alueet kuten sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ja yhteiskuntaluokka vaikuttavat tämän asemaan yhteiskunnassa sekä kokemuksiin päällekkäisistä syrjinnän muodoista (Sanasto – Fem-R; Antirasistinen sanasto – monikulttuurinen.fi). Maailmanvaihto pyrkii työssään tiedostamaan ja huomioimaan identiteettien moninaisuuden sekä erilaisten yhteiskunnallisten asemien risteymät ja purkamaan niissä kohtaavia syrjiviä rakenteita.
Periaate 3: Inklusiivisuus
Inklusiivisuudella tarkoitetaan mukaanottavaa toimintatapaa, jossa syrjiviä, eriarvoistavia rakenteita muutetaan yhdenvertaisuutta tukeviksi. Tasa-arvoisesti saman tarjoaminen kaikille ei riitä, vaan tarvitaan toimia aktiiviseen mukaanottoon. Inklusiivisuus on yhdenvertaisuutta tukevia toimia ja moninaisuutta tukevaa kulttuuria, tarkoituksena ottaa ihmisiä mukaan heidän omista lähtökohdistaan (demos_helsinki_digitaalinen_inklusiivisuus_web.pdf – demoshelsinki.fi). Maailmanvaihto pyrkii inklusiiviseen toimintakulttuuriin, jossa jokaisella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.
Suunnitelmasta tiedottaminen ja suunnitelman säilyttäminen
Yhdenvertaisuussuunnitelma sisältöineen esitellään kaikille hallituksen ja toimistotiimin jäsenille perehdytyksen yhteydessä. Sen sisällöt ja edellytykset liitetään myös toimintaamme osallistuville vapaaehtoisille, vapaaehtoistyöpaikoille, isäntäperheille ja muille aktiiveille tarkoitettuihin esittelymateriaaleihin. Suunnitelma julkaistaan Maailmanvaihdon kotisivuilla ja siitä tiedotetaan järjestön jäsenlehdessä sekä sosiaalisen median kanavissa.