Uusi perheenjäsen Ugandasta – Isäntäperhe-elämää Tuusulassa

Millaista on majoittaa nuorta ulkomaalaista vapaaehtoistyöntekijää? Entä asua isäntäperheessä? Isäntäperheen äiti Johanna Saarinen ja ugandalainen vapaaehtoinen Irene Nanyonga kertovat.

Missä on liikenteen pauhu? Entä kuppiloista kantautuvat äänet? Näitä asioita Irene Nanyonga mietti viime kesän lopulla, kun hän Suomeen saavuttuaan ensimmäisenä iltana seisoskeli Saarisen perheen talon pihalla Tuusulan Kellokoskella. Kuului vain linnunlaulua.

28-vuotias Irene tuli elokuussa Entebben kaupungista Ugandasta vuodeksi vapaaehtoistyöhön Klaavonkallion päiväkoti Maininkiin Hyrylään ja on alusta alkaen majoittunut Saarisen perheessä. Hän ja perheen äiti Johanna Saarinen istahtavat nyt Maailmanvaihdon toimistolla teelle jakamaan kokemuksiaan isäntäperhe-elämästä.

Irene muistelee hymyssä suin tulkintojaan tiedoista, joita hän internetin avulla löysi Tuusulasta vielä Ugandassa ollessaan: koska Tuusula ei sijaitse kovin kaukana Suomen pääkaupungista, hän tulisi varmaankin majoittumaan kaupunkimaisessa ympäristössä. ”Niinhän sinä ajattelit!” Johanna naurahtaa.

Vanhempien tarjoamien autokyytien ansiosta Irenen ja hänen ystäviensä on ollut vaivatonta liikkua Tuusulan maisemissa. Jotkut Maailmanvaihdon ulkomaalaisista vapaaehtoisista ovat esimerkiksi vierailleet Saaristen kodissa. Tätä kautta niin Irene kuin Saariset ovat saaneet joukon ystäviä ympäri maailmaa.

Tutustumista netin välityksellä

Johanna kertoo, että ajatus hakea isäntäperheeksi syntyi, kun hän sai tuusulalaisen vanhempainyhdistyksen kautta tiedotteen Maailmanvaihdon isäntäperhe-etsinnästä. Saariset toivoivat saavansa majoitusjaksosta kansainvälisyyttä elämäänsä sekä mahdollisuuden harjoittaa kielitaitoa ja tutustua uuteen ihmiseen. Irene puolestaan toivoi pääsevänsä asumaan isäntäperheeseen siksi, että halusi kokea suomalaisen perheen arjen ja oppia ymmärtämään paremmin elämäntapojen yhtäläisyyksiä ja eroja.

Saariset toivoivat saavansa majoitusjaksosta kansainvälisyyttä elämäänsä sekä mahdollisuuden harjoittaa kielitaitoa ja tutustua uuteen ihmiseen.

Irene sai tulevasta isäntäperheestään melko hyvän ennakkokäsityksen, sillä ennen saapumistaan Suomeen hän jutteli Saarisille Facebookin chatissa. Meilejäkin vaihdeltiin. Perheeseen kuuluvat Johannan ohella isä Janne sekä lapset 13-vuotias Elias ja 10-vuotias Otto. Puolin ja toisin etukäteen kiinnostivat lähinnä tavanomaiset asiat kuten harrastukset ja lempiruoat. Irene muistelee, että hänen äidilleen Ugandassa Saaristen lemmikkieläin oli suuri yllätys. Äiti ei ollut uskoa, että Irene todella tulisi asumaan saman katon alla käärmeen kanssa. ”Käärmeitä ei juuri pidetä lemmikkinä Ugandassa”, Irene taustoittaa.

Siihen, miten Saarisen perheen arki on muuttunut Irenen saapumisen myötä, Johanna miettii vastausta pitkään. ”No, ehkä siten, että nykyään kierrämme työmatkallamme kahden paikan sijaan kolmen kautta”, hän naurahtaa ja jatkaa: ”Nyt meillä on myös asioihin kolmas aikuisen näkökulma, mikä on ollut rikastuttavaa. On lisäksi mukavaa, että talossa on nyt lisäkseni toinen nainen.” Irenen arki on Saarisilla vapaampaa ja itsenäisempää, vaikka yhteisiä sääntöjä toki on. Ugandassa hän eli vanhempiensa luona ja omien sanojensa mukaan aika tiukasti heidän valvonnassaan.

Keskustelut ovat rönsynneet perinteisten suomalaisten ja ugandalaisten hääseremonioiden eroista laajempiin aiheisiin kuten vanhusten asemaan perheessä ja yhteiskunnassa. Juttutuokioiden myötä omia tapoja ja ympäröivää yhteiskuntaa on tullut tarkasteltua uusin, kriittisinkin, silmin.

Onko yhteiselo tarjonnut mahdollisuuksia kulttuurien väliseen oppimiseen? ”Voi, olemme keskustelleet kulttuureista paljon!”, Irene ja Johanna vastaavat. Keskustelut ovat rönsynneet perinteisten suomalaisten ja ugandalaisten hääseremonioiden eroista laajempiin aiheisiin kuten vanhusten asemaan perheessä ja yhteiskunnassa. Juttutuokioiden myötä omia tapoja ja ympäröivää yhteiskuntaa on tullut tarkasteltua uusin, kriittisinkin, silmin.

Uusi kansainvälinen kokemus

Saariset ottivat Irenen vastaan avoimin mielin, ja Irene saapui heidän luokseen samalla avoimella asenteella. Nyt Johanna ja Irene pitävät onnistuneen isäntäperhejakson kannalta erityisen tärkeänä, ettei osapuolilla ole liian lukkoonlyötyjä odotuksia. Vapaaehtoisen ja perheen on myös hyvä hyväksyä toisensa sellaisena kuin he ovat. Lisäksi yhteisistä asioista kannattaa pyrkiä puhumaan avoimesti ja rakentavasti. Näiden ohjenuorien avulla yhteiselo on sujunut Tuusulassa varsin mutkattomasti.

Vielä alle vuosi sitten Saarisen perheen kansainväliset kokemukset rajoittuivat turistimatkoihin, mutta nyt perheeseen kuuluu uusi perheenjäsen kaukaa. Johanna sanoo havahtuvansa toisinaan epätodelliseen oloon: on vaikea usko, että isäntäperhe-elämä todellakin on hänen arkeaan. Vapaaehtoinen on kuitenkin ollut mukana heidän arjessaan jo noin kymmenen kuukautta. Yhdessä on niin maisteltu suomalaisia ja ugandalaisia ruokia, hakattu halkoja kuin jaettu suuriakin iloja ja suruja.

Saarisen perhe sai Irenen myötä toiveidensa mukaisesti kotiinsa palan maailmaa. Mitä maailmasta jää heille, kun Irenen vapaaehtoistyöjakso pian päättyy? ”Tuota asiaa en olekaan vielä ajatellut”, Johanna sanoo. ”Elias ja Otto kysyivät taannoin, juttelemmeko Irenen kanssa Skypen välityksellä, kun hän on lähtenyt. Toivottavasti.” ”Kyllä varmasti!” Irene kommentoi ja jatkaa hymyillen: ”Ja tulette tietysti sitten tulevaisuudessa häihini!”

Saarisen perhe sai Irenen myötä toiveidensa mukaisesti kotiinsa palan maailmaa.

”Maailma jää teille myös siten, että nyt tutustuttuanne myös toisiin ulkomaalaisiin vapaaehtoisiin olette varmasti lämpimästi tervetulleita vierailemaan monissa maissa – vaikka Espanjassa tai Intiassa!”, Irene sanoo. Ajatus näyttää tuntuvan Johannasta varsin mieluisalta.

Teksti on julkaistu MaailmanVaihtoa 2/2014 -lehdessä.

Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Isäntäperheet tarjoavat nuorille vapaaehtoisille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua elämään paikallisessa kodissa. Kotiovensa vapaaehtoiselle avaavat perheet saavat uuden ystävän ja mahdollisuuden nähdä oman asuinympäristönsä uusin silmin. Lue lisää ja hae isäntäperheeksi!